|

Etusivu>Lemmikit>Jyrsijät
Degu

Hankinta
Häkki Ruokinta
Käsittely Hoito
Degut
eivät ole kovin yleisiä lemmikkeinä. Ne ovat
erittäin sosiaalisia eläimiä, kesyyntyvät
helposti ja oppivat tuntemaan hoitajansa. Degut ääntelevät
paljon ja ovat muutenkin vilkkaita lemmikkejä. Ne elävät
yleensä 3-6 vuotta, mutta oikein ruokittuna degu voi
elää jopa 10 vuotiaaksi.
Hankinta
Degut
ovat luovutusikäisiä kahdeksan viikon ikäisinä.
Degut viihtyvät lajitovereidensa seurassa joten on parasta
hankkia niitä heti aluksi ainakin kaksi. Naaraat tulevat
yleensä hyvin toimeen keskenään, mutta urokset
saattavat tapella. Deguja on harvemmin saatavilla eläinkaupoista,
joten kannattaa ottaa yhteyttä kasvattajaan, koska kasvattajalta
saa myös kunnolliset hoito-ohjeet. Lisää tietoa
kasvattajista saat Suomen
Jyrsijäliitolta.
Häkki
Degut
tarvitsevat suuren häkin, koska ne liikkuvat paljon.
Yhdelle degulle sopiva häkin koko on noin 65x35x45cm.
Jos haluaa hankkia sille terraarion, on 100 litrainen sopivan
kokoinen. Häkkiin tulee laittaa oksia ja tasoja, joilla
degu voi kiipeillä. Kuivikkeeksi käy kutterinpuru
ja heinä. Pesämateriaaliksi käy vaikkapa vessapaperi.
Degut eivät välttämättä tarvitse
pesäkoppia. Häkkiin tulee laittaa myös juomapullo
ja ruokakuppi. Degu tarvitsee myös suola- ja mineraalikiven.
Degulle ei saa missään nimessä laittaa häkkiin
juoksupyörää, sillä sen häntä
voi vahingoittua jäädessään väliin.
Sivun alkuun
Ruokinta
Degulla tulee aina olla saatavilla kuivaa heinää.
Sen lisäksi sille annetaan pellettiseosta, josta puolet
on marsupellettiä ja puolet chinchillapellettiä.
Lisäksi degulle voi antaa herkkuna porkkanaa, bataattia
tai alfalfa-heinää. Degu saa jokapäiväiset
ravinteet pellettiseoksesta. Porkkana ja bataatti tyydyttävät
C-vitamiinin tarpeen. Heinä ja alfalfa puolestaan tyydyttävät
proteiinintarpeen. Vääränlainen ruokinta lyhentää
degun elinikää huomattavasti ja on erittäin
tärkeää ettei degulle anneta mitään
makeita hedelmiä eikä vihanneksia.
Käsittely
Degun
nosto tapahtuu suurin piirtein samalla tavalla kuin gerbiilinkin
Houkuttele se käteen makupalan avulla. Kun se on kämmenelläsi,
pidä toisella kädellä sitä varovasti niskanahasta
kiinni. Niin degun kuin gerbiilinkin voi myös nostaa
helposti vain "kaappaamalla" sen kämmeniin niin, että
molemmat kädet ovat sen ympärillä. On varottava
kuitenkin säikyttämästä eläintä,
koska silloin se voi purra. Degua ei saa koskaan nostaa eikä
tarttua hännästä ja on varottava säikyttämästä
sitä, sillä se saattaa tiputtaa häntänsä!
Katkenneen tilalle ei kasva uutta.
Hoito
Degutkin
tarvitsevat pari kertaa viikossa hiekkakylpyjä chinchillan
kylpyhiekassa turkin kunnossa pitämiseksi. Degun pitäisi
päästä päivittäin häkkinsä
ulkopuolelle jaloittelemaan, mutta sitä ei saa jättää
hetkeksikään vartioimatta. Muista myös tarkistaa,
etteivät sähköjohdot ole sen ulottuvilla. Degun
kynnet on leikattava välillä, jos ne kasvavat pitkiksi.
Myös hampaita saatetaan joutua lyhentämään.
Häkki siivotaan ainakin parin viikon välein perusteellisesti.
Vesi vaihdetaan mielellään päivittäin.
Lähteet: Jyrsijäyhdistysten monisteet,
Suomen Mongolian Gerbiiliyhdistys
Etusivu>Lemmikit>Jyrsijät
|