|
Resident Evil
Konemaisesti
pelittävää actionia
Suosittuun
peliin perustuva Resident Evil kertoo salaisesta
tutkimuslaitoksesta, jossa virus pääsee karkuun
ja muuttaa tutkimuslaitoksen työntekijät eläviksi
kuolleiksi, zombeiksi. Yhtiön leivissä oleva
kommandojoukko lähtee muutaman mukaan kaapatun
henkilön kanssa selvittämään mitä
oikein tapahtui ja joutuu taistelemaan niin laitosta
valvovaa keskustietokonetta kuin elävää
lihaa ja verta himoitsevia zombieitakin vastaan. Paljoa
sen enempää Resident Evilin tarinasta
ei voikaan kertoa, sillä itse tarina on vain ohut
kehys sarjalle videopelimäisiä kohtauksia.
Naispoweria
ja sätkyjä
Resident
Evil ei ole tarinan heppoisuudesta huolimatta niin
huono elokuva kuin luulisi. Elokuvassa on niskakarvoja
nostattavaa jännitystä, ja herkempi katsoja
saa sätkyjä vähän liiankin kanssa.
Myös zombiet ovat asiaankuuluvan kammottavia (zombiemaisia!)
eikä moittimista ole tutkimuslaitoksen kehittämässä
hirviössäkään. Naispuolista katsojaa
lämmittää lisäksi se, että
elokuvassa on kaksi hyvin pätevänoloista naissankaritarta.
Milla Jovovichin kylmäpäisessä Alicessa
ja Michelle Rodriguezin synkkäilmeisessä Rainissa
on enemmän potkua kuin useimmissa valkokankaan
miespuolissa actionsankareissa. Vahinko vain, että
henkilöt jäävät muuten hyvin heikosti
esitellyiksi ja siten merkityksettömiksi hahmoiksi,
joiden kohtalosta - zombien vai hirviön muonaa?
- ei jaksa erityisemmin kiinnostua.
Se
toimii!
Hieman
tasapaksusti eteenpäin junnaava elokuva on kaiken
kaikkiaan melko sielutonta räiskettä ja pauketta,
mutta se tuskin puhdasta actionviihdettä hakevaa
haittaa. Action pelittää ja sehän on
pääasia!
Elokuvan sivut:
http://www.spe.sony.com/
movies/residentevil/
Käsikirjoitus ja ohjaus: Paul Anderson
Pääosissa: Milla Jovovich, Michelle Rodriguez,
Eric Mabius, James Purefoy, Colin Salmon
Kesto: 1 h 40 min.
Ensi-ilta: 31.5. 2002
USA 2002
Tiina
Raatikainen

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|