|

Etusivu>Makuuhuone>Seksi
Ehkäisy

Nautinto
seksistä kuuluu molemmille osapuolille. Vastuulliseen
seksielämään kuuluu itsensä ja kumppanin
suojaaminen sukupuolitaudeilta. Mistä
tietoa ja miten valita sopiva suojausmenetelmä?
Mistä
neuvoa ehkäisyasioissa?
Lähes
jokaisessa terveyskeskuksessa on ehkäisyneuvola tai ehkäisyyn
perehtynyt lääkäri tai terveydenhoitaja, jolta
voi varata ajan.
Koululaiset
kuuluvat kouluterveydenhuollon piiriin, eli koululäkäri
tai – terveydenhoitaja neuvovat. Lisäksi apua saa yksityisiltä
lääkäreiltä, Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöltä,
Väestöliiton klinikoilta Tampereella ja Helsingissä.
Erityisesti nuorille tarkoitettuja klinikoita ovat Auroran
sairaalan nuorisopoliklinikka ja Folkhälssanin nuorisopoliklinikat
Helsingissä, Vaasassa ja Pietarsaaressa.
Miten
valita sopiva ehkäisymenetelmä?
Kondomi
Pessaari
Spermisidit Kuparikierukka
Hormonikierukka
Ehkäisypillerit
Estrogeenipillerit
Minipillerit Hormonikapselit
Sterilisaatio Ovulaatiomenetelmät
/ PERSONA
Yhtä
oikeaa tai parasta menetelmää ei olekaan. Täydellistä
ilman sivuvaikutuksia olevia ehkäisytapoja ei ole keksitty.
Seuraavassa lyhyt kuvaus Suomessa nykyään olemassaolevista
ehkäisymenetelmistä.
Kondomi
on kuminen, kertakäyttöinen siittimen päälle
ennen yhdyntä laitettava suojus. Simensyöksyn jälkeen
siemenneste jää kondomiin, eivätkä siittiöt
pääse emättimeen. Kondomeja myydään
mm. kioskeissa, kaupoissa ja huoltoasemilla. Niitä on
saatavilla eri kokoja, värejä, makuja ja tuoksuja.
Meillä myytävät kondomit ovat erittäin
hyvälaatuisia. Älä kuitenkaan osta pakkausta,
joka on ollut auringonvalossa esillä, kumi on saattanut
haurastua. Tarkista pakkauksen viimeinen käyttöpäivä.
Kondomeja myydään yksittäispakkauksissa, viiden
tai useamman kumin pakkauksessa. Hinta vaihtelee kahdesta
neljään markkaan kappale (1996). Kondomi suojaa
sukupuolitaudeilta.

Pessaari
on lateksikuminen emättimen pohjukkaan sijoitettava
kuppi. Kokoja on useita. Pessaaria käytetään
yhdessä siittiöitä tuhoavien aineiden
kanssa, sillä yksinään pessaarin ehkäisyvarmuus
on vain 96 %. Käytön jälkeen pessaari
pestään huolella. Sama pessaari kestää
käyttäjällä vuoden. Sitä saa
ostaa apteekista ilman lääkärin määräystä
hintaan 200 markkaa / kappale (1996).

Siittiöitä
tuhoavat aineet (spermisidit) laitetaan emättimeen
ennen yhdyntää. Ne ovat vaahtoja, geelejä,
voiteita, puikkoja tai tabletteja. Spermisidit muodostavat
emättimeen siittiöiden liikettä hidastavan
kerroksen. Oikein käytettynä ehkäisyteho
on 95-98 %. Spermisidejä voi ostaa apteekista ilman
lääkärin määräystä.
Hinta on noin 5 markkaa / annos (1996).


Kuparikierukka
on muovista ja sen ympärille kiedotusta kuparilangasta
valmistettu ehkäisyväline, jonka lääkäri
asentaa paikalleen kohtuonteloon. Kuparikierukan ehkäisyteho
kestää kolmesta viiteen vuotta 98-99% varmuudella.
Kierukka aiheuttaa kohdun limakalvolle steriilin tulehduksen,
joka heikentää siittiöiden hedelmöittymiskykyä,
lisäksi munasolun normaalil hedelmöityskyky
heikentyy. Kuparikierukka on vaivaton käyttää,
vuosittain täytyy tarkistuttaa, että se pysyy
paikallaan. Sopii synnyttäneelle, vakituisessa suhteessa
elävälle. Kuparikierukan voi ostaa apteekista
ilman lääkärinmääräystä.
Hinta vaihtelee 200-300 markkaan (1996).
Kohdunsisäinen
hormoniehkäisin ns. hormonikierukka
vapauttaa pieni määriä synteettistä
keltarauhashormonia kohdun limakalvolle. Tämä
ehkäisyteho on 99,8-99,9%. Ehkäisymenetelmää
suositellaan jo synnyttäneiden naisten pitkäaikaiseen
hormoniehkäisyyn. Hormonikierukka lieventää
kivuliaita kuukautisia ja vähentää vuodon
määrää. Lääkärinmäräyksellä
apteekista ostettava ehkäisin maksaa 420-780 markkaa
(1996).

Ehkäisypillerit
ovat kahdentyyppisiä; keltarauhashormonia sisältäviä
minipillereitä tai keltarauhashormonia sekä
estrogenia sisältäviä yhdistelmäpillereitä.
Yhdistelmäpillerit estävät munarakkulan
kypsymisen ja munasolun irtoamisen. Raskauden ehkäisyvarmuus
on 99,9 %. Käyttövirheistä yleisin on
huolimattomuus, sillä pillereitä pitää
muistaa ottaa 21 päivän ajan samaan vuorokauden
aikaan. 7 päivän tauon jälkeen pillereitä
aletaan syödä jälleen ja useimmiten kuukautiset
osuvat juuri tauon ajaksi. Pillerit sopivat tupakoimattomille
naisille jopa 40 ikävuoteen asti, tupakoivien tulee
miettiä muuta ehkäisykeinoa 35 ikävuoden
jälkeen. Pillerit saa apteekista lääkärin
määräyksellä ja kuukauden pillerit
maksavat 259-40 markkaa. Yleensä resepti kirjoitetaan
koko vuodeksi kerrallaan.

Luonnollista
estrogeeniä sisältävät pillerit
on tarkoitettu yli 40-vuotiaille. Kuukauden pillerit ovat
kaksivaiheiset; ensimmäiset kymmenen pilleriä
sisältävät puolet vähemmän
hormoneja kuin 11 viimeistä pilleriä. Luonnollista
estrogeenia sisältävien pillereiden teho on
95 %. Terve nainen voi syödä pillereitä
vaihdevuosiin asti. Lääkärin määräämät
pillerit maksavat apteekissa noin 45 markkaa / kuukauden
pillerit (1996).

Minipillerit
sopivat, vaikka yhdistelmäpillerit eivät sopisikaan
sisältämänsä estrogeenin vuoksi.
Minipilleri sisältää vain keltarauhashormonia,
joka aiheuttaa muutoksia kohdunkaulan limaan. Siittiöt
eivät pääse siitä läpi. Terveet
naiset voivat käyttää minipillereitä
vaihdevuosiin saakka, muistin on tosin oltava erityisen
tarkka. Minipillereitä syödään joka
päivä ilman taukoja mahdollisimman tarkasti
24 tunnin välein. Lääkärin määräämät
pillerit maksavat apteekissa kuukauden pakkauksessa
20-28 markkaa (1996).

Hormonikapselit,
joita on kuusi, asetetaan olkavarren ihon alle paikallispuudutuksella.
Hormonikapselit estävät munasolun irtoamisen
ja muuntavat kohdunkaulan liman siittiöitä huonosti
läpäiseväksi. Ehkäisyteho on 99,8
%. Käyttäjä ei voi tehdä virhettä
ja kapseli sopii niillekin, joille estrogeeni ei sovi.
Terveet naiset voivat käyttää tätä
ehkäisymenetelmää vaihdevuosiin asti. Yli
70 kiloisille niitä ei suositella. 5 vuoden ehkäisykapselit
maksavat 760 markkaa (1996) ja niitä saa apteekista
lääkärin määräyksellä.


Sterilisaatio
on lailla säädettävä menetelmä.
Niin naisten kuin miesten on sterilisaatiota hakiessaan
täytettävä jokin seuraavista ehdoista:
hakijalla oltava 3 alaikäistä lasta, hakija
on yli 30-vuotias, raskaus vaarantaisi hengen tai terveyden,
muu ehkäisy ei onnistu, jos jälkeläiselle
tulossa mahdollinen ruumiinvamma tai sairaus tai jos hakijan
oma sairaus estää lastensaannin. Naisten sterilisaatio
tehdään nukutuksella tähystysleikkauksessa,
jossa munanjohtimien ympärille asetetaan puristimet.
Operaatio on helppo ja potilas pääsee kotiin
samana, viimeistään seuraavana päivänä.
Miehen sterilisaatio tehdään paikallispuudutuksella,
ns. avoleikkauksella, jossa siemenjohtimista poistetaan
pienet palat. Kotiin pääsee samana päivänä.
Sterilisaatiota varten tarvitaan lausunto gynegologilta
tai terveyskeskuslääkäriltä.

Ovulaatiomenetelmät
perustuvat munasolun irtoamisajankohdan laskemiseen. Munasolu
irtoaa 14 päivää ennen tulevien kuukautisten
alkua, mikäli kuukautiskierto on 28 päivää.
Jos kuukautis-kierto on 30 päivää, munasolu
irtoaa 16 päivän kuluttua menossa olevien kuukautisten
alkupäivästä. Seksistä tulee pidättäytyä
neljä päivää oletetun munasolun irtoamishetken
molemmin puolin. Jos kuukautiskierto on epäsäännöllinen,
varmojen päivien laskeminen on mahdotonta.

Lähde:
Väestöliiton Ehkäisy-julkaisu 1996
PERSONA on uusi ehkäisymenetelmä,
joka käyttää hyväkseen naisen elimistön
antamia tietoja ja kertoo, milloin ehkäisyä ei
tarvita. Suurimman osan aikaa ehkäisy on nimittäin
tarpeetonta.
PERSONA koostuu virtsakokeen tekemiseen tarkoitetuista
kertakäyttöisistä testipuikoista ja "opettelee"
tuntemaan naisen kuukautiskierron niiden perusteella.
PERSONA analysoi niiden hormonien määrän,
jotka kemiallisten "lähettien" tavoin ohjaavat kuukautiskiertoa.
Hormonit mitataan aamuvirtsasta kahdeksan kertaa joka kierron
aikana - 16 kertaa ensimmäisen kierron aikana - ja
PERSONA säilyttää kuuden viimeisen kuukautiskierron
tiedot.
Tärkeimmät kuukautiskiertoon liittyvät
hormonit ovat estrogeeni ja luteinisoiva hormoni (LH). Estrogeenitason
nousu aiheuttaa naisen kehossa muutoksia, joiden ansiosta
miehen siittiösolut säilyvät naisen elimistössä
riittävän pitkään hedelmöittääkseen
munasolun. LH:n määrän voimakas lisääntyminen
kuukautiskierron puolivälissä saa kypsän
munasolun irtoamaan munasarjoista. Munasolu on hedelmöitymiskelpoinen
korkeintaan 24 tunnin ajan. PERSONA ottaa huomioon hormonien
määrän muutokset sekä munasolun ja siittiöiden
eliniän ja määrittää niiden avulla
ajanjakson, jolloin nainen voi tulla raskaaksi.
Koetulokset
ovat osoittaneet, että jos PERSONA-menetelmää
käytetään ohjeiden
mukaan ainoana ehkäisymenetelmänä, sen ehkäisyvarmuus
on 94% (jos sata naista käyttää PERSONA-menetelmää
vuoden ajan, heistä kuusi voi tulla raskaaksi koska
PERSONA ei ole tunnistanut hedelmällistä jaksoa).
PERSONA
sopii sinulle, jos luonnollinen kuukautiskiertosi on pituudeltaan
23-35 päivää ja sen pituus vaihtelee korkeintaan
kymmenen päivää. Kuukautiskierron pituus lasketaan
kuukautisten alkupäivästä seuraavien kuukautisten
alkamista edeltävään päivään.
Älä käytä PERSONAa, jos imetät, käytät
hormonitasapainoon vaikuttavaa lääkitystä (esim.
ehkäisypillereitä, lapsettomuuden hoitoon tarkoitettua
hormonilääkitystä tai hormonikorvaushoitoa)
tai jos sinulla on vaihdevuosioireita. Jotkin lääkeaineet
ja sairaudet voivat vaikuttaa PERSONA-menetelmän toimintavarmuuteen,
joten neuvottele aina lääkärisi tai gynekologisi
kanssa, jos olet epävarma. Tutustu PERSONAa koskeviin
ohjeisiin jo ennen kuin ostat ensimmäisen pakkauksen
ja avaat sen.
http://www.blushingbuyer.co.uk/
acatalog/blushingbuyer_co_uk__Contraception_9.html
Etusivu>Makuuhuone>Seksi
|