Pianisti

Natsin pelastama juutalainen

Irakin sota lienee ollut syynä siihen, että Yhdysvaltain Elokuva-akatemia päätti antaa Roman Polanskin ohjaamalle Pianistille kolme tärkeää Oscaria: miespääosa-Oscarin, ohjaus-Oscarin ja käsikirjoitus-Oscarin (parhaasta muokatusta käsikirjoituksesta). Vaikka Pianistia ei missään nimessä voikaan sanoa huonoksi elokuvaksi, ei se toisaalta ole niin loistavakaan kuin sen saamat Oscarit tai Cannesin viimekeväisten filmifestivaalien pääpalkinto antaisivat ymmärtää. Se muistuttaa kuitenkin sodan kauhuista aina suositun natsiteeman kautta ja lienee juuri siksi vedonnut erityisesti amerikkalaisiin katsojiin.

Elämää Varsovan ghetossa

Tarina itsessään onkin puhutteleva ja aihe aina ajankohtainen. Puolalaisen pianistin Wladyslaw Szpilmanin omaelämänkerralliseen romaaniin perustuva elokuva kertoo tämän kokemuksista Varsovan ghetossa ja siitä miten tämä selviytyi natsivallan ajasta, vaikka miehen koko muu perhe tapettiin tuhoamisleireillä.

Elokuvan alussa Varsovaa pommitetaan ja natsit valtaavat kaupungin. Szpilmanin keskiluokkainen perhe joutuu pian alistumaan natsien antamiin määräyksiin, jotka kovenevat päivä päivältä, kunnes siirrot kuolemanleireille alkavat. Polanski kuvaa vaiheet rauhallisesti, turhaa mustavalkoisuutta välttäen. Natsit ovat hirveitä ja nöyryyttävät juutalaisia mitä erilaisimmilla tavoilla, mutta puhtaita jauhoja ei ole aina omillakaan pusseissaan. Osa juutalaisista elää vielä ghetossa mukavaa elämää samanaikaisesti, kun toiset kärsivät nälkää ja natsien oikukasta höykytystä. Kun Szpilman ihmeenkaupalla pelastuu kuolemanjunasta ja alkaa piileskelynsä Varsovassa, tämä joutuu hakemaan apua vastarinnassa olevilta puolalaisilta, jotka eivät hekään ole aina niin pulmuisia. Parhaiten todellisuuden monivärisyyttä kuvaa kuitenkin se, että Szpilman saa loppuvaiheessa apua musiikkia rakastavalta natsiupseerilta.

Kaukaisia kohtaloita

Pianistin ongelma on, ettei se ole niin koskettava kuin se voisi olla. Elokuvan dramaattisuus kärsii siitä, että Szpilmanin vaiheet kerrotaan turhankin uskollisesti pitkän kaavan mukaan. Myös henkilöhahmoja tuntuu olevan liikaa ja useimmat heistä jäävät kovin etäisiksi. Adrien Brodyn esittämän Szpilmanin ohella elokuvan ainoaksi todella koskettavaksi hahmoksi nousee Frank Finleyn esittämä isä, jonka ihmetys ja kärsimys ihmisen käsittämättömän julmuuden edessä tuntuu katsomoon saakka. Thomas Kretschmann on uskottava humaanina natsina, mutta tämän hahmo jää juuri sellaiseksi arvoitukselliseksi hyväntekijäksi, jollainen tämä on epäilemättä ollut Szpilmanillekin.

Ajankohtainen sanoma

Vaikka Pianisti ei ehkä olekaan täydellisen onnistunut elokuvana, sen sanoma puhuttelee vahvasti tätä päivää. Elokuvassa tämä sanoma kiteytyy lausahdukseen: "Uskon, että Jumala haluaa meidän elävän." Kun sen sanoo natsiupseeri juutalaiselle, se ei tarkoita vain meidän puolellamme olevia vaan meitä kaikkia. Niin vaalea- kuin tummaihoisiakin.

Hyvä tietää: Szpilmanin omaelämänkerrallinen romaani on ilmestynyt suomeksi WSOY:n kustantamana.

Elokuvan sivut:
http://www.thepianist-themovie.com/

Alkuperäinen nimi: The Pianist
Ohjaus: Roman Polanski
Käsikirjoitus: Wladyslaw Szpilmanin omaelämänkerrallisen romaanin pohjalta Ronald Harwood
Pääosissa: Adrien Brody, Thomas Kretschmann, Frank Finley, Maureen Lipmann, Emilia Fox
Kesto: 2 h 28 min
UK/Saksa/Ranska/Hollanti/Puola 2002
Ensi-ilta 11.4. 2003

Tiina Raatikainen

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka