| Helmiä
ja sikoja

Neljän
helmen elokuva
Helmiä
ja sikoja on Pitkä kuuma kesä -elokuvan
ohjanneen Perttu Lepän uusi pitkä elokuva.
Pitkän kuuman kesän tavoin elokuva
sijoittuu Joensuuhun ja myös tässä elokuvassa
maailmaa tarkastellaan humoristisesti nuorten miesten
näkökulmasta.
Elokuvan
päähenkilöt Hirvosen veljekset Läde,
Poju, Ruho ja Timo elelevät Joensuun rantakylässä
ja myyvät isänsä johdolla "pimeetä
viinaa ja pikkusuolasta". Täyden viinalastin
tuhouduttua veljekset joutuvat tiukan paikan eteen.
Välittäjäportaalle olisi pulitettava
rahat tuhoutuneesta lastista eikä isästäkään
ole enää pian apua, kun tämä passitetaan
Alkon ryöstöyrityksen jälkeen vankilaan.
Samaan aikaan veljekset saavat yllättävää
perheenlisäystä, kun oven taakse ilmaantuu
pieni siskopuoli Saara. Siskolla on upea lauluääni
ja pojat keksivät, että voisivat ansaita rahaa
tekemällä tästä tenavatähden.
Ujoudesta kärsivää Saaraa valmentamaan
saadaan entinen tenavatähti, kapakoihin elämäänsä
tuhlaamaan eksynyt Laura.
Yhteiskunnan
ulkopuolelle joutuneiden, tavalla tai toisella syrjäytyneiden
ihmisten kuvaus on ollut viime vuosina pienoinen trendi
suomalaisessa elokuvassa. Olli Saarelan Bad Luck
Love kuvasi rikollisten elämää, Aki
Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä-elokuvassa
oltiin asunnottomien asialla, Aleksi Mäkelän
Pahojen poikien pääosassa rötösteli
neljä reppanaveljestä ja Johanna Vuoksenmaan
Nousukausi-elokuvassa vierailtiin työttömien
ja päihdeongelmaisten kansoittamassa lähiössä.
Hieman viimeksi mainitun kaltaiseen miljööseen
sijoittuu myös Lepän elokuva, vaikkei Rantakylää
kai voinekaan aivan Joensuun Jakomäeksi kutsua.
Helmiä...
Vakavasta
perustarinasta huolimatta pääpaino Helmiä
ja sikoja-elokuvassa on kuitenkin rempseässä
huumorissa. Vaikeaa voi olla, mutta huumori on parasta
lääkettä ja kukapa mitään kauheaa
sosiaalipaatosta jaksaisikaan katsoa, tekijät ovat
ilmeisestikin tuumineet. Elokuvassa onkin puoleensavetävän
vallaton tunnelma, mikä on pitkälti nuoren,
raikkaan näyttelijäkunnan ansiota. Hyviä
tyyppejä ovat etenkin Timo Lavikaisen Ruho, Unto
Helon Timo ja nuoren Amanda Pilkkeen Saara. Helmiä
löytyy myös käsikirjoituksen ja ohjauksen
tasolta. Perttu Leppä on muun muassa oivaltanut,
että Tenavatähti-kisoista tekee parhaiten
pilkkaa, kun kuvaa touhun juuri sellaisena kuin se todellisuudessakin
on.
...
ja jotakin sika-astiaan joutavaa
Parantamisen
varaa olisi kuitenkin ollut. Tarinaa olisi saanut reilustikin
tiivistää ja jotkut junttihuumorin kukkaset
(tappelemaan lähteminen hauskaa?) jättää
kokonaan väliin. Viimeksi mainittu on tietysti
makuasia, kuten myös se, että allekirjoittaneen
mielestä se yksi radiosta tuttu piisi lauletaan
elokuvassa turhan monta kertaa.
Leffan sivut:
http://www.helmiajasikoja.net/
Käsikirjoitus ja ohjaus: Perttu Leppä
Pääosissa: Mikko Leppilampi, Timo Lavikainen,
Amanda Pilke, Jimi Pääkallo, Unto Helo, Laura
Birn ja Pekka Valkeejärvi
Kesto: I h 54 min
Ensi-ilta: 29.8. 2003
Suomi 2003
T.R.
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|