Dogville

Meissä kaikissa asuu pieni keskitysleirin vartija

Lars von Trierin uusin elokuva Dogville on saanut maailmalla hieman ristiriitaisen vastaanoton. Etenkin amerikkalaiset kriitikot tuntuvat ottaneen elokuvasta itseensä, ilmeisesti siksi että elokuva näyttää päällisin puolin kritisivoivan Amerikkaa ja amerikkalaisuutta. Eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna on kuitenkin helppo nähdä, että elokuvan moraalitarina on universaali. Ei tarvitse kuin muistaa toisen maailmansodan tai vanhan Jugoslavian alueen tapahtumat ymmärtääkseen, että kuvitteellinen Dogvillen kaupunki voisi sijaita yhtä hyvin Euroopassa kuin Amerikassakin - tai missä tahansa päin maailmaa.

Dogvillen tarina sijoittuu kuvitteelliseen Dogvillen kaupunkiin 30-luvun lama-ajan Amerikassa, jossa kyläläiset elävät elämäänsä suhteellisen tyytyväisinä itseensä, asioiden tilaa sen enempää kyseenalaistamatta. Vain kylässä elävä filosofi ja jonakin-päivänä-kirjailija Tom (Paul Bettany) on sitä mieltä, että Dogvillen asukkaat tarvitsisivat moraalisen haasteen, jotakin joka ravistelisi heitä. Kuin vastauksena Tomin toiveeseen kaupunkiin saapuu laukausten saattelemana kaunis ja mystinen Grace (Nicole Kidman). Tom suostuttelee kaupunkilaiset ottamaan Gracen suojiinsa, ja Grace alkaa tehdä kaupunkilaisille pieniä palveluksia vastalahjaksi piilopaikastaan. Kaikki sujuukin aluksi hyvässä lähimmäisenrakkauden hengessä ja ystävyydessä kunnes ganstereiden ajojahti Gracen ympärillä kiristyy ja kaupunkilaisten suhtautuminen Graceen alkaa pikkuhiljaa muuttua. Kaupunkilaisten ystävällisten olemusten alta paljastuu sadisteja, jotka ovat enemmän kuin valmiit alistamaan hädänalaista lähimmäistään.

Von Trier on aina ollut omalaatuinen elokuvantekijä eikä tämä osoita Dogvillessa tavanomaistumisen merkkejä, päinvastoin. Von Trier on tehnyt Dogvillessä hyvin rohkean taiteellisen ratkaisun kuvaamalla koko elokuvan teatterinäyttämön kaltaisessa tilassa, jossa lavasteitakin on käytetty minimaalisesti. Dogvillen kaupunki taloineen ja pensaineen on piirretty liidulla, kuten myös elokuvassa omaa rooliaan esittävät karviaismarjapensaat ja Moses-koirakin. Von Trier on korostanut elokuvan teatraalisuutta ja esityksellisyyttä vielä lisää laittamalla mukaan kertojan (John Hurt) ja elokuvan yhdeksän eri luvun väliin lukuja selittävät alkutekstit, jotka tuovat mieleen mykkäelokuvat.

Todellisuuden illuusion puuttumisesta huolimatta Dogville on elokuva, johon on helppo eläytyä. Näyttelijätyö on sen verran vahvaa, ettei tunnelatauksen luomiseen ole tarvittu muuta kuin puhutteleva tarina. Nicole Kidmanin kaikista koettelemuksista huolimatta arvoituksellisen tyyni Grace jatkaa von Trierin piinattujen naisten sarjaa, vaikka poikkeaakin elokuvan loppupuolella tämän aikaisemmin sankarittarista. Elokuvan muissa rooleissa on niin ikään tunnettuja näyttelijöitä Chloe Sevignystä ja Ben Gazzarasta Lauren Bacalliin ja James Caaniin. He tulkitsevat hyvin tavallisia ihmisiä, joiden sisältä löytyy sopivissa olosuhteissa pieni keskitysleirin vartija.

Dogville on hyvin vaikuttavanoloinen moraalinen tutkielma, mutta onko se loppujen lopuksi kovinkaan kiinnostava tai moniulotteinen sellainen? Etenkin elokuvan viimeisessä luvussa oli ainakin allekirjoittaneen mielestä kiusallista esseen makua. Esseen, joka olisi kaivannut lyhentämistä.

Elokuvan sivut:
http://www.tvropa.com/Dogville/

Ohjaaja: Lars von Trier
Pääosissa: Nicole Kidman, Paul Bettany, Lauren Bacall, James Caan, Jeremy Davies, Chloe Sevigny, Ben Gazzara, Stellan Skarsgård
Kesto: 3 h 2 min
Ensi-ilta: 26.9. 2003

T.R.

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka