|
Pearl
Harbor

USA
über alles!
"Jos
kaikki amerikkalaiset sotilaat ovat samanlaisia kuin
sinä, Jumala varjelkoon sitä, joka hyökkää
Amerikan kimppuun." Englantilaislentäjän
suuhun laitettu repliikki kuvaa hyvin sitä, mistä
kesän suurelokuvaksi mainostetussa Pearl Harborissa
on kyse: amerikkalaisen sankaruuden nostamisesta kaikkien
muiden yläpuolelle.
Tällainen isänmaallinen
pullistelu menettelee jossakin Sylvester Stallonen tähdittämässä
yksi-mies-pelastaa-koko maailman-huivipääterroristeilta-leffassa,
mutta tökkii, kun kyse on aitoihin historiallisiin
tapahtumiin perustuvasta elokuvasta. Henkseleiden paukuttelu
menee Pearl Harborissa onneksi sen verran yli,
ettei sitä voi ottaa historiallisena elokuvana
kovinkaan tosissaan.
Itse
sotakin on elokuvassa kuin kaukaista jylinää,
vaikka sen keskellä olevinaan ollaankin. Sodan
aiheuttamiin inhimillisiin kärsimyksiin kyllä
viitataan, mutta ne jäävät itse elokuvassa
sankaruuden korostamisen alle. Laivat uppoavat ja ihmiset
kuolevat, jotta komiat sotapojat voisivat tehdä
hulahulapaidoissaan sankaritekoja (=tappaa muutaman
vihollisen).
USA:n
nöyryytyksen päivä
Jos
historian tuntien opetukset ovat päässeet
unohtumaan, niin kerrattakoon, että 7.12. 1941
japanilaiset tekivät yllätyspommi-iskun Pearl
Harboriin, Yhdysvaltain laivaston tukikohtaan Havaijilla.
Noin kolmen tuhannen ihmisen hengen vaatinut ja kalustoa
raskaasti verottanut pommitus vetäisi siihen asti
syrjässä pysytelleen USA:n mukaan Toiseen
Maailmansotaan. USA vastasi hyökkäykseen nopeasti
tekemällä elokuvassakin näytetyn vastaiskun
Tokioon.
Elokuva
tuo hyvin esiin sen, että amerikkalaisten kannalta
Pearl Harborissa oli traagisinta nöyryytetyksi
tuleminen ja historiallisesti arvokkainta se, että
tästä nöyryytyksestä selvittiin
ja jättivaltio sai palautettua kunniansa takaisin.
Kunnian
miehet
Pearl
Harbor-elokuvan päähenkilöt Rafe
ja Danny ovat taistelulentäjiä, joilla on
tärkeä osa tässä kunnianpalautuksessa.
He ovat myös romanttisia sankareita, jotka rakastavat
ja kunnioittavat naista tavalla, josta todellisessa
elämässä ei osaa edes uneksia. Miesten
tunteet palavat samalle naiselle, nätille hoitaja
Evelynille, joka antaa ensin sydämensä Rafelle,
mutta siirtää sen Dannylle, kun luulee Rafen
kuolleen Euroopassa. Miesten ystävyys joutuu luonnollisestikin
koetukselle eivätkä Ne Oikeat näytä
pääsevän ikinä yhteen, vaikka tietenkin
pääsevät.
Pearl
Harbor on huttuinen, mutta kohtalaisen viihdyttävä
toiminta- ja nyyhkyelokuva, jossa on mukana myös
paljon komiikkaa - sekä tahallista että tahatonta.
Elokuvan parasta antia on näyttävä, 35-45
minuuttia (aikaa ottaneiden lukemat vaihtelevat, ilmeisesti
riippuen siitä mistä kohtauksen katsotaan
tarkalleen ottaen alkavan ja mihin loppuvan) kestävä
Pearl Harbor-pommituskohtaus.
Leffan
sivut:
http://studio.go.com/movies/pearlharbor/
Ohjaus:
Michael Bay
Käsikirjoitus: Randall Wallace
Pääosissa: Ben Affleck, Josh Hartnett, Kate
Beckinsale, Jon Voight, Dan Aykroyd, Alec Baldwin, Cuba
Gooding Jr.
Kesto: 3h 3min
USA 2001
Ensi-ilta: 29.6. 2001
Tiina
Raatikainen
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|