|
Syksy
New Yorkissa
Gere
kunnollistuu taas
Richard
Gere totesi taannoin, että hänen erikoisalaansa
on esittää kusipäitä, joista kasvaa
elokuvan myötä kunnollisia ihmisiä. Will
Keenanin rooli Syksy New Yorkissa-elokuvassa
on juuri tällainen. Gere esittää siinä
menestyvää ravintoloitsijaa, jolle naiset
ovat esineitä, joita käytetään aikansa
ja heitetään sitten menemään. Winona
Ryder näyttelee nuorta Charlottea, jonka elämäntehtävänä
on tehdä tästä kusipäästä
kunnollinen, tunteisiin ja sitoutumiseen kykenevä
mies. Kyseessä on todellakin elämäntehtävä,
sillä paljoa muuhun ei kuolemaa tekevällä
Charlottalla ole aikaa.
Kuten
ylläolevasta saattaa jo päätellä,
on Syksy New Yorkissa romanttisilla kliseillä
lastattu elokuva. Leffassa on niin Casanovan kesyttämistä
kuin kuolevaa rakastettuakin. Paitsi elokuvissa näitä
kliseitä on kierrätetty moneen kertaan myös
televisiosarjoissa, muun muassa eräässä
Suomessakin hyvin suositussa televisiosarjassa. Romanttinen
fantasia sitoutumista pakoilevasta hurmurista, jonka
oikea nainen (minä!) voi kesyttää on
iskostunut syvälle naisten mieliin. Ja mikäpä
elokuvateatterin uumenissa onkaan joskus unelmoidessa.
Jotta ihanaan, mutta valheelliseen fantasiaan voisi
upota, olisi elokuvan kuitenkin kyettävä imaisemaan
katsoja mukaansa tähän fantasiamaailmaan.
Tätä Syksy New Yorkissa ei pysty tekemään,
niin huttuista ja todellisuudelle vierasta tavaraa kuin
se onkin.
Syksy
New Yorkissa-leffa kaatuu kehnoon ja tylsään
käsikirjoitukseen sekä huonosti valittuu pääpariin.
Herkistelevän runotytön ja naisiin kulinaristisella
nautinnolla suhtautuvan elostelijan väliseen suhteeseen
ei ole saatu rakennettua sellaista uskottavuutta, että
se kykensi tirauttamaan katsojalta kyyneliä. Geren
ja Ryderin väliltä puuttuu myös se aito
valkokangaskemia, joka on tehnyt Geren ja Julia Robertsin
leffoista toimivia, vaikkei käsikirjoitus mikään
ihmeellinen olisikaan (Morsian karkuteillä).
Geren ja Ryderin romanssi Syksy New Yorkissa-elokuvassa
näyttää lähinnä pedofiilin
ja isäkompleksia potevan kehittymättömän
nuoren tytön yhdessäheilumiselta, jossa on
vain vähän romantiikkaa ja vielä vähemmän
erotiikkaa.
Syksy New Yorkissa-elokuvan sivut:
http://www.mgm.com/autumninny/
Alkuperäinen
nimi: Autumn in New York
Ohjaaja: Joan Chen
Pääosissa: Richard Gere, Winona Ryder, Anthony LaPaglia,
Vera Farmiga, Elaine Stritch
USA 2000
Ensi-ilta: 17.11.2000
Tiina
Raatikainen
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|