Olohuone

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka


Elokuvanurkka

Esittelyssä

 

Paljastavat merkinnät


Ihmisen pakkomielle toiseen

Barbara on eläke-ikää lähestyvä englantilaisen peruskoulun opettaja, joka pitää rautaisella otteella teini-ikäiset oppilaansa kurissa. Kissansa kanssa elelevä opettajatar pitää vapaa-aikanaan päiväkirjaa, jossa hän havainnoi maailmaa purevin sanakääntein. Barbaran kriittisen arvioinnin kohteeksi joutuu alussa myös koulun uusi kuvaamataidon opettaja Sheba, jonka sopimattomuus opettajaksi ja boheemi keskiluokkaisuus herättävät Barbarassa huvittuneisuutta. Naiset ystävystyvät kuitenkin vähitellen, ja Barbara saa jopa kutsun Sheban kotiin sunnuntailounaalle.

Barbara suhtatuu Sheban perheeseen, johon kuuluu tämän parikymmentä vuotta vanhempi aviomies, nyrpeä teini-ikäinen tytär ja kehitysvammainen poika, halveksivan ylimielisesti. Kun Sheban uskoutuu hänelle omista tyytymättömyyden tunteistaan perhe-elämän suhteen, Barbara kokee löytäneensä Shebassa sielunsisaren ja läheisen ystävän. Hän järkyttyykin suuresti saatuaan selville, että hänen uudella ystävättärellään on suhde koulun 15-vuotiaaseen oppilaaseen. Barbaran järkytys ja suuttumus muuttuvat kuitenkin pian sisäiseksi riemuksi, kun hän tajuaa, että voi tiedollaan saada henkisen yliotteen Shebasta.

Ihmissuhdetrilleriksi luokiteltava Paljastavat merkinnät on ahdistavia ja ristiriitaisiakin tunteita herättävä elokuva. Elokuvaa on jo arvosteluissa moitittu toisaalta lesbovastaisuudesta ja toisaalta siitä, että päähenkilön lesbous tuodaan esiin siinä vanhanaikaisen piilotellusti. Paljastavat merkinnät ei ole kuitenkaan elokuva lesboudesta tai onnettoman vanhanpiian elämästä. Se ei ole varsinaisesti edes elokuva yksinäisyydestä, vaikka Barbara pohdiskeleekin yksinäisyyttään ja kosketuksen kaipuutaan päiväkirjassaan.

Elokuvassa tuodaan hienovaraisesti esiin se, että terävä-älyisellä Barbaralla voisi kyllä olla läheisiä ihmiskontakteja (ainakin yksi sisar ja työtoverit), jos nämä vain hänelle kelpaisivat. Barbara suhtautuu kuitenkin halveksivasti ympärillään oleviin ihmisiin. Hänelle kelpaavat vain nuoremmat naiset, joihin hän ystävystyttyään alkaa suhtautua ahdistavalla omistavuudella ja siten karkottaa heidät pois. Psykiatrisessa arvioinnissa Barbara luokiteltaisiin todennäköisesti persoonallisuushäiriöiseksi. Paljastavien merkintöjen päähenkilö voisi siten olla yhtä hyvin heteroseksuaali tai elokuva kertoa vaikkapa pakkomielteisestä suhteesta ystävään tai omaan aikuiseen lapseen.

Amerikkalaisissa elokuvissa pakkomielteisyyttä on kuvattu usein hyvin väkivaltaisella tavalla, ja pakkomielteisistä henkilöistä on tehty yleensä yksiulotteisia hirviöitä. Paljastavat merkinnät –elokuvan tarina on niihin verrattuna suhteellisen realistisen tuntuinen. Äskettäin Yhdysvalloissa esiin noussut naisastronautin tapaus on vain yksi esimerkki siitä, etteivät hurjat tarinat pakkomielteisistä ihmisistä ole pelkkää fiktiota.

Judi Denchin huikean näyttelijäntyön ansiota on se, ettei Barbara ole vanhapiikahirviön muotokuva vaan kaikessa järkyttävyydessäänkin inhimillinen ja jollakin tavalla jopa ymmärrettävä henkilöhahmo. Denchin rinnalla hyvin pärjäävän Cate Blanchettin Sheba ei ole puolestaan pelkkä uhri vaan huolettoman vastuuton aikuinen nainen, joka vie itse itseään kohti tuhoa.

T.R.

Alkuperäinen nimi: Notes on a Scandal
Ohjaus: Richard Eyre
Musiikki: Pihilip Glass
Pääosissa: Cate Blanchett, Judi Dench, Bill Nighy
K-15
Ensi-ilta: 23.2.2007

 

Elokuvan sivut:
http://www.foxsearchlight.com/NOAS/

 

 

Alkuun

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka