Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Synnytys>Lukijoiden synnytyskertomuksia

Ihana syntymä

Laskettu aikani oli 11.7.2004, mutta arvelin synnytyksen menevän yli kuten niin monella muullakin. Torstaina 8.7.2004, (rv 39+4) herättyäni klo 9.00 menin tavalliseen tapaani vessaan. Huomasin, että limatulppaa oli taas tullut. Ensimmäisen kerran huomasin limatulppaa toissa aamuna. Iloisena hykertelin mielessäni kuinka jännittäviä aikoja elin. Odotin synnytystä ja vauvaa jo malttamattomana, mutta kuitenkin rauhallisena sillä oloni oli erittäin hyvä enkä ollut alkuunkaan tuskastunut mahaani. Turvotuksia ei ollut ja onnekseni kesäkin oli ollut viileä.

Laitoin kuitenkin pikkuhousunsuojan siinä toivossa, että limaa tulee lisää. En kuitenkaan olisi uskonut synnyttäväni tänään. Hetkeä myöhemmin tunsin kun jotain lorahti. Menin vessaan tarkistamaan tilannetta. Pikkuhousunsuojassa oli vaaleanpunaista nestettä. Olin aivan innoissani, tuon täytyy olla lapsivettä. En kuitenkaan uskonut asiaa heti kun sitä oli niin vähän. Olin aina luullut, että lapsivesi tulee holahtaen ja sen kyllä huomaa. Seurailin tilannetta ja lorahduksia tuli pienin väliajoin. Päätin soittaa neuvolaan klo 9.30 ja kysyä mitä tulisi tehdä. Minulla oli aika klo 12.00, mutta en uskaltanut odottaa niin pitkään. Selitettyäni tilanteen terveydenhoitajalle hän käski mennä näytille Tays:n synnytysvastaanottoon. Tässä vaiheessa rupesi hiukan jännittämään ja soitin miehelleni töihin. Kerroin miehelleni lähteväni synnytysvastaanottoon näytille lapsiveden tihkumisen takia. Kotimme on ihan Tays:n lähellä. Hän kuitenkin päätti tulla kotiin ja viedä minut itse.

Saavuimme synnytysvastaanottoon klo 10.45. Siellä asiallinen hoitaja otti meidät vastaan. Ensin otettiin käyrää vauvan sydänäänistä ja supistuksista. Supistuksia tuli kolme 20 minuutin aikana. Ne eivät kuitenkaan olleet lainkaan kipeitä. Pissa oli puhdas ja muutoinkin kaikki oli kunnossa. Kukaan ei kuitenkaan ollut saanut selville oliko neste todella lapsivettä. Mielestäni sitä hiukan epäiltiin. Pääsin kuitenkin vielä lääkärin tutkittavaksi, joka teki sisätutkimuksen. Olin väljästi kahdelle sormelle auki ja kohdunkaulaa oli jäljellä yksi sentti. Kalvot olivat edelleen ehjät ja lääkäri teki jonkin testi, jolla selvisi, että neste kuitenkin oli lapsivettä. Ilmeisesti kalvoihin oli tullut reikä jonnekin ylemmäs mistä sitä pääsi tihkumaan. Tämän jälkeen lääkäri katsoi lapsiveden määrää ja lapsen asentoa sekä kokoa ultralla. Vauva ei ollut vielä laskeutunut tai kiinnittynyt. Mieleeni jäikin lääkärin sanat. Hyvä, että vauvan pää on alimpana, vaikkei sekään kovin alhaalla ole. Vauvan kooksi hän arvioi 3460 g. Lapsivettä oli vielä runsaasti jäljellä. Sain luvan lähteä takaisin kotiin. Minut kirjattiin osastolle ja käskettiin tulla seuraavana aamuna käynnistykseen ellei synnytys itse käynnisty sitä ennen. Lääkäri kylläkin vinkkasi silmää ja veikkasi ettei aamuun asti tarvitse odottaa.

Kotona pakkailin vielä viimeisiä tavaroita kassiin rauhallisin mielin. Nyt alkoi tuntua että se päivä on tänään sittenkin vaikka aamulla luulin meneväni illalla elokuviin. Tiheät supistelut alkoivat n. klo 13 ja aloin kirjaamaan niitä ylös. Hyvin äkkiä huomasin supistusten tulevan viiden minuutin välein ja innolla jatkoin niiden kirjaamista. Samalla pelasimme mieheni kanssa Yatzya. Muutaman tunnin päästä ihmettelin missä on se kaikki kipu josta aina puhutaan. En ollut tuntenut vielä yhtään kivuliasta nipistystä. Soitin synnytysvastaanottoon ja kysyin joko tarvitsee tulla kun on säännöllisesti supistellut alta viiden minuutin välein yli kaksi tuntia. Ei kuulemma tarvinnut. Ensisynnyttäjälle ehtii tulla kivut ennen kuin lapsi syntyy. Jatkoimme mieheni kanssa Yatzyn pelaamista jopa hiukan turhautuneina. Alkoihan sitä nipistelyäkin onneksi lopulta tulla klo 16:sta jälkeen. Istuin parvekkeella keinuttelemassa itseäni. Tuntui hyvältä saada raikasta ilmaa.

Nipistely muuttui repiväksi tunteeksi selän ja mahan ympärillä pikkuhiljaa. Klo 17.20 söin vielä vesimelonia supistusten välissä, mutta nyt kipu oli jo kunnon kipua. Päätin, että nyt mennään kun vielä kivulta voin. Automatka oli tuskallinen supistuksen tullessa. Onneksi niitä ehti tulla vain kolme kun olimme jo sairaalan pihassa. Nyt kun näin sairaalan halusin olla pihalla vielä hetken. Vähän ennen klo 18:sta olin sitten synnytysvastaanotolla sisällä. Jouduin makaamaan kun supistuskäyrää otettiin. Oli jo vaikeaa olla paikallaan supistuksen aikana. Kirosin mielessäni miksen ollut tullut aiemmin; ei tarvitsisi tässä nyt makoilla. Onneksi pääsin laitteista pois kahden supistuksen jälkeen. Sain peräruiskeen ja minut ohjattiin wc ja suihkutilaan. Alkuun suihkussa oli ihana vain olla. Vesi helpotti oloa kummasti. Pian olo muuttui enemmänkin tukalaksi ja lopulta sain todella tehdä töitä päästäkseni suihkusta pois. Niin tiuhaan supistuksia jo tuli.

Tunsin oloni niin kipeäksi, että aloimme tehdä lähtöä synnytyssaliin. Sanoin saattavalle hoitajalle onneksi ennen lähtöä, että saatan oksentaa kivusta. Hän toi minulle pian kaarimaljan ja lähdimme hissillä synnytyssaliin. Oksensin koko hissimatkan. Jouduimme hetken odottamaan saliin pääsyä. Kätilömme tuli klo 19.20 ja ohjasi meidät huoneeseen. Ehdin oksentaa kolme kaarimaljaa vesimelonia ennen kuin pääsin saliin.

Oksentelu loppui heti salissa, mahani oli kai jo aivan tyhjä. Kipu oli kuitenkin vaan yltymässä. Kätilö kysyikin heti olinko ajatellut mitään kivunlievitystä. Ihmeekseni sain soperrettua supistusten välissä haluavani epiduraalin. Kätilö alkoi heti tarvittaviin toimenpiteisiin ja antoi minulle siksi aikaa ilokaasua. Henkäilin muutaman kerran ja olo muuttui heti jotenkin poissaolevaksi. Makasin sängyllä, mutta tuntui kuin olisin uponnut sängyn pohjan läpi. Mieheni kysyi vointiani ja vastaukseni kaikui korvissani. Kipua ilokaasu ei paljoa lievittänyt, mutta taittoi pahimman terän. Nyt kun pystyin jo jotain ajattelemaankin totesin, että kätilöni oli nuori nainen, erittäin ystävällinen ja myötätuntoinen. Huokaisin helpotuksesta koska hän sai tuntemaan, että kaikki sujuu hyvin. Pian minulle laitettiin tippa jonka laittaminen ei edes tuntunut. Kätilö joutui huomauttamaan, että hengitä välillä ilmaakin. Olin huomaamattani takertunut epätoivoisesti ilokaasuun. Ilmankos tipan laittokaan ei tuntunut.

Seuraavaksi kalvot puhkaistiin, jotta vauvan päähän saatiin sykettä mittaava anturi. Kalvojen puhkaisusta kuului valtava kohahdus ja tunsin kuinka koko huone lainehti vedestä. Kipua puhkominen ei tuottanut. Ajattelin, että koko huone on veden vallassa. Mieheni myöhemmin selvitti että, hän ei edes nähnyt koko vettä vaikka seisoi vieressäni. Olin siis vaan kuvitellut tulvan. Kaikki oli valmista ja lääkäri tuli antamaan epiduraalin. Ensimmäinen yritys ei onnistunut kun joustin selälläni liikaa. Toinen kerta onnistui ja kipu alkoi laantua klo 19.45. Olo oli ihana.

Seurasin käyrältä supistuksia, mutta kipua ei enää tuntunut. Juttelimme mieheni kanssa siitä kuinka ihana kätilö meille oli sattunut. Toivoimme ettei kätilöiden vuoro vain vaihtuisi. Klo 20.20 kätilö laittoi supistuksia lisäävää ainetta tipan kautta. Pian aloin tuntea supistuksen tullessa pakottavaa ponnistamisen tarvetta. En voinut olla paikallani ja pyysin apua oloon. Kätilö tarkisti tilanteen, en
kuitenkaan ollut täysin auki. Onneksi sain luvan nousta sängyn viereen ja ponnistella hyvin vähän supistuksen aikana. Tämä helpotti hiukan. Ponnistamisen tarve oli kuitenkin niin suuri, ettei pienistä ponnistuksista kauan ollut apua.

Menin taas makuulleni ja minulle ehdotettiin pudendaali puudutusta. Siitä saattaisi olla apua joten halusin yrittää. Klo 21.20 pudendaali puudutus oli laitettu, mutta siitä ei ollut sanottavaa apua. Kätilökin ilmoitti vuoron vaihtuvan pian. Hän oli pahoillaan, että vaihdos tapahtui juuri kun ponnistusvaiheeni alkaa. Ajattelin ettei voi olla totta kukaan muu ei nyt käy. En halunnut luopua tästä mahtavastakätilöstä. Surin asiaa juuri miehelleni kun uusi kätilö tuli esittelemään itsensä. Tunsin oloni onnekkaaksi heti kun näin hänet. Hän oli aivan yhtä nuori ja ystävällinen kuin edellinenkin kätilö. Tiesin kaiken sujuvan vaihdoksesta huolimatta.

Sain ruveta tosissaan ponnistamaan klo 21.50. Ponnistin sängyllä toisella jalalla tukien kätilöön ja toista vedin käsilläni. Ponnistaminen tuntui mahtavalta. Kipua ei enää tuntunut kun sain ponnistaa täysillä. Mieheni saikin pian painaa nappia ja toinen kätilö saapui huoneeseen. Kätilöni kehui kuinka hyvin osasin ponnistaa juuri oikeaan suuntaan ja oli muutenkin erittäin kannustava. Vauvan päälaki näkyi, mutta vielä oli jokin pieni kynnys joka esti vauvan tulon. Kätilö leikkasi välilihan mikä ei sattunut yhtään. Koko ponnistusvaihe oli täysin kivuton. Ilmeisesti pudendaalista oli nyt apua. Otin lisähappea välillä ja taas jatkoimme. Toinen kätilö auttoi painamalla mahaani ja niin pieni tyttäremme tuli maailmaan to 8.7.04
klo 22.10.

Sain hänet rinnalleni. Katselimme kaunista auringonlaskua ikkunasta hämärässä huoneessa, koko onnellinen perhe Lene Marlinin soidessa hiljaa taustalla. Kullannupun mitat olivat 3260g, 48cm ja pään ympärys 36cm. Synnytys oli mahtava kokemus, kaikki sujui hyvin. Synnytyksen kestoksi on kirjattu avautuminen 8 h 50 min, ponnistus 20 min ja jälkeiset 10 min. Yhteensä 9 h 20 min. Kipukaan ei kokonaisuudessaan ollut niin suuri kuin olin ennalta pelännyt. Kiitos Taysin ihanille kätilöille ja toivottavasti näemme taas joskus synnytyksen merkeissä.

Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Synnytys>Lukijoiden synnytyskertomuksia