Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Synnytys>Lukijoiden synnytyskertomuksia

 
Ensimmäisen lapseni syntymä

Raskauteni oli edennyt viikolle 39. Viimeiset kaksi viikkoa olivat tuntuneet kahden kuukauden mittaisilta,sitä jotenkin odotti koko ajan jotain tapahtuvan. Neuvolassa olivat arvelleet vauvan tulevan hiukan ennen laskettua aikaa, vauvan pää painoi jo aika lailla alapäässä. Käveleminen ei ollut enää yhtä helppoa kuin aikaisemmin,minulla ei ollut koko raskauden aikana mikään jättimaha, liikkuminen oli ollut tähän asti aika vaivatonta. Muutaman päivän ajan vauvan liikkeet olivat tuntuneet hiukan heikompina kuin yleensä, ei samanlaista myllerrystä kuin aikaisemmin. Supistuksia ei ollut juurikaan ollut sitten keskiraskauden.

Oli lauantai-ilta ja päätin lähteä kävelylenkille, jos vaikka sillä aikaansaisin hiukan supistelua. Tein tosiaan jättilenkin ja takastulomatkalla poikkesin kioskilla ostamassa suuren lakupatukan. Tuntemukseni eivät muuttuneet millään lailla kävelylenkistä huolimatta.

Seuraava päivä oli sunnuntai ja olin jotenkin aika väsynyt. Iltapäivällä loikoilin olohuoneen sohvalla ähkäisin miehelleni, että kestää ikuisuuden ennen kuin tämä vauva päättää syntyä. Hetken kuluttua nousin ylös ja olin matkalla WC:hen. Samassa tunsin, että pikkuhousuihin lorahti jotain. Menin vessaan ja lisää lorisi pyttyyn.
Lapsivesi!! Vettä ei kuitenkaan tullut kovin paljon, pytyssä näkyi myös limatulppa. Verta ei missään vaiheessa tullut.

Seuraavana yönä heräsin useampaan otteeseen kun vettä tuli tiputtamalla. Juoksin vähän väliä WC:ssä ja vähän enne kuutta aamulla vettä lorisi sitten oikein kunnolla. Herätin mieheni, joka ei oikein meinannut uskoa,että jotain oli tapahtumassa. Hän
kysyi eikö minulla sitten ollut lainkaan edes supistuksia. Ei ollut. Ajoimme naistenklinikalle. Oli kirpeä alkutalven pakkasaamu. Naistenklinikalla minut laitettiin heti supistus-sydänäänikäyrään. Supistuksia tuli silloin tällöin ei kuitenkaan mitään säännöllistä. Kätilö teki sisätutkimuksen, olin vasta yhdelle sormelle auki.
Lähetin miehen töihin ja minut laitettiin osastolle supistuksia odottelemaan. Taas meistä otettiin käyrää, nyt supistukset olivat laimenneet lähes olemattomiksi. Lääkärin kierroksella minulle lupailtiin käynnistystä iltapäiväksi, sanottiin kuitenkin, että todennäköisesti jouduttaisiin jatkamaan aamulla. Klo 15.30 lääkäri sitten antoi käynnistyspillerin ja meistä otettiin oli tunnin mittainen
sydänäänikäyrä. Käyrän aikana vettä lorisi siteeseen aikalailla ja ylös noustessa aloin tuntea hiukan jopa kipeitä supistuksia. Klo 17.00 osastolla sitten oli ruoka ja menin muiden kanssa ottamaan ruokaa. Ruoka jäi koskemattomana pöydälle kunähisten menin kätilöiden kansliaan sanomaan että supistukset alkoivat olla tosi kipeitä.

Minulle annettiin peräruiske, jonka jälkeen olisin ollut valmis hyppimään seinille. Kipu oli sanoinkuvaamaton. Kätilö soitti synnytyssaliin, jonne minua lähdettiin rullatuolilla kuljettamaan. Kipu oli hirveä. Synnytyssaliin saavuttuamme heittäydyin suoraa päätä sängyn jalkopäähän valittaen kivusta. Supistusten välillä ei ehtinyt
kunnolla hengähtää. Samassa kätilö tuli sisään ja ehdotti epiduraalipuudutusta. Myös mieheni tuli synnytyssaliin, vauhdilla töistä. Hengittelin ilokaasua sillä välin, kun anestesialääkäriä odoteltiin. Pää oli aivan sekaisin, mutta kipu ei vaan näyttänyt hellittävän. Huoneeseen tuli myös lääkäriharjoittelija, joka ojensi
minulle kätensä, mutta minä en pystynyt hänelle sanomaan sanaakaan. Aivan kuin jonkinlaisen harson takaa näin huoneessa ihmisten liikuskelevan, keskityin vain kipuuni.

Vihdoin anestesialääkäri sitten tuli ja tunsin vain, kun hän teki jotain selässäni. N. 15-10 min puudutuksen antamisesta kipu alkoi hellittämään ja oli vähän helpompi olla. Supistusten väli oli ollut koko ajan n. 1.5 min. Ajantajuni lähti lähes kokonaan. Kahden tunnin kuluttua minulle annettiin lisäannos puudutusta. Minulla oli koko ajan ollut hirveä vapina, joka hellitti vain kovan kivun aikana.
Kätilö sanoi, että se luultavasti on epiduraalipuudutuksen sivuvaikutus. Vähän ennen kahdeksaa minulle tuli kakkahädän tyyppinen tunne ja kutsuin kätilön luokseni. Hän tarkisti kohdunsuun tilanteen ja kertoi minun olevan jo täysin auki. Alkoi ponnistaminen. Tuntui helpottavalta, kun pystyi itse vaikuttamaan synnytyksen
kulkuun ja ponnistuksen aikana kivun tuntemus lieveni. Ponnistusvaihe kesti yhteensä 17 minuuttia. Minusta alkoi tuntua, etten jaksaisi enää ponnistaa ja silloin kätilö sanoi, että vielä kerran tai pari niin se on ohi. En ollut uskoa korviani, olin kai myös hiukan tokkurassa. Vauvalla oli napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri ja se
napanuora katkaistiin heti, kun pää oli syntynyt. Hetken kuluttua sängyllä räpiköi maailman ihanin olento, 9 pisteen tyttövauva (3340g, 49cm), joka päästi ilmoille elämänsä ensimmäisen rääkäisyn. Hetkessä unohtui kipu. Jälkeisten syntymistä en edes huomannut, olin kai niin tyttäreni lumoissa. Muutaman tunnin kuluttua pääsimme koko perhe perhehuoneeseen nukkumaan.

Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Synnytys>Lukijoiden synnytyskertomuksia