|

Etusivu>Liikunta>Lajit
Eka
kerta - Stretch
"Venytelkää sitten kotona vaikka television ääressä", vetäjä
muistuttaa monen vauhdikkaan liikuntatuokion lopussa. Kuinka
monen tulee kuitenkaan sitä tehtyä? Ei minun ainakaan, mieli
on jo tarpeeksi hyvä siitä, että on kerrankin saanut itsestään
irti lähteä jumpalle. Niinpä suuntasin hikijumpan jälkeen
tällä kertaa päättäväisesti suoraan stretchiin, venyttelemään.
Tunti
alkoi vauhdikkaalla askelluksella, jolla saatiin lihakset
lämpimiksi. Sen jälkeen jokainen lihasryhmä käytiin rauhallisesti
vähintään puolen, jopa kolmen minuutin venytyksin läpi. Huomasin
aina varovasti hakevani sitä oikeaa kohtaa siitä, missä kunkin
liikkeen piti tuntua. Ohjaaja neuvoikin aina ajattelemaan
keskittyneesti venytettävää lihasta, mikä
aluksi tuntui vähän oudolta.
Moni
venytyksistä kohdistui niska-hartia seudulle, mikä varmasti
helpottaa monen työläisen ja opiskelijan oloa. Inhottavan
kiristävä ja pakottava tunne niskassa helpottui ja pää tuntui
leijuvan pilvissä - ei mikään hullumpi tunne! Venytysliikkeet
olivat pääsääntöisesti yksinkertaisia muutamaa jalkaliikettä
lukuunottamatta, jossa tasapainon pitäminen meinasi varastaa
koko huomion.
Ohjaaja
himmensi tunnin alussa valot ja koska suurin osa liikkeistä
tapahtui lattialla pehmeällä alustalla maaten, niin silmät
menivät väkisinkin kiinni. Musiikki oli rauhallista ja liikehdintä
muutenkin raukeaa ja hidasta, joten hengitys tasaantui syväksi
ja rentouttavaksi. Mielikuvitus viritti ajatukset vauhtiin
ja takareiden venyessä saattoi jo kuvitella leijuvansa meren
yllä pilviä tavoitellen…
Olo
oli tunnin jälkeen todella rento ja kevyt. Askelet kuljettivat
keveästi kohti kotia ja sydän sykki tasaiseen tahtiin, jumpan
rääkistä rauhoittuneena. Miellyttävä eka kerta :)
T.E.
Etusivu>Liikunta>Lajit
|