Matkailu

Etusivu>Matkailu>Matkakertomuksia


Aina mielenkiintoinen Hollanti

Yksi Euroopan mielenkiintoisimmista maista on Hollanti, joka yhä vuosittain jaksaa houkuttella tuhansittain turisteja ja maahanmuuttajia ympäri maailmaa. Yhtenä osatekijänä on maan varsin vapaamielinen sisäpolitiikka. Se on laillistanut miedot huumeet, armomurhan sekä bordellit. Tosin ainoastaan 5%:a paikallisesta väestöstä tunnustautuu kuuluvansa "coffee shop" -asiakaskuntaan.

Hollannissa on onnistuttu yhdistämään suvaitsevaisuus hyvin organisoituun yhteiskuntajärjestykseen. Linja-autot ja junat kulkevat ajallaan ja niissä on miellyttävä matkustaa. Paras ja helpoin tapa liikkua on kuitenkin polkupyöräily. Monet paikkakunnat ovatkin yhdistettynä toisiinsa hyvin hoidetuilla pyöräteillä, joilla polkeminen on vaivatonta. Maahan on kuuluisa tasaisuudestaan ja päihittää jopa Etelä-Pohjanmaan lakeudet.

Puolet maasta on vedenpinnan alapuolella ja koko maapinta-ala on käytetty tehokkaasti hyväksi. Kahdeksan kertaa Suomea pienemmässä maassa asuu yli 16 miljoonaa asukasta ja koko maa onkin joko asuinalueena, laidunmaana tai teollisuuden käytössä. Hollantilaiset asuvat mielellään omakotitaloissa, joissa on värikäs ja runsaskasvinen puutarha. Ympäristö pidetään siistinä ja asuinalueilla on yleensä useita pieniä puistoja ja lasten leikkikenttiä.

Yleistyksiä hollantilaisista ei voi esittää. He ovat kuitenkin ystävällisiä, auttavaisia ja kaikki puhuvat hyvin englantia. Lisäksi katukuvassa näkyy ne maailmallakin tunnetut ominaispiirteet; kesäaikana ihmisiä puukengissä ja lauantaimarkkinoiden kysytympiä tuotteita ovat maukkaat juustot sekä värikkäät kukat.


Mirva Kanninen

Alkuun

 

Etusivu>Matkailu>Matkakertomuksia