|
Kate & Leopold
Rakkautta
yli aikojen
John
Mangoldin ohjaamassa romanttisessa komediassa Kate
& Leopold 1800-luvun aatelismies kulkeutuu erään
aikamatkailijan mukana vuoteen 2001 ja rakastuu tämän
yläkerrassa asuvaan, ihmissuhteissaan pettyneeseen
uranaiseen. Hyvät käytöstavat omaavaa,
naisia kunnioittavaa herttuaa esittää X-Men-elokuvasta
tuttu komeetus Hugh Jackman. Kömpelön ja hieman
neuroottisen citysinkun roolissa on samaa roolia jo
monet kerrat aiemminkin vetänyt naapurintyttösöpöliini
Meg Ryan.
Lupaavista
aineksistaan huolimatta Kate & Leopold ei
toimi romanttisena komediana kovinkaan hyvin. Tämä
ei johdu aikamatkailuteemaa hyödyntävän
elokuvan harvinaisen hölmöstä ja epäuskottavasta
juonesta. Juoni saakin tällaisessa elokuvassa olla
täyttä huttua ja satua, kunhan se pääasia
- itse rakkaustarina - vain toimii, ja katsoja alkaa
epätoivoisesti haluta, että pääpari
pääsee yhteen. Katen & Leopoldin
kohdalla näin ei valitettavasti ole.
Meg
& Hugh eivät yhteen sovi
Syy
on osittain käsikirjoituksessa. Elokuvan romanttista
kuviota ei ole osattu rakentaa erityisen vakuuttavaksi.
Katsojan on vaikea ymmärtää etenkin sitä
mitä ihmeellistä oman aikansa naisia ylenkatsonut
Leopold näkee Katessa, paitsi ehkä uudenlaisen
naistyypin. Tästä taas syy lankeaa pitkälti
Meg Ryanille, joka näyttelee laiskasti, vanhoja
maneereitaan, kuten nyrpistystä ja silmien levittelyä,
toistellen. Aneemisen ja väsähtäneen
näköisestä Ryanista puuttuu se jokin,
joka tekisi tämän roolihenkilöön
rakastumisesta ymmärrettävän. Syötävän
hyvännäköinen, sisäistä lämpöä
ja karismaa uhkuva Hugh Jackman sen sijaan on romanttisena
sankarina mies paikallaan.
Ohjaus: James Mangold
Pääosissa: Meg Ryan, Hugh Jackman, Liev Screiber,
Breckin Meyer
Kesto: 1 h 59 min.
Ensi-ilta: 5.4. 2002
USA 2001
Tiina
Raatikainen
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|