|
Harry
Potter ja liekehtivä pikari
Ja
vihdoin päästään näkemään
Tiedät-kyllä-kenet ja hänen tukkoinen
nenunsa.
J.K.
Rowlingin menestyskirjasarjan elokuvaversiot ovat edenneet
neljänteen teokseen asti ja ohjaajista on menossa
jo kolmas. Mike Newellin edellisistä töistä
muistetaan muun muassa Mona Lisa Smile sekä Neljät
häät ja hautajaiset. Lapsipääosissa
nähdään edellisistä kolmesta HP-leffasta
tuttu kaarti, Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rupert
Grint ja monet muut yleisön suosikit. Aikuisosissa
on myös tuttuja kasvoja, mutta mukaan on tullut
uusia hahmoja ja niiden muassa myös uusia näyttelijöitä.
Heidän joukossaan esimerkiksi Villisilmä Vauhkomieltä
esittävä Brendan Gleeson sekä Ralph Fiennes.
Neljäs
kouluvuosi tuo muassaan tavallisesta kouluarjesta poikkeavan
tapahtuman nimeltä Kolmivelhoturnajaiset. Neljäsluokkalaisille
kolmivelhoturnajaisten ei pitänyt tarkoittaa muuta
kuin yleisössä olemista ja huispauksen vuodeksi
unohtamista, mutta jostain mystisestä syystä
Harry joutuukin otteluun mukaan kolmen 17 vuoden rajan
ylittäneen kanssa. Turnajaisiin saapuneiden Durmstrangin
ja Beauxbatonsin koulujen edustajistot tietysti närkästyvät
neljännestä ja alaikäisestä ottelijasta,
mutta minkäs teet kun pikari niin ilmoitti? Turnajaistehtäviä
setvitään pitkin vuotta ja oheistapahtumissa
poiketaan tuon tuostakin. Ystävyyssuhteita ja älynystyröitä
koetellaan, mutta kaikkihan on hyvin kunhan Tiedät-kyllä-kuka
ei laita kapuloita rattaisiin? Eikä tietenkään
sovi unohtaa raivostuttavaa toimittajaa omia ansojaan
asettelemassa.

Niinkuin
Potter-kirjatkin, Potter-elokuvat synkentyvät aina
uuden osan saapuessa kankaille. Tällä kertaa
ikäraja on vedetty Suomessa 11 ikävuoteen
ja siitä on syytä pidellä kiinni tiukasti.
Tämä elokuva ei missään nimessä
ole perheen pienimpien katsottavaa, sitä mieltä
on myös Elokuvatarkastamo. Vaikka kirja olisikin
tuttu pienille, niin asioiden näkeminen edessään
oikeina kuvina ei välttämättä tuota
parhaita mahdollisia yöunia seuraavana yönä.
Synkeäsävyinen, nopeatempoinen ja intensiivinen
fantasiaseikkailu onnistui allekirjoittaneen sykkeenkin
nostamaan tavallista korkeammalle.
Synkistä
sävyistään huolimatta tämä
on tähän saakka sarjansa paras elokuva. Nuorimmista
näyttelijöistä on iän myötä
karissut epävarmuutta ja jähmeyttä, joistakuista
heistä alkaa todella kuoriutua erinomaisia näyttelijöitä
esille. Emma Watsonia lienee syytä pitää
tulevaisuudessakin silmällä. Elokuvan musiikit
ovat ihmeellisiä, etenkin kirjoissakin huomiota
saanut yhtye The Weird Sisters on mahtava. Tietysti
yhä edelleen pitkässä elokuvassa ehtii
tapahtua pieniä horjahduksiakin, mutta ei mitään
niin vaarallista, että se rikkoisi koko hoidon
harmonian. Pituuskaan ei pahemmin pääse häiritsemään,
sillä koko ajan tapahtuu jotain - odottavan aika
ei käy pitkäksi.
Suurin
jännitys lienee siitä, että vihdoin päästään
näkemään Tiedät-kyllä-kenen
uudet kasvot.
H.T.
Elokuvan
sivut:
http://www.liekehtivapikari.com/
Genre:
Fantasia/seikkailu (K11)
Ohjaaja: Mike Newell
Pääosan esittäjät: Daniel Radcliffe,
Rupert Grint, Emma Watson, Robbie Coltrane, Ralph Fiennes,
Michael Gambon, Brendan Gleeson, Jason Isaacs, Gary
Oldman, Miranda Richardson, Alan Rickman, Maggie Smith,
Timothy Spall
Kesto: 2h 40min
Ensi-ilta: 18.11.2005
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|