Matkailu

Etusivu>Matkailu>Matkakertomuksia


Minun Prahani

 

Prahan enkeli
Elokuun alku, Praha

 Matkustin Prahaan jo toista kertaa. Nyt istuessani kahvilassa Vodickovan varrella, muistelen edellisellä kerralla sattuneita tapahtumia ja sitä, kuinka vähän silloin näin. Ehkä juuri siksi palasin nyt. Kuinka monen pikkukujan päässä jouduin viimeksi kääntymään takaisin. Nyt aion kävellä ne kaikki läpi. Monet ovat kertoneet näin käyvän kovin helposti… Prahaan rakastuu. Rakennusten yksityiskohtiin, patsaisiin, oluttupiin, teattereihin sekä keski-aikaiseen tunnelmaan. 

Majoitun viimekerralla taksikuskin avustuksella löytämäni madamen luokse. Hän vuokraa talonsa kahta isoa huonetta aamiaisella 30 markan yöhintaan. Huoneeni on varustettu upottavalla sängyllä, kahdella jääkaapilla, sohvaryhmällä sekä kauniilla pihalla, niin kuin Prahan yksityismajoituspaikoissa yleensäkin. Muutenkin Prahassa kysely kannattaa aina. Paikalliset ovat parhaita oppaita ja Lada-takseja ajavat viiksiniekat tuntevat monia sellaisia paikkoja joita ei muuten näe. Kielikään ei yleensä muodostu ongelmaksi: kaikki puhuvat ainakin hiukan saksaa tai englantia.

Alkuun
Aamu enkelten kaupungissa

Prahassa aika kuluu helposti katsellen vain maisemia ja istuskellen katukahviloissa tai pubeissa. Nähtävää on paljon ja filmiä kuluu. Paras aikaa kuvaajalle ovat aamuyön tunnit, huomaan. Aurinko nousee hiljalleen, ihmisiä ei juurikaan näy, ilmassa on hiukan kylmän yön nostattamaa sumua. Maailman kauneimmaksi sillaksi nimetyn Kaarlen sillan pyhimykset ovat valmiina kuvausta tai vain katselua varten, samoin Vanhan kaupungin ja Praha 1:n koristeelliset talot. Joskus kannattaa nousta hiukan aiemmin. Kierroksen aamuyön kaupungissa päätän yhteen kymmenistä pienistä leipomoista, joista saa tuoreita leivonnaisia. Piknik aamiainen Enkelten kaupungissa herättää kaikki aistit.
 
 

Ristiinnaulittu

Alkuun
Mennyt, tuleva

Praha jakautuu seitsemälle kukkulalle kuten Roomakin. Kuitenkin itse keskusta on rajoittanut melko pienelle alueelle ja parhaiten liikkuminen käy kävellen. Haluan kuitenkin katsomaan nykyPrahaa ja ihmisiä. Metrolla siirtyminen käy helposti, verkosto on helppo. Uskomattoman suurissa betonitaloissa kuivaa pyykkiä parvekkeilla, lapset leikkivät asfalttipihoilla ja parkkipaikoilla seisoo skodia ja minejä. On kuin olisin tullut eri planeetalle. Lähiöissä on todella edullisia marketteja ja tupakkakauppoja, valikoimat ovat hyvät. 

Vain 10 minuuttia metrossa, ja olen jälleen kauniissa keskustassa.
Vanhalla juutalaisella hautausmaalla kävin jo edellisellä kerralla, mutta nyt suuntaan sinne kameran kanssa. Hautakivet nojaavat toisiinsa. Niiden päälle on vanhan tavan mukaan asetettu rukouksia paperilapuilla pienen kiven kera, jolloin viestit nousevat ylös taivaaseen. Hautausmaan yhteydessä on näyttely Terezinin keskitysleirillä eläneiden lasten piirrustuksista. Lähes kaikki noista lapsista kuolivat joko Terezinissä tai Auschwitzin tuhoamisleirillä, tiedän. Puhuttelevaa historiaa.

Alkuun
Täynnä ihmeitä

Kymmenet kirkot valloittavat luterilaiseen vaatimattomuuteen tottuneen täysin. Kaarlen sillalta kipuan pitkät portaat St. Vituksen katedraaliin, joka restauroituna on upeampi kuin ensimmäisellä vierailullani. Prahaa ympäröivät linnat ovat myös käymisen arvoisia kohteita. Kuntoilustani on nyt siis vihdoin konkreettista hyötyä: Laurentius-vuorelle kiipeäminen sujuu tuskatta. Eteeni avautuu upea Praha lintuperspektiivistä. Praha näyttää suurelta ulkoilmamuseolta, joka tarjoaa kattavan poikkileikkauksen Euroopan rakennus- ja taidehistoriasta useiden satojen, jopa tuhansien vuosien ajalta.

Illalla aion vielä teatteriin. Praha on erityisesti nukketeatterin ja varieteetaiteen mekka. Huomenna suunnistankin jo lentokentälle, josta ei liiemmälti tax-freekauppoja löydy. Ja jonne tiedän lentäväni taas uudelleen. Jälleen jäi liian monta kulmaa, joiden taakse katsoa. 

Alkuun
Linkkejä Prahaan

PRAGUE AUTUMN
- Prahassa järjestetään syksyisin useita klassisia, suuria konsertteja… (e)

http://www.pragueautumn.cz/agen/english/index.htm

PRAGUE INFO
- Tutustu Prahan maisemiin

http://sunsite.mff.cuni.cz/prague/sightseeing/basilika_sv_jiri.html

PRAGUE.COM
-Prahan yleisopas

http://www.prague.com

Hanna

Alkuun

Etusivu>Matkailu>Matkakertomuksia