Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Synnytys>Lukijoiden synnytyskertomuksia

 
Tanjan kertomus

Laskettu aika oli 29.9.98.

Olin vakuuttunut, että silloin myös synnytetään. Vaan kuinka kävikään, yli meni, vaikka kuinka yritin edistää tapahtumaa siivoamalla, pesemällä ikkunoita, saunomalla...ja tokihan mieskin yritti auttaa...No, supistukset alkoivat neljä päivää myöhemmin, tietenkin yöllä miehen ollessa vielä töissä. Supistukset tulivat säännöllisesti, mutta olivat kivuttomia, joten en joutunut paniikkiin. Soitin miehelle ja totesin, että voisithan tuota tulla kotiin kun kerkiät...

Neljän aikoihin soitin Jorviin ja kyselin että josko olis aika tulla. Sanoivat ettei kiirettä, mutta saa tulla jos haluaa. Viiden aikoihin sitten oltiin jo oven takana. Ensimmäiseksi jouduin heti sisätutkimukseen, josta tietenkin aiheutui lisää supistuksia, kivuttomia kylläkin, silti epämiellyttäviä. Kätilö totesi kohdunsuun olevan sentin auki ja ohjasi meidät lepohuoneeseen jatkamaan unia. Siinä vaiheessa olin vielä aivan varma, että meidät lähetetään takaisin kotiin.

Lepohuoneessa nukkumisesta ei tullut mitään, sillä supistukset olivat alkaneet tuntua, ja ne säteilivät kipeästi alaselkään. Kätilö kantoi lämpötyynyjä selän päälle, mutta ei niistä juurikaan apua ollut. Ja mies koisi sillä aikaa täysin tyytyväisenä. Tuijotin kelloa ja laskin supistusten väliä. Oloa ei juurikaan helpottanut vieressä olevasta synnytyshuoneesta kuuluva kiljunta... Lopulta yhdeksän aikaan ties kuinka monennen sisätutkimuksen jälkeen kätilö sanoi kohdunsuun olevan 3 senttiä auki, joten ei tässä mihkään kotiin lähdetä, vaan synnytyshuoneeseen.

Synnytyshuone oli todella positiivinen yllätys. Huone oli maalattu pastellisävyin ja oli todella kodikas. Siinä sitten levittäydyimme eväinemme ja aloimme pelata korttia samalla kun anturit vieressäni mittasivat supistustiheyttä ja lapsen sydänääniä. Vähitellen supistukset muuttuivat kivuliaimmiksi ja oli vaikea istua aloillaan. Kipu oli edelleen pahinta selässä, johon kätilö ehdotti suihkua "kengurupallon" päällä istuen. Siellä sitten istuskelin kuumassa suihkussa ja pyörittelin itseäni siinä pallon päällä. Koko pieni huone oli huurussa ja oli jotenkin epätodellinen olo.

Tämä euforia päättyi siihen, kun kätilö tuli ilmoittamaan oman vuoronsa loppumisesta ja esitteli uuden kätilön. Siinä sitten seisoin vettä valuvana vessan ovella alasti ja kättelin uutta kätilöä: "Juu hei, Tanja vaan, hauska tutustua.." No, suihkun vaikutus lakkasi tietysti heti sieltä poistuttua ja tuttu selkäkipu alkoi. Kätilö ehdotti aquarakkuloita. Sovittiin aluksi yhdestä (normaalisti kuulemma laitetaan neljä), ja sitten laitetaan lisää jos ei tunnu kovin pahalta. Joo...Kyseisen rakkulan laitto oli kiputilastossa kirkkaasti kärkipäässä. Kiroilin kuin tukkilainen ja viittä vaille kenkäisin takanani seisonutta kätilöä. Tunne oli sama, kuin joku olisi iskenyt palavan röökin selkänahkaani. Kuten arvata saattaa, rakkuloita ei laitettu enempää. On kuitenkin tunnustettava, että selkäsärky hellitti kohtalaisen paljon, tosin kivut siirtyivät etupuolelle.

Kahden aikoihin iltapäivällä kätilöt totesivat, että synnytystä pitäisi edistää ja puhkaista kalvot. Puhkaisu ei tuntunut miltään, mutta tunne, kun "litroittain" vettä syöksyy jalkojen välistä, oli aika vinkeä. Supistuksetkin tietty koveni sille tasolle, että niitä oli jo vaikea kestää. Kiskoin ilokaasua minkä kerkesin, vaan ei siitä muuta hyötyä ollut kuin että oli jotain, mihin keskittyä supistusten aikana. Ja tulihan siitä toki hieman nousuhumalan kaltainen olo. Viimein sitten totesin tarvitsevani jotain kunnon kamaa. Supistukset tulivat ilman välejä. Tärisin kuin horkassa ja sain todella keskittyä, etten lähtenyt tärinään mukaan, se nimittäin johti varsin kivuliaaseen kramppiin josta ei tahtonut päästä pois.

Kello 15.20 saapui viimein ritarini valkeassa kaavussaan epiduraalipiikkinsä kanssa ja tainnutti minut varsin kivuttomaan olotilaan. Olisi ollut ihana vain olla, mutta kätilöillä tuntui olevan suuria ongelmia tippaletkujen teippien kanssa. He nykivät ja kääntelivät ja hämmästelivät, että:" Miks tää teippi menee tälleen, täältähän sen pitäis mennä. Hei viittitkö nostaa takapuolta, eiku käänny kyljelleen...".

Neljän aikoihin alkoi tuntua sietämätön paineen tunne, aivan kuin olisi rehellinen paska tulossa. Kätilöt vaa käski ottaa ihan rennosti, ei siellä vielä mitään tapahdu. Lopulta ne sitte vilkas makeen sairaalakoltun alle ja totes ihmetellen, et paikat on täysin auki ja vauvan pää melkein näkyy, että eiku lykkimään. Ponnistaminen ei juurikaan sattunut, tuntui vaan että lykki melonia sitruunan kokosesta reijästä. Ponnistusvaihe kesti 15 minuuttia ja pieni tyllerö syntyi kello 16.41 sairaalan aikaa. Kuntopisteiksi tuli 9-10-10 pienen sinisyyden vuoksi. Ja sitten alkoikin se kiputilaston pahin vaihe, nimittäin tikkaaminen. Välilihaa ei leikattu, mutta tokihan se nyt vähän ratkesi. Paikat oli aivan hellänä ja siinä sitten kätilöharjoittelija paineli tavaroita reijästä sisälle ja ompeli tikkejä. Toki olin pari puudutuspiikkiä saanut, vaan enpä niiden tehoa huomannut. Tapahtumaan tuntui menevän ikuisuus, eikä harjoittelijaa varmaan juurikaan rauhoittanut toisesta päästä kuuluva sadattelu. Lopulta homma oli hoidettu ja oli aika siirtyä suihkun puolelle siistiytymään. Voisi sanoa, että parin metrin matka vessaan oli aika verinen... Tuntui, että verta tuli suihkuamalla jalkojen välistä, vaan ei sitä kuulemma nyt niiiiin paljon tule. Viimein olin siistiytynyt ja sitonut sairaalan " huomaamattoman " siteen vyötärölleni ( kaksi paksua terveyssidettä solmittuna vyötäröllä olevaan kuminauhaan ) ja kömpinyt takaisin sänkyyn ruokittavaksi.

Isä oli kylvettänyt vauvelin tikkauksen aikana ja siinä syödessäni (broileria riisillä höystettynä) katselin pientä kapaloitua ihmettäni siinä vieressä. Olo oli hyvä, eikä edes väsyttänyt. Jalkoväliä hieman jomotti, eikä juuri uskaltanut liikkua sidekasan kanssa ohivuotojen pelossa. Oli epätodellinen olo, tuossako se pieni ihminen nyt on, jonka potkimisen vuoksi monet yöunet jäivät lyhyiksi. Ruuan jälkeen meidät ohjattiin osastolle kuudenteen kerrokseen. Huone oli neljälle, mutta vain yksi vuode oli varattu, joten sain vapaasti valita lopuista kolmesta mieleiseni. Miehen lähdettyä kotiin jäin verhon taakse kahden pienen vauvani kanssa. Istuin sängyllä ja ihmettelin pientä suurta ihmettäni. Kertasin synnytystä ja tulin siihen tulokseen, etteivät asiat olisi voineet mennä paremmin. Onnekseni sain varsin mahtavat kätilöt, jotka kantoivat huolta hyvinvoinnistani aivan lähtöpäivään saakka ja vielä halasivat lähtiessä. Synnytyksestä ja koko sairaalasta jäi todella positiivinen kuva, kivusta huolimatta.

Oli se sen arvoista!
Tanja

Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Synnytys>Lukijoiden synnytyskertomuksia