Olohuone

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka


Elokuvanurkka

21 grammaa

Kuoleman yhteen liittämät

Amores Perros-elokuvan ohjaajan, meksikolaisen Alejandro Gonzaléz Inárritun uusin elokuva on amerikkalaisella rauhoituksella ja näyttelijöillä tehty 21 grammaa. Elokuvan nimi ei viittaa huumeisiin, niin kuin voisi helposti luulla, vaan niihin 21 grammaan, jotka jokaisen ihmisen sanotaan menettävän kuolemansa hetkellä. Menetystä, surua, syyllisyyttä ja niiden kahleista vapautumista käsittelevä elokuva on elokuvateatteriohjelmiston tämänhetkistä parhaimmistoa.

Elämä menee palasiksi

Elokuvan keskiössä on traaginen onnettomuus, joka kutoo kolmen erillisen ihmisen tarinat yhteen. Christina on huumeista irti päässyt, onnellisesti naimisissa oleva kahden lapsen äiti, jonka maailma romahtaa miehen ja lasten kuollessa auto-onnettomuudessa. Vaikeasti sairas Paul saa onnettomuuden myötä uuden sydämen Christinan mieheltä, mutta elämänlahjan vastaanottaminen osoittautuu tälle yllättävän vaikeaksi. Lisäpaineita aiheuttaa vielä vaimo, joka haluaisi lapsen vaikka sitten keinohedelmöityksellä. Tarinan kolmas henkilö on Christinan perheen päälle ajanut ja onnettomuuspaikalta paennut entinen linnakundi Jack, joka on luullut uskoon tultuaan saaneensa elämänsä lopullisesti oikeille raiteille, vaikka perhe onkin välillä eri mieltä. Elokuvassa seurataan näiden kolmen ihmisen elämää onnettomuuspäivänä ja sitä seuranneina kuukausina. Yksi kamppailee surun, yksi syyllisyyden ja yksi velantunteen kanssa eikä ulospääsytietä henkisestä kurimuksesta näytä olevan. Elämä voi kuitenkin joskus yllättää toivonsa täysin menettäneenkin.

Palasista syntyy tarina

Jotta katsoja ei pääsisi liian helpolla, on 21 grammaa-elokuvan kronologia rikottu ja elokuvassa edetään hyppimällä aikatasolta toiselle. Ratkaisu hämää elokuvan alkupuolella, kunnes palapeli alkaa vähitellen muotoutua katsojan päässä loksahtaakseen elokuvan loputtua lopullisesti kohdalleen. Kerronnallinen ratkaisu ei siis tee elokuvaa vaikeaksi. Se alkaa päinvastoin loppua kohden jopa hiukan kyllästyttää. Lievä tekotaiteellisuus ei kuitenkaan syö 21 grammalta sen vakuuttavuutta, jota luovat puhuttelevan tarinan lisäksi amerikkalaiselle elokuvalle epätyypillisen kaunistelematon kuvamaailma ja erinomaiset näyttelijäsuoritukset.

Tuore Oscar-voittaja Sean Penn (Menneisyyden ote) näyttelee herkkäviritteisesti Paulia ja olisi voinut ihan yhtä hyvin saada pystinsä tästäkin elokuvasta. Christinaa näyttelee jo David Lynchin Mulholland Drivessa vakuuttanut, niin ikään Oscar-ehdokkaana ollut Naomi Wolfe. Sivuosa-Oscar-ehdokkaana ollut Benicio Del Toro on puolestaan Jackin roolissaan loistava niin uskon kiihkossa pauhaavana ex-rikollisena kuin syyllisyyden syvästi runtelemana miehenäkin.

T.R.

Elokuvan sivut:
http://www.21-grams.com/


Ohjaaja: Alejandro Gonzaléz Inárritu
Pääosan esittäjät: Sean Penn, Naomi Watts, Benicio Del Toro, Charlotte Gainsbourg, Melissa Leo, Clea DuVall
Kesto: 2h 06min
K-15
Ensi-ilta: 27.2.2004

Alkuun

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka