Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Synnytys>Lukijoiden synnytyskertomuksia

 
Pikku-Ukko

Tiistaina 9.5., kun raskausviikkoja oli 38+1, neuvolatäti sanoi, että kohdunkaula oli lähes olemattomiin lyhentynyt ja kohdunsuu melkein 4 cm auki. Arveli, etten enää huomenna olisi kotona. Voi, kun alkoi jännittään... Mutta vaikka kuinka odottelin, niin ei vaan supisteluja alkanut kuulua. Limatulppa oli mennyt jo edellisellä viikolla pikkuhiljaa muutaman päivän aikana.

Heräsinpäs sitten keskiviikkoaamuna kuitenkin kotoa ja tympäisi kovasti, kun ei tuntunut miltään, siis synnyttämiseltä. Kävin aamulla työpaikalla valittelemassa kärsimättömyyttäni ja tulin sitten kotiin lukemaan kevään viimeiseen tenttiin, joka olisi illalla klo 17. Pitkin päivää kaverit soittelivat, että olenko vielä kotona... Tylsää... No, vähän ennen kolmea tuntui ensimmäinen heikko supistuksen aavistus, ja minä valpastuin heti... Että jos tästä kuitenkin joskus pääsisi lähtemään! Sen tunnin aikana taisi tulla kolme supistusta, tosi mietoja kylläkin. Mietin kyllä, että lähdenkö tenttiin vai en, mutta kun ei ollut mitään säännöllisyyttä, niin lähdin sitten.

Tunnin ehdin vastailla koepaperiin, kun kuuden aikaan supistukset alkoi vähän voimistua ja kun pistin alkamisaikoja tehtäväpaperin reunaan, totesin, että tulee säännöllisesti 15 minuutin välein. Vähän ennen seitsemää en enää malttanut olla, vaan lähdin pois. Saapa nähdä meneekö tentti läpi vai kävinkö turhaan istumassa... olisin ehkä normaalitilanteessa ollut ainakin vartin kauemmin ja keksinyt pitemmät vastaukset. Nyt ajatukset vähän harhaili... Olin seitsemän jälkeen kotona ja käskin Miehen alkaa tekeen eväitä itselleen. Se kyseli vaan, että olenko nyt ihan varma... minä sanoin, että en nyt täysin varma ole, mutta mennään ainakin tarkistaan tilanne. Söin itsekin siinä vielä ja Mies kävi suihkussa ja vaihtoi vaatteet. Sitten kahdeksan jälkeen lähdettiin ajamaan OYS:iin.

Vähän ennen yhdeksää (illalla siis) kätilö katsoi tilanteen, voi kurjuus, kohdunsuu oli sen saman melkein 4 cm auki. Supistukset tuli kuitenkin jo säännöllisesti 5 minuutin välein, ja saatiin lupa jäädä, ainakin toistaiseksi. Saatiin synnytyssali, jossa oli ehdottomasti toivomani Amor-amme. Olisin sinne halunnut vaikka heti pulahtaa, mutta kätilö sanoi, että odotellaan, että supistukset vähän voimistuu, että siitä on jotain hyötyäkin. Supistukset ei nimittäin olleet vieläkään mitenkään kipeitä. Siellä sitten istuskeltiin keinutuolissa ja odoteltiin... aika kului kuitenkin nopeasti supistuksia laskettaessa.

Puoli yhdentoista maissa kätilö tuli ottamaan vauvan sydänkäyrää, mutta eipä sitä monista yrityksistä eri asennoissa huolimatta saanutkaan kuulumaan. Haki sitten ultraäänikoneen ja tarkisti, että hyvin lyö, mutta vauva oli jotenkin niin hyvin piilossa, ettei mahan päältä anturi saanut käyrää aikaiseksi. Kätilö haki lääkärin paikalle ja samassa kun lääkäri alkoi tekeen sisätutkimusta, lapsivedet holahti pois! Jipii, nyt ei tarvi ainakaan kotiin enää lähteä!!!, ajattelin minä. Lääkäri laittoi sydänkäyrän seurantaa varten anturin lapsen päähän ja siitä alkoikin tulemaan kaunista käyrää paperille.

Lapsivesi meni noin 11 eli siis 23 aikaan ja sen jälkeenpä supistukset alkoivatkin koveta reilusti ja tihentyivätkin vähän. Mies otti tässä välissä reilun puolen tunnin nokoset, kun sitä niin väsytti. Puoliltaöin kutsuin hoitajan paikalle ja pyysin päästä ammeeseen, nyt tuntui jo, että kipuja voisi vedellä vähän lievittää. Muita kipulääkkeitä en halunnutkaan, kunhan vaan ammeeseen pääsisin. Sisätutkimuksessa kohdunkaula ja reuna olivat täysin hävinneet ja kohdunsuu oli 4 cm auki. Voi ei, taitaa tulla pitkä yö, kun näin hitaasti aukeaa, ajattelin. Puoli yhdeltä pääsin ammeeseen, ja se oli ehdottomasti ihanaa!!! Kokonaan veden peitossa rentona ja hierova suihku kädessä, millä pystyi hieromaan aina pahiten kipeää kohtaa! Lähetin Miehen takaisin nukkumaan, sohvalta alkoikin kuorsaus kuulumaan. Supistukset tiuheni koko ajan ja alkoi tuntuun jo tosi kipeiltäkin, mutta vesi jotenkin sai terävimmän särmän niistä pois ja suihkuttelu auttoi myös paljon. Yritin puolen tunnin päästä käväistä ammeesta pois, kun alkoi tulla kuuma lämpimässä vedessä, mutta kuivalla maalla supistelut oli niin kipeitä, että menin kiireen vilkkaa takaisin veteen, missä kipu oli kuitenkin siedettävää. Muistan kipeimpien supistusten jälkeen ajatelleeni, että nyt ymmärrän, miksi jotkut sanoo, ettei enää ikinä ala synnytyspuuhiin. Itselle ei tullut ihan niin jyrkkää tunnetta, mutta ymmärsin kuitenkin niitäkin ajatuksia.

01.20 tuli yhtäkkiä ihan uusi tunne; tuntui, että nyt on pakko ponnistaa! Pelästyin ihan, se tuli niin yhtäkkiä ja voimakkaana. Olin ihan varma, että vielä ei voi olla aika, kun 50 minuuttia sitten oli vasta 4 cm auki. Eihän se näin nopeasti voi aueta, eihän! Hätäännyin melkein kun tuntui, etten pysty ponnistusta estämään ja huusin miehen hereille kutsumaan kätilön paikalle. Kätilö tuli ja käski minun tulla sängylle, että tutkittaisiin. Elämäni pisin 5 metriä! Supistuksia tuli melkein koko ajan enkä voinut kunnolla liikkua niiden aikana ja aina tuntui, että nyt olisi pakko ponnistaa. Salassa vähän ponnistinkin kun en voinut millään pidättää... Se ponnistamistarpeen voimakkuus ja rajuus oli mulle tosi iso yllätys, lähes järkytys. En tiennyt, että semmoista tunnetta voisi olla olemassakaan!!! Kun lopulta pääsin sängylle, kätilö vilkaisi paikat ja sanoi, että saan alkaa tekeen töitä, kohdunsuu oli täysin auki! Ihmeellistä! Olin ajatellut ponnistaa jakkaralla, mutta sitä ei sitten ehdittykään enää hakea, joten sänky laitettiin ihan istuvaan asentoon ja ponnistin siinä. Ponnistin sitten aina 2-3 kertaa joka supistukselta. Kätilö käski ponnistaa aina kipua kohti, se oli jotenkin kauhean kuvaavaa ja helpotti suunnan hakemista. Ponnistaminen tuntui kyllä kauhean kipeältä ja olin ihan varma, että ei sieltä vauva kyllä mahdu. Viidennellä supistuksella kuitenkin sitten vauvan pää syntyi, sitä en edes huomannut, minusta ruumiin ponnistaminen oli paljon vaikeampaa, vaikka jotkut sanovatkin, että ruumis luiskahtaa sitten itsestään.

Kun vauva oli syntynyt kivut loppuivat kuin seinään! Uskomatonta, aivan kuin ei olisi ikinä kipeää käynytkään! Vauva itki vähän mutta rauhottui heti rinnalle. Tosi hieno fiilis! Isä leikkasi napanuoran ja vauva mitattiin, punnittiin ja kapaloitiin. Minulla ei ollut tullut mitään repeämiä, eli ei tullut yhtään tikkiä! Mahtavaa! Vauva syntyi siis torstaina 11.5. klo 1.38 aamuyöllä. Vauva osoittautui pojaksi ja mitat olivat 51 cm ja 3480 g. 3 vrk oltiin osastolla ja sopivasti äitienpäivänä päästiin kotiin. Kaikki on mennyt tosi hienosti, poika on komea ja kiltti, ei vielä tee juuri muuta kuin nukkuu ja syö. Maitoakin on alkanut tulemaan ja Mies on isyyslomalla nyt 2 viikkoa. Ollaan onnellisia!!! Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi tosi hyvä muisto! Tuntui, että tilanne oli mun hallinnassa ja vaikka kivut oli kovia, ne ei olleet sietämättömiä. Oikeastaan se oli tapahtumana just sellainen, niin kuin olin etukäteen toivonut ja suunnitellut.

Sanoinkuvaamattoman hienoa!!!

Terkuin Kaaka ja pikku-Ukko 5 vrk