Etusivu>Lemmikit>Kissat

Kissankasvattajan kodissa vietetään todellisia kissanpäiviä

Minna Kaukolampi Brittikissoja kasvattavan Minna Kaukolammen kissalassa piisaa vilskettä ja vilinää. Talon 15 vakikissaa ja vaihteleva määrä pentuja pitävät huolen siitä, että kodissa vietetään kirjaimellisesti kissanpäiviä.
Kuva:Outi Lius

Pieniä karvapalloja ja isompia nallekarhuja makailee ja pyörähtelee raapimispuun päällä, kiipeilytelineellä, pikkuisessa kissankopissa, tiskipöydällä, sohvalla, ikkunalaudalla... Minna Kaukolammen Nummelassa sijaitseva kissala on kissojen kansoittama koti, jossa eletään kissojen ehdoilla.

Hevostytöstä kissaihmiseksi

Eläimet ovat kuuluneet eläinrakkaan Minnan elämään lapsesta saakka. Nuorena hevostyttönä Minna touhusi tallilla kaikki vapaa-aikansa ja harkitsi jopa oman hevosen hankkimista. Sitten mukaan tulivat koirat: Minna työskenteli kenneltyttönä suurkenneleissä ja kasvatti 70-80-luvulla pienimuotoisesti collieita. Kissoihin Minna hurahti vasta 1980-luvun lopussa.

- Entinen avomies painosti, että hankitaan kissa. Olin alkuun kissan hankkimista vastaan. Ajattelin, että mitä järkeä on hankkia kissaa, Brittiläinen koko komeudessaankun koirat on niin älykkäitä ja seurallisia elämiä. Kun mies vaan jänkäs ja jänkäs, niin annoin lopulta periksi. Sanoin, että jos kerran hankitaan kissa, niin otetaan sitten rotukissa. Sain sattumoisin tietää, että yksi lapsuudenystäväni kasvattaa brittimirrejä. Kun kävimme katsomassa niitä, ihastuin rotuun heti ja kissa varattiin saman tien. Sille piti hankkia sitten kaveri ja siitä se lähti.

Kasvattajanimen Minna sai itselleen vuonna 1991. Blueline-mirrejä kasvattava Minna on keskittynyt kasvatustyössään sinisiin britteihin. Blueline-kissalasta lähtee maailmalle sinisten lisäksi sinikilpikonnia ja cremejä sekä näitä samoja värejä valkoisilla laikuilla. Valkolaikut ovatkin Minnan erikoisalaa ja nykyisin lähes kaikki Suomen valkolaikut ovat Minnan kissojen jälkikasvua. Minnan mielestä kasvattajan kannattaakin hyvien tulosten saavuttamiseksi keskittyä vain muutamiin väreihin.

Seurallisia paksuposkia

BobbyMinna pyrkii jalostamaan kissoja, jotka ovat mahdollisimman rotumääritelmän mukaisia. Kissoilla tulee olla pyöreä pää ja paksut posket. Minnan mukaan brittiläinen on hyvä rotu siinä mielessä, että mitään ei ole korostettu liikaa. Ominaisuudet ovat tasapainossa, ei ole esimerkiksi liian lyhyttä nenää. Rotu on kehittynyt Minnan mukaan kymmenessä vuodessa melkoisesti, tasoeroja ei ole enää kovinkaan paljoa.
- Hienosäätöähän tämä tietysti vaatii. Tutkin kissojen sukutauluja, jotta välttäisin mahdolliset virheet. Olen onnistunut kasvatustyössäni tähän saakka hyvin. En ole vielä saanut yhtään lemmikkitasoista kissaa eli sellaista kissaa, jossa olisi vaikkapa värivirheitä. Lemmikkitasoisia rotukissoja kysellään kyllä paljon, koska kasvattajien tiedetään myyvän niitä edullisemmin.

Luonne on yksi tärkeä ominaisuus, jonka eteen kasvattajan täytyy nähdä vaivaa. Mitä enemmän kissat tapaavat pentuina erilaisia ihmisiä, sitä avoimempia ja rohkeampia niistä tulee. Pentuja tulee myös helliä ja pitää sylissä mahdollisimman paljon.

KiipeilypuussaBritit ovat perusluonteeltaan seurallisia ja ihmisrakkaita kissoja. Minna sanoo brittien "koiramaisuuden" olleen yksi asia mihin hän briteissä ihastui. Kissassa piti olla kokoa ja luonnetta.
- Monilla ihmisillä, jotka eivät tunne kissoja, on kissoista sellainen käsitys, että ne vain nukkuvat, syövät ja repivät tapetteja. Oikeasti kissa on älykäs ja kekseliäs olento ja mainio seuralainen ihmiselle.

Minnan mukaan britit ovat hyviä lemmikkejä senkin takia, että ne viihtyvät hyvin sisäkissoina eivätkä kaipaa välttämättä ulos lainkaan. Kissat sopii muutenkin hyvin kiireiselle ihmisille, joka ei ehdi ulkoiluttamaan lemmikkiään.


BobbySisäkissana on hyvä olla

Minnankin kissat köllöttelevät sisällä, vaikka maalla ollaankin. Ulkona kissoja uhkaavat petoeläinten lisäksi sairaudet, joille rotukissat ovat herkempiä kuin maatiaiset. Minna huolehtii kissojensa terveydestä myös oikeanlaisella ruokinnalla sekä käyttämällä näitä eläinlääkärissä ja hankkimalla tarpeelliset rokotukset.

Terveysongelmat eivät ole liiemmälti vaivanneet kissalan väkeä. Myös astutukset ja synnytykset ovat menneet hyvin. Minna vie emon toisessa kerroksessa sijaitsevaan makuuhuoneeseen hyvissä ajoin ennen synnytystä, jotta nämä voivat synnyttää rauhassa.
- Ensisynnyttäjät tarvitsevat joskus apua, mutta muuten synnytykset menevät kissoilta melko luonnostaan. Olen ehkä liikaakin synnytyksissä mukana, sillä emot ovat usein sen oloisia, että mitäs siinä hössötät, Minna kertoo.

Näyttelyissäkin käydään joskus, mutta tittelien voittaminen ei ole kissankasvattajan kannalta oleellista. Kissaliitto edellyttää ainoastaan, että avoimesta luokasta tulisi olla Excellent-tulos, jotta kissasta voisi tehdä usemmat kuin yhdet pennut.


Eron hetki lyö

Pennut
K
issojen tulevat omistajat käyvät monesti katsomassa kissoja ennen kuin hakevat luovutusikäisen pennun kotiinsa. Minna haluaa muutenkin tutustua omistajaehdokkaisiin ennen pentujen antamista näille pentuja varmistaakseen, että kissa pääsee hyvään kotiin, jossa siitä pidetään huolta. Kenelle tahansa Minna ei pentuja myy.
- Kasvattajalla on vastuu siitä, kenelle tämä myy kissan, Minna painottaa.

Minna sanoo pettyneensä omistajavalinnoissa harvoin, mutta joskus sellaistakin on tapahtunut. Kerran hän on joutunut jopa hakemaan yhden kissan takaisin kotiin saatuaan selville millaisissa oloissa tätä pidettiin.

PentuLuovutuksen hetki ei ole helppo.
- Kissan luovutus on aina haikeata. Kaksitoista viikkoa on kuitenkin pitkä aika. Olen kyllä jo nyt tottunut luovutuksiin enkä enää itkeskele kissojen lähtiessä. Sellaistakin kun on joskus sattunut.

Yhteys kissoihin ei katkea kuitenkaan luovutukseen vaan Minna seuraa kissojen vaiheita jälkeenkin päin, soittelee omistajille ja käy joskus kylässäkin. Omistajat lähettävät myös kissoista Minnalle valokuvia.

Kissakin ansaitsee eläkepäivänsä

NalleVaikka kissat teettävätkin paljon töitä, ei kissankasvatus ole Minnalle bisnestä vaan työ on muualla. Kissalan kissat on hankittu ensi sijassa lemmikeiksi, ei tehtailemaan pentuja.
- Vastustan sitä, että kissa laitetaan kiertoon, kun se ei enää tuota jälkeläisiä. Minun kissalassani on kuusi kastraattia jotka viettävät täällä hyvin ansaittuja eläkepäiviä, Minna sanoo. Tiskipöydän päällä röhnöttävä kantaisä Nalle, 8 vuotta, vakuuttaa tyytyväisellä olemuksellaan, että näin sen pitää ollakin.


Minnan kissalan kissoihin voi tutustua tarkemmin osoitteessa:

http://bluelinebritish.tripod.com/

Alkuun

Etusivu>Lemmikit>Kissat