Olohuone

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka


Elokuvanurkka

Wrong turn - Ihmisjahti

Klassista kauhumättöä nykyaikaisin efektein


Tämä filmi on suositeltava elämys kaikille kauhuelokuvien ystäville. Elokuva noudattaa klassista kaavaa. Tarinan uhreina on joukko nuoria ja kauniita ihmisiä. Joukkoon kuuluu kolme tyttöä ja kolme poikaa. Yllättäen tyttöjä ja poikia alkaa kuolla yksi kerrallaan, alkaen joukkion ikävimmästä henkilöhahmosta.

Nuori ja komea lääkäri Chris Finn (Desmond Harrington) on matkalla työhaastatteluun ja jumiutuu valtatiellä ruuhkaan. Neuvokas Chris ei aio myöhästyä ja päättää kääntyä vuoriston halki kulkevalle kiertotielle. Vuoristotiellä Chris ajaa kolarin ja törmää retkeilemään tulleen nuorisojoukkion autoon. Molemmat autot tuhoutuvat ja nuoret lähtevät etsimään apua. Tästä alkaa ihmisjahti. Arvatkaa montako jää eloon kolmen tytön ja pojan joukkiosta ja mitä sukupuolta eloonjääneet ovat?

Oman mausteensa elokuvalle antavat tarinan verta roiskuttavat pahikset. Pahikset ovat melkoisia örkkejä ja lisäävät kauhistuttavaa tunnelmaa rumalla ulkomuodollaan. Toinen omaperäinen ratkaisu on alkutekstien aikana näytettävä kehyskertomus. Se on lähes itsenäinen "lyhytelokuva", jolla taustoitetaan vuoristoseudun synkkää historiaa. Kertomus valottaa elokuvan pahiksiin liittyvää huhua sisäsiittoisesta, epämuodostuneesta ja väkivaltaisesta vuoristoheimosta. "Lyhärin" taustalla jytisee pidemmänpäälle monotoniseksi käyvä pelottelumusiikki ja kuvat kulkevat musavideoista tuttuun tyyliin nopein leikkauksin. Ehkä tekijät ovat ajatelleet, että jos alkutekstien aikana katsoja pelotellaan hillittömällä ääni- ja kuvarytinällä se kauhu riittää ennalta-arvattavan elokuvan loppuun asti.

Ihmisjahti -elokuva on oivallista deittiohjelmaa, sillä se antaa hyvän tekosyyn tarrautua seuralaiseen, jos vähän ujostuttaa.


Ohjaus Rob Schmidt
Pääosan esittäjät: Desmond Harrington, Eliza Dushku, Jeremy Sisto
Kesto: 1h 26min
Levittäjä: Columbia TriStar Nordisk Film Distributions Oy Kopioita: 6
Ensi-ilta: 26.9.2003


Kirsi Tepsa

Alkuun

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka