|
Pattayalta
matkasin kahden päivän retkelle Kwai-joelle.
Retki
alkoi aamuyöllä kello 5! ja aluksi matkattiin
kuusi tuntia bussilla läpi Bangkokin
kohti Kanchanaburin kaupunkia. Kanchanaburissa
on mm. kuuluisa Kwai-joen silta, sotavankimuseo
ja sankarihautausmaa. Kanchanaburista matka jatkui
kahden tunnin ajan kuoleman rautatietä pitkin
Nam Tokin asemalle, joka sijaitsee lähellä
Myanmarin (entinen Burma) rajaa. Junamatka oli kiehtova,
sillä kaikki roikkuivat junan ikkunoiden ulkopuolella
ihastellen joko jokimaisemia tai natisevaa tiikkipuusiltaa.
Nam tokista matka jatkui vielä pitkähäntäveneellä
Jungle Rafts -lauttahotellille.
Hotelli
oli kuin uiva paratiisi. Hotelli oli todellakin joessa
oleva lautta, majojen katot olivat ruohoa, lattiat ja
seinät puuta ja kasvillisuus hurmaava. Illan pimetessä
huoneisiin tuotiin öjlylamput, koska sähköä
ei ollut. Öinen pimeys ja paikan äänet
(naapurien kuorsausta lukuunottamatta) olivat hieno
kokemus. Ilta huipentui elefanttiratsastukseen, illalliseen
lauttahotellilla ja Mon-heimolaisten tanssiesitykseen.
Levottomasti
nukutun yön jälkeen matka jatkui tunnin vesimatkan
päähän Sai Yokin luonnonpuistoon,
jossa kasvoi mm. arvokkaita tiikkipuita. Puistossa oli
myös hieman pelottava riippusilta joen yli, kirkasvetisiä
lähteitä sekä vesiputous.
Paluumatkalla
pysähdyttiin tuolle surullisen kuuluisalle Kwai-joen
sillalle, jonka läheisyydessä oli myös
edullisia ostospaikkoja. T-paitoja, vaatteita ym. krääsää
myytiin edullisemmin kuin Bangkokissa tai Pattayalla.
Ostin hienon puisen kauhan löylykauhaksi!
Vaikka
retki oli raskas ja ohjelmaa täynnä, suosittelen
sitä rantaloman oheisohjelmaksi. Rannalla ehtii
makoilemaan ihan yllinkyllin.
Katso
myös kuvareportaasi koko matkasta
-MR
Thaimaa-aiheisia
linkkejä:
http://www.sawadee.com
http://www.thailand.com
http://www.travelthailand.com
|