|
The
Mexican
Vain
kahden tähden tähden
Kahden
suositun tähden, Julia Robertsin ja Brad Pittin,
laittaminen samaan elokuvaan on niin laskelmoitua Hollywood-toimintaa,
että voi kuulla kuinka kassakone on raksuttanut
tuottajien päässä. The Mexicania
katsellessa toivoo, että jokin olisi raksuttanut
myös sopivaa käsikirjoitusta valittaessa.
Romanttiseksi rikoskomediaksi määritelty The
Mexican on niin kummallinen sekasikiö elokuvaksi,
ettei sitä voi suositella kuin filmaattisen pääparin
innokkaimmille ihailijoille.
Brad
Pitt esittää elokuvassa Jerryä, joka
tekee puolivillaisia keikkoja epämääräiselle
porukalle. Hommista eroon pyrkivä Jerry saa viimeiseksi
tehtäväkseen hakea Meksikosta legendaarisen
aseen, The Mexicanin. Tämä ei ole Jerryn tyttöystävän
Samanthan (Julia Roberts) mieleen, joka antaa miehelle
ukaasin: joko minä tai keikka. Jerry valitsee keikan,
koska työnantajatahon antamassa ukaasissa toisena
vaihtoehtona on hengenmenetys. Meksikossa kaikki ei
mene ihan suunnitelmien mukaan ja Jerrylle kenkää
antanut Samanthakin sotketaan kuvioon mukaan. Työnantaja
lähettää ammatikseen ihmisiä nistivän
Leroyn kidnappaamaan naisen varmistaakseen, että
Jerry todellakin toimittaa aseen Meksikosta.
Tyypilliseksi Hollywood-hömpäksi
The Mexicania ei voi moittia. Raakaa tappomeininkiä,
komediaa ja ihmissuhdepsykologisointia yhdistelevä
elokuva yrittää olla selvästikin jotakin
omaperäistä. Juonenkulkua ei ole tavanomaisen
ennalta-arvattava eikä elokuva muutenkaan tunnu
tuhat kertaa nähdyltä. Kliseisempääkin
romanttista komediaa katseli kuitenkin mieluummin kuin
tätä ihmeellistä sekahedelmäsoppaa,
jossa ei loppujen lopuksi maistu oikein mikään.
Erilaisten aineksien yhdistäminen voisi toimiakin,
jos ainekset eivät olisi niin kehnot: dialogi kökköä,
tilanteet huonosti rakennettuja, juonenkuljetus ja näytteleminen
löysää. Leroyn ja Samanthan syvällisiksi
tarkoitetut parisuhdejorinat tuntuvat latteudessaan
lähinnä vaivaannuttavilta eikä elokuva
onnistu vakuuttamaan Jerryn ja Samanthan rakkaudesta,
saati sen pelastamisen tärkeydestä. Lämpöä
ja värinää vaisuun leffaan tuo James
"Soprano" Gandolfini, vaikka tämän
roolihahmo - herkkätunteinen homoseksuaali ammattitappaja
- tuntuukin yhtä keinotekoiselta ja väkisin
väännetyltä kuin koko muukin elokuva.
Elokuvan sivut
http://themexican.cannery.com/
Julia
Robertsin sivut
http://www.juliarobertsonline.com/
100%
Brad Pitt
http://www.allstarz.org/bradpitt/
Ohjaus: Gore Verbinski
Käsikirjoitus J.H. Wyman
Pääosissa Julia Roberts, Brad Pitt, James Gandolfini,
Sherman August, Bob Balaban, Michael Cerveris, Gene
Hackman
USA 2001
Ensi-ilta: 27.4. 2001
Tiina Raatikainen
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|