Matkailu

Etusivu>Matkailu>Matkakertomuksia


Lontoo

Nähtävyyksiä, kauppoja, konsertteja, kulttuuria, eksoottisiaAito Lontoon bussi herkkuja… Viikko ja toinenkin vierähtää Lontoossa kuin huomaamatta. Miinuspuoli on se, että myös rahaa saa kalliinpuoleisessa suurkaupungissa kulutettua kiitettävästi ilman sen kummempia ponnisteluja. Ehdottomiin must-nähtävyyksiin kuuluu Tower, jossa voi tutustua mielenkiintoisella tavalla Brittein Saarten historiaan. Big Benin kelloja kannattaa ihastella etenkin pimeään aikaan ja jos vahanukkeversiot poptähdistä ja muista staroista kiinnostavat, voi niitä ihmetellä Madame Tussaudin vahakabinetissa. Parhaita tapoja ihailla maisemia on matkustaa double deckerin toisessa kerroksen etuosassa. Shoppailijalle Lontoo on paratiisi, josta löytää niin makeita kuteita kuin harvinaisia levyjäkin. Kauniina päivänä kannattaa lepuuttaa niin mieltään kuin jalkojaankin Hyde Park-puiston rauhassa, mutustella sandwichiä, lukea kirjakaupasta ostamaansa halpaa pokkaria tai vain katsella (ja kuunnella!) ihmisiä.

Värileikkiä arkkitehtuurissaSyöminen on Lontoossa usein tyyristä. Ennen ravintolaan asettautumista onkin parasta tsekata paikan hintataso, ettei tule yllätyksiä. Pubilounaat ovat yleensä suhteellisen edullisia ja fish&chips ainakin kerran kuuluu Englannin kävijän pakollisiin kuvioihin. Yksi varoitus on kuitenkin paikallaan: jos et ole etikan ystävä, jätä se vinegar suosiolla pois!

Teksti: T.R, kuvat: J.R

LONTOO-AIHEISIA LINKKEJÄ:

VIERAILIJOIDEN LONTOO http://www.LondonTown.com/specialfeatures.phtml
YAHOON LONTOO-OPAS http://travel.yahoo.com/Destinations/Europe/ Countries/United_Kingdom//Cities/London/
GOVENT GARDEN http://www.covent-garden.co.uk/
KUNINKAALLISET LINNAT Myös Tower. http://www.hrp.org.uk/index2.htm

Alkuun

 

Etusivu>Matkailu>Matkakertomuksia