Heinähattu ja Vilttitossu

Aina ei kannata olla kiltti

Kaisa Rastimon ohjaama, Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoihin perustuva Heinähattu ja Vilttitossu on tänä syksynä se lastenelokuva, jonka perheen pienimmät haluavat todennäköisesti nähdä. Alle kouluikäisille tai juuri kouluun menneille parhaiten sopiva elokuva kertoo hellyttävänhupaisan tarinan kahdesta sisaruksesta, joiden vanhemmissa olisi toivomisen varaa.

On kesän loppupuoli ja Heinähatun pitäisi aloittaa pian koulunkäynti. Heinähattua huolettaa kuitenkin, kuka pitää huolta pikkusisko Vilttitossusta, kun Heinähattu on koulussa. Kuka kuorii Vilttitossun perunat ja leikkii tämän kanssa, kun isä ei tutkimuksiltaan ehdi ja äiti on uusavuton töihinhaikailija? Heinähattu rukoilee apua Taivaan Isältä ja tilanne tuntuukin muuttuvan. Äiti ja isä innostuvat hetkeksi lapsistaan ja yhdessäolosta. Iloa himmentää kuitenkin se, että hauskaakin pitäisi pitää niin, etteivät vanhemmat joudu olemaan liiaksi vanhempia. Aina kiltti ja harmiton Heinähattu suuttuu, kun isä ja äiti eivät suostu koskaan ajattelemaan miltä hänestä mahtaa tuntua vaan antavat villin ja säännöistä piittaamattoman Vilttitossun temmeltää mielensä mukaan. Kiltti tyttö oppii, että aina ei kannata olla kiltti. Jos on aina kiltti, on muiden poljettavissa, eivätkä aikuiset opi ikinä mitään.

Kun vanhemmat eivät osaa olla vanhempia

Heinähattu ja Vilttitossu on kutkuttava tarina siitä, miten lapset voisivat kapinoida ja vaatia vanhempiaan muuttumaan. Todellisuudessahan lapset kestävät vanhempiaan liiankin hyvin, pitkälti kai siitä syystä, etteivät tiedä tai osaa pukea sanoiksi mitä vaatisivat. Heinähatun ja Vilttitossun vanhemmat ovat juuri sellaisia kuin monien vanhempien kritisoidaan nykyään olevan. Liian itseensä ja työhönsä uppoutuneita, että osaisivat olla läsnä lastensa elämässä niin kuin vanhempien kuuluisi olla. Liikaa lapsiensa omaan selviytymiskykyyn luottavia käsittääkseen, että vähän isompikin lapsi kaipaa vielä vanhemmiltaan hoivaa ja huolenpitoa. Heinähatun ja Vilttitossun vanhemmat rakastavat kyllä lapsiaan ja haluavat näille hyvää, mutta vanhemmuus on kateissa, vaikka superäitiyden-ja isyyden ihannekuvat kiiltävätkin silmissä.

Enemmän kapinaa

Hyvistä lähtökohdistaan ja hyvästä tarinastaan huolimatta Heinähattu ja Vilttitossu ei ole aivan niin hyvä elokuva kuin se voisi olla. Pienten tyttöjen kapina jää loppujen lopuksi melko pliisuksi. Vanhempien kuvaus on liian kilttiä, ikään kuin tekijät olisivat jostakin syystä halunneet pyrkiä vanhempien kohdalla realistisuuteen. Elokuvassa, jossa on Alibullenin neitien kaltaisia satumaisia olentoja ja karkkimaisen korea lavastus, Heinähatun ja Vilttitossun vanhemmat olisi voinut kuvata reilusti karrikoiden. Myös lasten kapinointi olisi kaivannut enemmän ytyä, sillä tytöt pistävät jo tarinan toimivuudenkin kannalta nyt hieman liian kesysti ranttaliksi. Lapsikatsojia anarkistisempi meininki olisi tuskin haitannut, ja vanhemmat katsojat (=lasten vanhemmat) olisivat voineet kokea suuremman kritiikin piston rinnassaan kuin mitä he nyt kokevat.

Ohjaus: Kaisa Rastimo
Pääosissa: Katriina Tavi, Tilda Kiianlehto, Minna Suuronen, Antti Virmavirta, Merja Larivaara ja Päivi Akonpelto
Suomi 2002
Ensi-ilta 18.10. 2002

Elokuvan sivut:
http://www.fs-film.fi/heinahattu/

Tiina Raatikainen

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka