Olohuone

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka


Elokuvanurkka


The Queen

Kuningatar mediahädässä

The Queen on elokuva Kuningatar Elizabeth II:sta ja niistä päivistä, kun prinsessa Diana kuoli. Dianan kuolemahan oli, kuten muistetaan, suuri mediatapahtuma, ja Iso-Britanniassa kansa osoitti näyttävästi suruaan, mitä ainakin itse näin pohjoismaisena ihmisenä suuresti ihmettelin. Miksi surra ihmistä, jota ei edes henkilökohtaisesti tuntenut? On totta, että Diana harjoitti näkyvästi hyväntekeväisyyttä, mutta niinhän yläluokan toimettomat naiset ovat tehneet kautta aikain. Omat sympatiani olivat jo tuolloin tylsänä pidetyn kuningasperheen puolella, joka toisin kuin mediapeluri Diana, ei osannut käyttää mediaa hyväkseen ja vedota sitä kautta suureen yleisöön.

Stephen Frearsin (mm. High Fidelity) ohjaama The Queen keskittyy kuvaamaan perinteisiin nojaavan monarkin hukassa oloa aikana, joka ei arvosta arvokkuutta ja yksityisyyttä vaan haluaa tehdä surustakin julkisen näytelmän. Kuningatar Elizabeth ei ymmärrä aikojen muuttuneen vaan nojaa protokollaan, jonka mukaan Diana ei ole enää kuningasperheen jäsen eikä a Dianan kuoleman virallinen kommentointi kuulu siten hoville. Vasta valittu pääministeri Tony Blair avustajineen yrittää valaista kuningatarta siitä, että ajat ovat muuttuneet, mutta kuningatar pitäytyy tiukasti kannassaan. Vähä vähältä hän joutuu kuitenkin antamaan periksi, ensin myöntymään valtiollisiin hautajaisiin ja lopuksi pitämään televisiossa muistopuheen entiselle miniänsä kunniaksi.

The Queenia on moitittu hampaattomaksi elokuvaksi, koska se suhtautuu päähenkilöönsä niin myötämielisesti. Myötämielisyys on kuitenkin perusteltua, koska elokuvassa tapahtumia tarkastellaan juuri kuningattaren näkökulmasta. Elokuvan toista näkökulmaa edustaa pääministeri Tony Blair, joka joutuu ehkä vähän tahtomattaankin myöntämään ymmärtävänsä kuningatarta ja sitä miksi tämä toimii niin kuin toimii.

The Queen on pienimuotoinen ja sympaattinen elokuva, jota kannattelevat hyvät näyttelijäsuoritukset. Näyttelijäkaartin keskiössä loistaa upea Helen Mirren, joka on palkittu suorituksestaan jo useilla palkinnoilla ja jonka Sun-lehden lukijat äänestivät äskettäin maailman seksikkäimmäksi seniori-ikäiseksi naistähdeksi.

Elokuvan sivut:
http://www.thequeenmovie.co.uk/

Ohjaus: Stephen Frears
Pääosissa: Helen Mirren, Michael Sheen, James Cromwell, Helen McCrory, Alex Jennings, Roger Allam, Sylvia Syms

T.R.


Alkuun

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka