|

Etusivu>Liikunta>Lajit
Karate
Karate
on itsepuolustuslaji, joka kehittää mm. motoriikkaa,
keskittymiskykyä ja mielen hallintaa. Laji vahvistaa
myös kuntoa ja reagointikykyä.
Tutustuin
lajiin yliopiston järjestämällä karaten
alkeiskurssilla. Kurssiin sisältyi kaksi puolentoista
tunnin harjoituskertaa viikossa kahden kuukauden ajan. Kurssi
on nyt ohi ja ensimmäinen eli keltainen vyö on saavutettu.
Aiempaa
kokemusta taistelulajeista minulla ei ollut. Olin kyllä
harrastanut useamman vuoden ajan Body combat:ia, joka yhdistää
jumppamaiseen tuntiin niin nyrkkeilyä, karatea, kuin
tai-ji:takin. Tämän tultua kovin tutuksi, tuli halu
kokeilla jotakin hieman haasteellisempaa. Kiinnostus oikeisiin
taistelulajeihin ja erityisesti karateen lähti siten
itämään. Yliopiston alkeiskurssi tarjosi matalan
kynnyksen tutustua lajiin ja lisäksi sain kurssilta myös
sen mitä hain eli uusia haasteita.
Kurssi
oli hyvin mielenkiintoinen kokemus. Ennen perustekniikoiden
(mm. iskut, potkut ja torjunnat) harjoittelua oli keskityttävä
karaten perusasioihin, kuten mm. oikealla tavalla seisomiseen
tai liikkumiseen. Omiin
suorituksiin sitkeästi keskittyen tulostakin lopulta
syntyi. Vaati paljon opettelua, ettei toistanut liikkeitä
liian mekaanisesti, ajattelematta lainkaan mitä on tekemässä.
Koska karatessa käytetään koko kehoa, saattoi
joissakin liikkeissä keskittyä liikaa käsien
toimintaa, jalkojen liikkeiden jäädessä vähemmälle
huomiolle. Yksi
karaten tavoitteista onkin lisätä oman kehon tuntemusta.
Perusliikeradat iskostuvat mieleen vuosien harjoittelun myötä
ja turhat, ylimääräiset liikkeet ja lihaksien
jännitys jäävät silloin vähemmälle.
Normaali
tuntimme alkoi yleensä rauhoittumisella tilanteeseen
hengitysharjoituksen avulla, mikä on erinomainen tapa
keskittyä tuleviin harjoituksiin. Tunti jatkui alkulämmittelyllä,
kuten mm. juoksulla, perushaarahypyillä, punnerruksilla
ja venyttelyllä. Tämän jälkeen oli varsinaisen
tekniikkaharjoittelun vuoro. Liikkeitä harjoiteltiin
aluksi hyvin hitaasti, asteittain edeten, jolloin oli aikaa
myös miettiä, mitä on tekemässä.
Kurssin loppua kohden harjoitusten tahti kiristyi ja viimeistään
vyökokeessa huomasi olevansa todella rankan lajin kanssa
tekemisissä.
Ainakin
yliopiston alkeis- ja jatkokurssit sopivat kaikille iästä
ja sukupuolesta riippumatta. Tällä tasolla karate
tarjotaan pääasiassa liikunnallisena, kuntoa kohottavana
ja motoriikkaa kehittävänä harrastuksena. Jos
lajia haluaa jatkaa pidemmälle ja syvemmälle, kannattaa
liittyä mukaan karateseurojen toimintaan.
R.V.
9.12.2002

Korson
Kaiku-tiedotuslehden esittely karatesta:
http://www.korsonkaiku.fi/kalehti.htm
Karateseura
Zenshindojo ry.
http://www.uta.fi/~fitikl/zenshindojo/
Etusivu>Liikunta>Lajit
|