Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Synnytys>Lukijoiden synnytyskertomuksia

 
Jennan syntymä

Laskettuun aikaan oli vielä kaksi päivää kun illalla tunsin pieniä supistuksia. Niitä tuli säännöllisesti mutta ne eivät olleet kovin kivuliaita ja ensisynnyttäjänä en ollut varma oliko synnytys jo mahdollisesti alkanut. Poikakaverin kanssa päätettiin odotella ja seurata tilannetta.Yö vierähti valvoessa, mutta aamulla supistuksista ei ollut tietoakaan. Seuraavana iltana alkoi taas supistella ja puolen yön aikaan niitä tuli säännöllisesti viiden minuutin välein. Supistukset eivät olleet kovin kivuliaita, mutta päätettiin lähteä sairaaalaan. Sieltä meidät passitettiin takaisin kotiin,koska kohdunsuu oli vasta 1 cm auki. Kotona olo kävi aina vaan tukalammaksi ja lopulta suihku oli ainoa paikka missä pystyin rentoutumaan. Kello oli kolme yöllä kun lähdimme uudestaan sairaalaan ja tällä kertaa meidän annettiin jäädä.

Kohtu oli nyt 2 cm auki ja halusin kokeilla vesiammetta kipuihini. Lämpimässä vedessä olikin kiva lojua vaikka vesi mielestäni nopeutti synnytyksen kulkua ja voimisti supistuksia. Puoli tuntia ammeessa oltuani halusin tehokkaamapaa kivunlievitystä sillä nyt supistukset olivat jo aika napakoita. Siirryimme poikakaverin kanssa synnytyshuoneeseen jossa sain ilokaasua. Siitä tuli hiprakka olo, mutta itse kipuun se ei auttanut. Supistuksetkin alkovat heiketä ja ajattelin kävelyn auttavan asiaan. Ulkona oli jo aurinko noussut, joten sinne vaan reippailemaan. Oli kiva päästä välillä pois sairaalan ahdistavasta ilmapiiristä ja raitis ilma teki muutenkin hyvää.

Sisälle palattuamme oli kohdunsuu vasta 3 cm auki ja supistukset taas todella kivuliaita. Tässä vaiheessa sain epiduraalin minkä laittaminen tuntui inhottavalta. Epiduraalista oli todella iso apu. Se vei kaiken kivun pois ja oli hauska katsella käyriä koneelta kuinka supistukset tulivat ja menivät. Supistuksia voimistettiin tipalla ja ne olivat välillä huimia. En olisi ikinä selviytynyt niistä ilman puudutusta. Nyt synnytys eteni vauhdikkaasti ja kolmen tunnin kuluttua olin valmis ponnistamaan. Ponnistusvaihe oli synnytyksen vaikein vaihe. Tuntui kuin olisi ollut hirveä kakkahätä mutta että kakka ei mahdu tulemaan. Huusin ja karjuin ja olin aivan paniikissa. Onneksi minulla oli ihana kätilö joka kannusti minua jatkamaan vaikka olin aivan puhki. Puolentunnin kärsimyksen jälkeen putkahti ihana tyttöni maailmaan. Alapäähäni ommeltiin vain kaksi tikkiä ja kätilön mukaan synnytykseni oli muutenkin ollut "helppo".

Jälkeenpäin ajatellen kaikki meni synnytyksessäni ihan hyvin ja parantuminenkin tapahtui nopeasti. Kaksitoista tuntia kestäneen synnytyksen tuloksena sain maailman parhaan palkinnon ja ehkä teen sen vielä joskus uudestaan.

"Jennan onnellinen äiti"