|

Etusivu>Lemmikit>Koirat
Harrastusmuodot

Tässä
osiossa esitellään kolme harrastusta, joihin koiran
kanssa voi osallistua. Koiran kanssa voi toki harrastaa paljon
muutakin, kannattaa siis kysellä tutuilta ja seurata
lehtiä. Koira pitää vaihtelusta ja erilaisista
tehtävistä, siksi kannattaa miettiä mikä
laji olisi juuri sinun koirallesi sopiva ja miellyttää
sinuakin. Pysytte molemmat pirteinä ja löydätte
uusia ystäviä. Agility on yhdenlainen aktivointiharrastus.
Tokossa eli tottelevaisuuskokeessa harjoitetaan koiran tottelevaisuutta.
Vepe eli vesipelastus on hyödyllinen harrastus, jos asutte
vesistön lähellä.
AGILITY
Agility on yksi monista mainioista koiran aktivointiharrastuksista.
Agilityssä kentällä on sarja erilaisia esteitä,
jotka koira suorittaa ohjaajan käskyjen mukaan määrätyssä
järjestyksessä ja mahdollisimman virheettömästi
sekä nopeasti. Agilityä voi periaatteessa harrastaa
minkä rotuinen koira tahansa.
Agilityä
harrastavalta koiralta vaaditaan kuitenkin terveyttä,
hyvää lihaskuntoa ja luustoa. Varsinkin raskastekoisten
isojen koirien lonkat olisi hyvä kuvata ennen raskaampaa
harrastusta. Agilityssä koiran perustottelevaisuus on
tietenkin kaiken a ja o. Koiran ja ohjaajan yhteistyön
on myös pelattava. Agilityssä on edettävä
maltillisesti, asia kerrallaan. Koiraa opetetaan ensin vain
yksittäisille esteille, suurin virhe on yrittää
saavuttaa liian paljon, liian nopeasti.
TOKO
Tokossa koira tekee ohjaajan käskyjen mukaan joukon
tottelevaisuusliikkeitä, näitä tottelevaisuusliikkeitä
ovat vaikkapa seuraa ohjaajansa vierellä, istuu, menee
maahan, noutaa ym... Koiran rodusta ja varsinaisesta käyttötarkoituksesta
riippumatta toko on laji, josta oikein harjoitettuna on aina
apua eikä koskaan haittaa. Tokossa kaikki koirat kilpailevat
keskenään tasavertaisin mahdollisuuksin, tietysti
on rotuja, jotka keskimääräisesti ottaen menestyvät
paremmin, mutta yksilötasolla kysymys on luonteenpiirteistä,
ohjaajan kyvyistä ymmärtää koiraansa ja
löytää juuri sille sopivat koulutusmenetelmät.
Tottelevaisuuskokeessa
tehdään sarja liikesuorituksia, joiden vaativuus
riippuu luokasta, jossa koira kilpailee. Kaikki toiminta ja
käskyjen antaminen tapahtuvat tuomarin tai liikkeenohjaajan
luvalla. Virheistä ja lisäkäskyistä menettää
suorituspisteitä.
VEPE
Vesipelastusta voi harrastaa minkä rotuinen koira
vain, mutta muiden kuin newfoundlandinkoirien ja landseerien
on läpäistävä soveltuvuuskoe. Jos koira
hylätään kahdesti soveltuvuuskokeessa, sen
tie vesipelastajana kokeiden osalta päättyy. Vesipelastukseen
harjoittelevan koiran on oltava vahva ja peloton uimari ja
niin kookas, että pelastettava ei vedä koiraa mukanaan
pinnan alle. Koiran on myös jaksettava hinata veden varaan
joutunut ihminen tai kumivene ihmisineen rantaan. Vesipelastus
on Suomessa koemuotona uusi. Säännöt astuivat
voimaan vuonna 1996. Harjoittelu vaatii paljon varusteita,
mm. kookkaan kumiveneen moottoreineen sekä pelastautumispuvun
"uhrille", jonka osana on kerta toisensa jälkeen vajota
välillä aika hyiseenkin veteen.
Etusivu>Lemmikit>Koirat
|