|

Etusivu>Lemmikit>Lemmikeistä
yleensä
Eläinsuojelua
tarvitaan
Eläinsuojelua
tarvitaan edelleenkin. Tässä muutama tosiasia
tämänhetkisestä tilanteesta sekä tietoa
Helsingin eläinsuojeluyhdistyksestä.
- Irtokoiria
ei Suomessa ole paljon, mutta itäturistien kauppaamista
sairaista halpatuontikoirista on tullut uusi eläinsuojeluongelma.
- Ennen
eläinsuojeluyhdistyksiä työllistivät
eniten kaltoin kohdellut ja loppuunajetut hevoset. Nykyisin
hevosongelmat liittyvät raveihin ja ratsastustalleihin.
- Kanien
ja pikkujyrsijöiden heitteillejätöt ovat
viime aikoina lisääntyneet huolestuttavasti. Kani
ei ole jänis eikä siis tule toimeen Suomen luonnossa.
- Matelijoiden
ja muiden ns.eksoottisten eläinten ottaminen lemmikeiksi
aiheuttaa nykyisin paljon ongelmia, koska ihmiset eivät
osaa hoitaa niitä oikein.
- Suomessa
kotikissalla on lain suoja koko maassa. Kotikissaa ei saa
tappaa eikä lopetuttaa kukaan muu kuin sen omistaja.
Villiintyneen kissan sitä vastoin saa pyydystää
alueen tai rakennuksen omistaja, mutta heitteillä oleva
tai kotoaan karannut kissa ei ole villiintynyt kissa. Kissan
heitteillejättö on rikos! Lain mukaan kissaa ei
tarvitse pitää kytkettynä. Vastuuntuntoinen
kissanomistaja ei kuitenkaan päästä kissaansa
ulos ilman valvontaa, sillä vapaana kuljeskelevaa kissaa
uhkaavat monet vaarat.
- Lemmikin
lopettaminen tulisi jättää eläinlääkärin
tehtäväksi. Kissan hukuttaminen on esimerkiksi
lainvastaista eikä mitään yli kolmen päivän
ikäistä seuraeläintä saa lain mukaan
lopettaa päähän lyömällä!
Eläinsuojelulain
mukaan kunnilla on (1.7.1998 lähtien) velvollisuus
ottaa löytöeläimet talteen ja hoitaa niitä
15 vuorokautta.
Eläinsuojelulaki:
http://www.mmm.fi/eeo/laki/F/
Helsingin eläinsuojeluyhdistys
ry
Helsingin eläinsuojeluyhdistys on eläinsuojelun
uranuurtaja Suomessa. Yhdistys pyrkii suojelemaan kaikkia
eläimiä resurssiensa mukaan.
Päätoiminta-alueena on löytöeläinten
talteenottaminen, eläinsuojelu- ja eläintenhoitoneuvonta
sekä puuttuminen eläinrääkkäystapauksiin.
Lisäksi yhdistys vastustaa eläinten väärinkäyttöä,
jota esiintyy tehokasvatustuotannossa, turkistarhauksessa,
metsästyksessä, eläinkokeissa, eläinsirkuksissa
yms.
Helsingin
eläinsuojeluyhdistys toimii yhteistyössä niin
koti- kuin ulkomaistenkin eläin- ja luonnonsuojelujärjestöjen
kanssa. Yhdistys on sekä Maailman eläinsuojeluliiton
WSPAn että Pohjoismaisen eläinsuojeluneuvoston ja
Maailman susiliiton jäsen.
Valtio
ei tue eläinsuojelutyötä lainkaan ja Helsingin
kaupunginkin avustus kattaa vain yhden prosentin yhdistyksen
kuluista. Loput 99% joutuu yhdistys itse keräämään
jäsenmaksuin ja lahjoituksin sekä järjestämällä
tapahtumia ja pitämällä kirpputoria.
Taloon
mahtuu kerrallaan noin 150 löytöeläintä.
Ammattitaitoisten eläintenhoitajien lisäksi löytöeläinten
hyvinvoinnista huolehtivat lukuisat vapaaehtoiset eläinten
ystävät.
Suomessa vietettiin eläinten päivää
ensimmäisen kerran lokakuussa 1909 ja sitä vietetään
edelleenkin joka vuosi 4.10.
Helsingin
eläisuojeluyhdistys ry - Helsingfors djurskyddsförening
ry Eläinsuojeluliitto
animalia ry
Etusivu>Lemmikit>Lemmikeistä
yleensä
|