|

Etusivu>Matkailu>Matkakertomuksia
Xian - Soturien kaupunki
Xian
on Shaanxi maakunnan pääkaupunki. Kaupunki sijaitsee
Pekingistä lounaaseen reilun tuhannen kilometrin verran.
Matka taittuu Pekingistä esimerkiksi junalla. Mikäli
mahdollista kannattaa yrittää saada makuupaikka,
sillä noin 15 tunnin istuminen kovalla penkillä
puuduttaa kokeneenkin istujan ahterin parissa tunnissa. Ilmastointi
toimi ehkä liiankin hyvin, koska lyhythihaisella paidalla
iho nousi kananlihalle ja kurkku tuntui aamun valjetessa karhealta.
Istumapaikkalippu on kuitenkin edullisin vaihtoehto taittaa
matkaa. Lipun hinta oli vain 150 Y eli noin 120 FIM. Pehmeä
makuupaikka maksoi yli 400 Yuania.
Kesällä
matkustavan kannattaa varautua Xianiin hellevaattein. Lämpötila
kipuaa helposti 40 asteen paremmalle puolelle. 0,6 litran
vesipullo kuluu puolessa tunnissa eikä vessassa todellakaan
tarvitse juosta.
Xian
tuo useimmille matkailijoille mieleen suuren ja merkittävän
löydön, jonka teki ryhmä maanviljelijöitä
kaivaessaan maasta vettä vuonna 1974. Viattoman kaivamisen
tuloksena löytyi valtaisa terrakotta-armeija, joka rakennettiin
suojelemaan keisari Qin Shihuangin hautaa. Qin dynastia oli
vallassa 221-206 eKr. Tarina kertoo, että hautaa rakennettiin
38 vuoden ajan tuhansien orjien voimin. Löydön ansiosta
Xianista on tullut yksi suosituimmista matkailukohteista Kiinassa.
Alueella on useita halleja täynnä yksilöllisiä
sotureita ja oletettavasti kaikkea ei ole vielä edes
löydetty. Suurin osa patsaista oli pirstaleina löydettäessä.
Syynä lienee hävitys- ja tuhovimma Qin dynastian
kukistuttua. Patsaita restauroidaan nyt jatkuvasti. Helpoimmin
pääset terrakotta-armeijan tykö hotellin järjestämällä
koko päivän kestävällä retkellä,
jossa poiketaan myös muihin kaupungin ulkopuolella oleviin
kohteisiin. Toki retkiä voi tehdä omatoimisestikin,
mutta siinä kuumuudessa puhti voi olla hiukan kateissa.
Kaupungissa
on toki muutakin nähtävää kuin soturit.
Kaupungin keskustaa ympäröi korkea muuri, joka on
restauroitu näyttäväksi (esim. valaistu iltaisin).
Muurin sisäpuolella on alue, jota kutsutaan muslimialueeksi.
Alueella on mm. suuri moskeija, joka on rakennettu 742 jKr.
Toinen nähtävyys on Shaanxin historiallinen museo,
joka avattiin yleisölle 1991. Suunnattoman kokoisessa
rakennelmassa on 3,7 miljoonaa esinettä, jotka valottavat
alueen historiaa ja kulttuuria aina pronssikaudelta erilaisiin
veistoksiin ja pyttyihin. Muita nähtävyyksiä
ovat mm. kellotorni, rumputorni sekä lukuisat pagodat.
Jos
matkaat Kiinaan, älä jätä tätä
näkemättä!
-MR
|