|
Ystävälliset
ja avuliaat ihmiset
Saapuipa
Belfastiin junalla tai bussilla, kartta kädessä
ei tarvitse kadunkulmissa seisoskella kauaakaan: belfastilaisille
on kunniakysymys auttaa kaupunkiin saapuneita turisteja.
Belfastilaiset
ovat iloisia ja avuliaita. Paikallinen murre tosin aiheuttaa
aluksi päänsärkyä, onhan se sekoitus
skottimurretta ja irlannin aksenttia.
Vanhoja
pubeja ja eksotiikkaa
Vanhojen
rakennusten ja oluenystäville Belfastissa on paljon
nähtävää. Mieleeni
jäi erityisesti Kitchen Bar, joka on vanha työläisnaisten
pubi, jossa naiset kävivät syömässä
lounasta. Baarin lounas on kuuluisa maustaan ja täyttävä,
suosittelenkin sitä nälkäisen matkustajan
elämykseksi.
Pubin
omistaja on myös käynyt joskus aikoinaan Suomessa
ja mielellään kertoilee kokemuksiaan Pohjoismaissa.
Muita
vierailunarvoisia paikkoja ovat the Crown Bar, viktorian-aikainen
pubi, joka on säilyttänyt vanhan sisustuksensa.
The Crown Bar sijaitsee vastapäätä Europe-hotellia.
Hauskoja ja pieniä paikkoja ovat myös The
Glass Jar, joka mainostaa olevansa irlannin pienin pubi
sekä Bittles, joka sijaitsee kolmion muotoisen
talon terävässä kulmassa.
Belfastissa
on myös erinomainen intialainen kasvisravintola,
jonka henkilökunta on ystävällistä.
Vanha
telakkakaupunki
Belfast
on tunnettu laivanrakennuskaupunkina. Rakennettiinhan
surullisen kuuluisa Titanicin loistoristeilijäkin
siellä. Belfastin historiaan tutustuu parhaiten
Pohjois-Irlannin museossa, joka on aivan Kasvitieteellisen
puutarhan vieressä.
Kasvitieteellinen
puutarha on sopiva levähdyspaikka, kun haluaa lepuuttaa
väsyneitä jalkojaan ja haukata pikkuevästä.
Puiston penkeillä istuskelee paikallisia, jotka
mielellään jutustelevat vieraiden kanssa.
Black
cab-taksikierros kertoo inhimillisestä tuskasta
Taksikierros
perinteisellä mustalla ja isolla taksilla Belfastin
pohjois- ja länsiosiin on valaiseva mutta
myös järkyttävä keino tutustua Belfastin
surulliseen lähihistoriaan. Muulla tavoin en suosittele
liikkumaan näillä alueilla.
Parituntisen
taksikierroksen aikana kuski vie katsomaan mm. Belfastin
linnaa, josta on näkymä koko kaupungin ylitse.
Parasta kierroksen aikana on kuskin kertomat tarinat.
Kuskilta on myös mahdollisuus kysellä tarkemmin
asioita, jotka askarruttavat mieltä. kierroksen
aikana ajetaan pitkin katuja, joiden alkupää
on protestanttista aluetta ja loppupää katolilasta
aluetta. Rauhanomainen yhteiselo eri ryhmien välillä
on siis todellisuutta ja niin on aina ollut.
Taksikierroksen
herättämästä tunnelmasta irtautuminen
kesti kohdallani kolmisen päivää. Lomamieltään
ei välttämättä tarvitse synkistää
taksikierroksella, Belfastissa on lukuisa määrä
kaikkea kiinnostavaa, miellyttävää ja
tutustumisen arvoista muutenkin. Belfastin lähihistoria
kun ei kuitenkaan ole koko totuus.
Taksikierrosta
kannattaa kysellä majoituspaikastaan.
Rentoa
ja boheemia majoitusta
Majoituin
Belfastissa Arnie's backpackers-nimisessä hostellissa.
Vakiokalustukseen kuuluu Arnien lisäksi kaksi beaglea,
joita saa vapaasti ottaa mukaansa tutustuessaan kaupunkiin.
Hostellissa on suhteellisen boheemi ylläpito, mutta
eripuolilta maailmaa matkalaisia. Yllätys oli siksi
melkoinen, kun ensimmäisenä yönä
havaitsin nukkuvani samassa huoneessa kahden suomalaistytön,
aussipojan ja kahden aussitytön kanssa samassa
huoneessa. Lisäksi toisen australialaisen tytön
isä oli suomalainen. Maailma todettiin jälleen
pieneksi.
Kaikenkaikkiaan
Belfast on, surullisesta maineestaan huolimatta, ihastuttava
pikkukaupunki täynnä mukavia ihmisiä.
Kaupungissa vierailu herättää vierailijassa
ristiriitaisia ajatuksia, mutta tarjoaa elämyksiä,
joita vain Belfast voi tarjota. Suosittelen.
Teija
Inkilä
Lue
esittely Eureka Street, Belfast -kirjasta
|