|

Etusivu>Lemmikit>Linnut
Kanarialintu
Hankinta Häkki
Ruokinta Hoito
Kanarialinnut
ovat olleet hyvin kauan suosittuja lemmikkilintuja. Niillä
on erittäin kaunis lauluääni, mutta vain koiraat
laulavat. Kanarialinnut elävät noin 10-12 vuotta.
Hankinta
Kanarialinnut
eivät yleensä tule toimeen keskenään,
joten niitä on suositeltavinta hankkia vain yksi. Ulkoisia
sukupuolieroja ei ole. Kanarialintuja on saatavana eläinkaupoissa
useina eri värimuunnoksina.
Häkki
Kanarialinnun
häkin ei tarvitse olla kovinkaan suuri, mutta mitä
suurempi sen parempi. Sinne tulee sijoittaa ruokakuppi, vesiastia,
jodia sisältävä kalkkikivi ja orsia. Orret
sijoitetaan ruoka- ja juomakuppien lähelle, ei kuitenkaan
aivan niiden yläpuolelle. Orsien tulee olla niin paksuja,
että linnun varpaat eivät yllä niiden ympäri.
Häkin koosta riippuen sinne voi sijoittaa myös puunoksia,
peilejä ynnä muita leluja. Kanarialinnuilla on oltava
häkissään kuppi, jossa on linnunhiekkaa, koska
ne tarvitsevat sitä ruoansulatukseen. Niillä tulisi
lisäksi olla häkissään vesiastia kylpemistä
varten.
Häkki olisi hyvä sijoittaa esimerkiksi pöydälle,
koska linnut tuntevat olonsa turvallisemmaksi korkeammalla.
Lintuja ei saisi altistaa vedolle tai auringon pahteelle.
Häkin
pohjalle voi laittaa sanomalehtiä, jolloin siivous on
helpompaa.
Ruokinta
Ruokavalioon
kuuluu kanarialinnun siemenseos. Lisäksi kanarialintujen
tulee saada päivittäin viherravintoa. Niille on
hyvä antaa myös silloin tällöin idätettyjä
siemeniä. Tavallisimpia idätettäviä viljansiemeniä
ovat kanariansiemenet, hirssi, kaura ja vehnä. Myös
kananmunaa ja jogurttia on hyvä antaa pari kertaa viikossa.
Syömättä jäänyt tuoreruoka tulisi
poistaa aina häkistä.
Hoito
Kanarialintujen
häkki kannattaa peittää yöksi pyyhkeellä,
sillä silloin linnut ovat hiljempaa yön aikana. Häkki
tulisi siivota parin päivän välein ja vaihtaa
samalla vesi. Siemenkupit olisi hyvä täyttää
vähintään kerran viikossa. Häkki
ja muut tarvikkeet tulisi pestä kuumalla vedellä
ja harjalla (älä käytä pesuainetta!) vähintään
kerran kuussa.
Lähteet:
Liaani,
David Alderton: Häkkilinnut, Annette Wolter: Papukaijat
Etusivu>Lemmikit>Linnut
|