|
Pianisti
Natsin
pelastama juutalainen
Irakin sota lienee ollut syynä siihen, että
Yhdysvaltain Elokuva-akatemia päätti antaa
Roman Polanskin ohjaamalle Pianistille kolme
tärkeää Oscaria: miespääosa-Oscarin,
ohjaus-Oscarin ja käsikirjoitus-Oscarin (parhaasta
muokatusta käsikirjoituksesta). Vaikka Pianistia
ei missään nimessä voikaan sanoa huonoksi
elokuvaksi, ei se toisaalta ole niin loistavakaan kuin
sen saamat Oscarit tai Cannesin viimekeväisten
filmifestivaalien pääpalkinto antaisivat ymmärtää.
Se muistuttaa kuitenkin sodan kauhuista aina
suositun natsiteeman kautta ja lienee juuri siksi vedonnut
erityisesti amerikkalaisiin katsojiin.
Elämää
Varsovan ghetossa
Tarina
itsessään onkin puhutteleva ja aihe aina ajankohtainen.
Puolalaisen pianistin Wladyslaw Szpilmanin omaelämänkerralliseen
romaaniin perustuva elokuva kertoo tämän kokemuksista
Varsovan ghetossa ja siitä miten tämä
selviytyi natsivallan ajasta, vaikka miehen koko muu
perhe tapettiin tuhoamisleireillä.
Elokuvan
alussa Varsovaa pommitetaan ja natsit valtaavat kaupungin.
Szpilmanin keskiluokkainen perhe joutuu pian alistumaan
natsien antamiin määräyksiin, jotka kovenevat
päivä päivältä, kunnes siirrot
kuolemanleireille alkavat. Polanski kuvaa vaiheet rauhallisesti,
turhaa mustavalkoisuutta välttäen. Natsit
ovat hirveitä ja nöyryyttävät juutalaisia
mitä erilaisimmilla tavoilla, mutta puhtaita jauhoja
ei ole aina omillakaan pusseissaan. Osa juutalaisista
elää vielä ghetossa mukavaa elämää
samanaikaisesti, kun toiset kärsivät nälkää
ja natsien oikukasta höykytystä. Kun Szpilman
ihmeenkaupalla pelastuu kuolemanjunasta ja alkaa piileskelynsä
Varsovassa, tämä joutuu hakemaan apua vastarinnassa
olevilta puolalaisilta, jotka eivät hekään
ole aina niin pulmuisia. Parhaiten todellisuuden monivärisyyttä
kuvaa kuitenkin se, että Szpilman saa loppuvaiheessa
apua musiikkia rakastavalta natsiupseerilta.
Kaukaisia
kohtaloita
Pianistin
ongelma on, ettei se ole niin koskettava kuin se voisi
olla. Elokuvan dramaattisuus kärsii siitä,
että Szpilmanin vaiheet kerrotaan turhankin uskollisesti
pitkän kaavan mukaan. Myös henkilöhahmoja
tuntuu olevan liikaa ja useimmat heistä jäävät
kovin etäisiksi. Adrien Brodyn esittämän
Szpilmanin ohella elokuvan ainoaksi todella koskettavaksi
hahmoksi nousee Frank Finleyn esittämä isä,
jonka ihmetys ja kärsimys ihmisen käsittämättömän
julmuuden edessä tuntuu katsomoon saakka. Thomas
Kretschmann on uskottava humaanina natsina, mutta tämän
hahmo jää juuri sellaiseksi arvoitukselliseksi
hyväntekijäksi, jollainen tämä on
epäilemättä ollut Szpilmanillekin.
Ajankohtainen
sanoma
Vaikka Pianisti ei ehkä olekaan täydellisen
onnistunut elokuvana, sen sanoma puhuttelee vahvasti
tätä päivää. Elokuvassa tämä
sanoma kiteytyy lausahdukseen: "Uskon, että
Jumala haluaa meidän elävän." Kun
sen sanoo natsiupseeri juutalaiselle, se ei tarkoita
vain meidän puolellamme olevia vaan meitä
kaikkia. Niin vaalea- kuin tummaihoisiakin.
Hyvä
tietää: Szpilmanin omaelämänkerrallinen
romaani on ilmestynyt suomeksi WSOY:n kustantamana.
Elokuvan
sivut:
http://www.thepianist-themovie.com/
Alkuperäinen nimi: The Pianist
Ohjaus: Roman Polanski
Käsikirjoitus: Wladyslaw Szpilmanin omaelämänkerrallisen
romaanin pohjalta Ronald Harwood
Pääosissa: Adrien Brody, Thomas Kretschmann,
Frank Finley, Maureen Lipmann, Emilia Fox
Kesto: 2 h 28 min
UK/Saksa/Ranska/Hollanti/Puola 2002
Ensi-ilta 11.4. 2003
Tiina
Raatikainen
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|