Matkailu

Etusivu>Matkailu>Lontoon kuulumisia



30.5. 2003

Saippuasarjojen luvattu maa

Jos makaan kotona arkipäivänä, voin aloittaa päiväni Channel Fourin Hollyoaksilla, jonka jälkeen alkaakin sujuvasti Home and Away. Sitten nopea lounastauko, ja kahden aikaan alkaa BBC1:lta tulla Neighboursien uusintoja. Jos Neighbours kyllästyttää, niin voin vilkuilla samalla Channel Fourin Family Affairsia ja ITV:n, kolmoskanavan, Crossroadsia. Kunnes viiden jälkeen iltapäivällä saippuarumba alkaa taas alusta, ITV:n Emmerdalella. Ja saippuasota on kiivaimmillaan kello seitsemän ja puoli yhdeksän välillä.

TV-kanavat ajoittavat sarjojen lähetysajat iltaisin herrasmiessopimuksen mukaan limittäin. Tämä on tärkeää, jotta katsojat voivat paneutua häiriintymättä kahteen kansakunnan suosituimpaan saippuaan, Coronation Streetiin ja Eastendersiin. Ensin puoli tuntia Corrieta ITV:lla, jonka jälkeen on Eastenders-aika BBC:llä, ja sitten takaisin Corrien pariin, joka on ollut sopivasti puolentunnin tauolla. Kumpikin sarja saa siinä kymmenen miljoonaa katsojaa joka ilta, joten limitys kannattaa.Viikonloppuisin lähetetään kolme tuntia putkeen edellisen viikon Eastendersien sekä Corrien jaksoja uusintoina, jos jotain jäi viikolla katsomatta.

Brittien suhtautuminen saippuasarjoihin on intohimoista. Sarjojen henkilöistä ja heidän kohtaloistaan välitetään varmasti usein enemmän kuin omista perheenjäsenistä. Hahmoihin suhtaudutaan ja heistä keskustellaan kuin oikeista ihmisistä. Sarjojen lähetysaikojen mukaan suunnitellaan menot ja iltarutiinit ja lomalle mentäessä vaaditaan naapurilta tai kaverilta juhlallinen nauhoituslupaus.

Intohimoa tarvitaankin, sillä ihmiset seuraavat hyvinkin viittä eri sarjaa samana päivänä. Kollegani Anita nauhoittaa kello viideltä ja kuudelta alkavien sarjojen jaksot, joita ei ehdi kotiin katsomaan, ja katsoo ne sitten viikonloppuna, tai jopa vielä samana yönä. Oma kapasiteettini riittää tasan yhden sarjan seuraamiseen, ja kotirauhaa ylläpitääkseni olen valinnut katsottavakseni poikaystäväni kestosuosikin Eastendersin. Se meillä pitää katsoa joka ilta. Coronation Streetiä kieltäydyn katsomasta. Mielestäni siinä on ihan samat juonenkäänteet kuin Eastendersissäkin. Tapahtumapaikkana on vain Lontoon sijasta jokin Englannin pohjoisempi kaupunki. Sarjojen paikat ja tapahtumat on sijoitettu eri puolille Englantia, jotta kaikille katsojille löytyisi sopivia samaistumiskohteita.

Kysyin Anitalta kerran, eikö hän koskaan mene sekaisin henkilöhahmoissa tai juonenkäänteissä, ja iloinen vastaus oli että: "Voi, tottakai, mutta se vain lisää jännitystä!" Henkilöhahmojen erilaiset aksentit helpottavat ehkä hieman tunnistamaan, missä sarjassa liikutaan, mikäli sarjan alkutunnari jäi näkemättä.

Näyttelijät ovat hyviä ja arvostettuja, useat jopa suorastaan palvottuja. Monet ovat viettäneet viisitoista tai kaksikymmentäkin vuotta samassa sarjassa, ja henkilöhahmo on kasvanut vuosien myötä. Kun käsikirjoittajat sitten poistavat suositun hahmon auto-onnettomuudessa tai tulipalossa, on kansallinen surutila valmis, ja adresseja henkilöhahmon säästämiseksi kirjoitellaan sarjan tuottajille. Moni hahmo on mielikuvituksellisten tapahtumakäänteiden kautta palautettu henkiin tai palannut sarjaan kauan kadonneena kaksoisveljenä. Erityisesti Eastenders on tunnettu värikkäistä juonimutkistaan, vaikka tänä keväänä Corrie on vetänyt pisteet kotiin yllättävällä sarjamurhaajaisä-juonellaan.

Vaan kaikki saippuat eivät itsestäänselvästi ole suosittuja. Täällä eivät menesty Kauniiden ja rohkeiden tapaiset amerikkalaiset kiiltokuvasarjat, vaan nimenomaan tavallista, englantilaista arkielämää kuvaavat draamat.

Vuosia sitten BBC koitti tehdä uutta saippuasarjavetonaulaa nimeltään Eldorado. Eldoradon tapahtumat sijoittuivat pieneen brittiyhteisöön jossakin Espanjan aurinkorannalla. Sarjan piti olla varma menestys: paljon glamouria, kauniita naisia, komeita miehiä ja pirullisia juonenkäänteitä. Mutta Eldorado oli täysi floppi. Sarjan tuottajien oli pakko todeta, että sliipatut rantaleijonat, iltapukujuhlat ja samppanja-aamiaiset eivät todellakaan ole brittiyleisön makuun. Sarja lakkautettiin hiljaisesti reilun puolen vuoden jälkeen.

Täällä halutaan katsoa todellista elämää, jossa käydään pubissa, tapellaan vaimon kanssa, rakastutaan onnettomasti, saadaan turpiin ja jäädään työttömäksi. Mitä onnettomampia juonenkäänteitä, sitä suurempia ovat yleensä katsojaluvut. Ihmiset haluavat peilata omaa elämäänsä ja ongelmiaan sarjojen hahmoihin ja tarinoihin. Niistä haetaan moraalista tukea ja apua vaikeisiin päätöksiin. Käsikirjoittajat tietävät vastuunsa, ja niinpä sarjat käsittelevät jatkuvasti ajankohtaisia ja ihmisiä puhuttelevia asioita. Saippuasarjat ovat tehokasta ja ilmaista terapiaa innokkaalle brittiyleisölleen.


Aiempia Lontoon kuulumisia:

Sunnuntai-iltapäivä pubissa

Jonotuksen jalo taito

Remonttireiskoja ja puuhapetejä

Kuntosalilla

Muutetaan maalle!

Työpaikkamatkustusta

Terveysintoilua

Terrorismin uhasta

Alkuun

Etusivu>Matkailu>Lontoon kuulumisia