Olohuone

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka


Elokuvanurkka

Kreikkalainen naimakauppa

Kreikkalais-amerikkalaisesta perheestä kertova Kreikkalainen naimakauppa on ollut yksi viime vuoden suosituimpia elokuvia Yhdysvalloissa. Se päihitti lippuluukuilla monet isolla budjetilla tehdyt ennakkosuosikit kuten Austin Powersin ja Men in Blackin jatko-osat.

Elokuva perustuu pääosan esittäjän Nia Vardalosin kirjoittamaan ja esittämään yhden naisen monologinäytelmään. Näyttelijäpariskunta Tom Hanks ja Rita Wilson ihastui esitykseen ja päätti tuottaa siitä kokoillan elokuvan.

Vardalosin esittämä Toula Portokalos on kolmikymppinen, perheen omistavassa ravintolassa työskentelevä sinkku. Suku jo menettänyt toivonsa siihen, että Toula vielä pääsisi vihille. Kunnon kreikkalaisen perinteen mukaan nimittäin naisen simppeli elämäntehtävä on seuraavanlainen: 1) mene kreikkalaisen miehen kanssa naimisiin, 2) tee kreikkalaisia lapsia, 3) pidä huoli että kaikilla riittää koko ajan rutkasti syötävää.

Kaikkien yllätykseksi Toula alkaakin seurustella. Ihastuksen kohde vaikuttaa kaikin puolin mallikkaalta vävyehdokkaalta, mutta komea, kohtelias ja akateemisesti sivistynyt Ian Miller (John Corbett) ei kelpaa Toulan suvulle eikä varsinkaan isälle (Michael Constanine), koska ei ole kreikkalainen. Isälle Ian on pelkkä xeno, muukalainen, suurin piirtein yhtä tervetullut vävyehdokas kuin meikäläisittäin Uuno Turhapuro tai Uhtuan Shemeikka. Nuoripari kuitenkin pitää päänsä isän epätoivoisen sinnikkäästä vastarinnasta huolimatta, ja siitä saadaan aikaan monenlaisia hupaisia tilanteita.

Elokuvan on ohjannut televisiopuolen pitkän linjan veteraani Joel Zwick (Onnen päivät, Ystäväni avaruudesta), mutta enemmän Kreikkalainen naimakauppa on Nia Vardalosin projekti. Elokuvan tarina perustuukin pitkälti hänen omaan elämäänsä kanadalais-kreikkalaisessa yhteisössä.

Ja itse asiassa Kreikkalainen naimakauppa onkin pirteän hauska elokuva. Kreikkalaisten ja amerikkalaisten kulttuurieroista väännetään monenlaista huumoria. Kumpikin kansa saa oman osansa vitseistä. Mitään mieletöntä revittelyä Kreikkalaisessa naimakaupassa ei ole, vaan huumori on kaikille sopivaa, kilttiä ja poliittisesti korrektia, mikä on varmaan yksi syy suureen suosioon Yhdysvalloissa. Austin Powers voi olla kiusallista katsottavaa isoäidin kanssa, mutta tämä ei.

Kreikkalainen naimakauppa on sympaattinen pieni elokuva, josta ei ole pahaa sanottavaa. Sille suo menestyksen mielihyvin. Se ei toisaalta ole mikään unohtumaton tapaus. Tällaisia elokuvia tulee ja menee. Jatkoakin elokuvalle on tulossa. Kreikkalaisesta naimakaupasta on tekeillä televisiosarja, jossa kaikki keskeiset näyttelijät ovat mukana sulhaspoikaa esittänyttä John Corbettia lukuunottamatta. Jos sarja tulee Suomeen asti, on mielenkiintoista nähdä kuinka kauan teema jaksaa naurattaa.

Jussi Huhtala

My Big Fat Greek Wedding
USA 2002
Ohjaus: Joel Zwick
Käsikirjoitus: Nia Vardalos
Pääosissa: Nia Vardalos, John Corbett, Lainie Kazan, Michael Constantine, Gia Carides
Kesto: 1h 36min
Ikäraja: -S-


Alkuun

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka