|
Etusivu>Lastenhuone>Odotus,
synnytys>Synnytys>Lukijoiden
synnytyskertomuksia
Nyytin
syntymä
Maanantaina
2.12 heräsin kuukautiskipua muistuttaviin alavatsatuntemuksiin.
Tuntui siltä, että särkylääkettä
ottamalla ikävästä tunteesta pääsisi
eroon. Arvasin kuitenkin, että neitimme tekee hiljaa
lähtöä vatsan suojasta, sillä limatulppa
oli irronnut kuusi päivää sitten. Joten ei
särkylääkettä vaan kärsivällisyyttä.
Päivän aikana tuntemus muutti hieman luonnettaan.
Se selkeästi oli hetken ja sitten meni pois. Tässä
vaiheessa voinee alkaa puhumaan jo supistuksista.
Nämä
supistukset eivät vielä sattuneet vaan olivat lähinnä
epämiellyttäviä. Tätä menoa jatkettiin
koko päivä. Heti alusta asti supistukset olivat
suhteellisen säännöllisiä. Illalla klo
20 aloimme katsoa isän kanssa tv:stä elokuvaa ja
varoittelin tulevaa isää, että yöllä
voi tulla jo lähtö sairaalaan. Supistukset olivat
selkeästi 8 minuutin välein ja saivat minut heiluttamaan
jalkoja supistusten aikana. Klo 20 merkittiin myöhemmin
myös synnytyksen alkamisajaksi, vaikka supistelut olivat
olleet säännöllisiä ja alle 10 minuutin
lähes koko maanantain.
Elokuvan
loputtua isä laittoi nukkumaan ja minä yritin samaa...
huonolla menestyksellä. Pian päätinkin siirtyä
olohuoneen puolelle, jotta en herättäisi tulevaa
isää. Katselin tv:tä ja luin lehtiä. Pikku
hiljaa olo kävi tukalammaksi ja tukalammaksi. Supistusten
välissä olin aina melkein nukahtaa, mutta kun uni
alkoi tulla, tuli myös uusi supistus. Jos sinnikkäästi
makasin supistusten välillä olivat supistelut yhä
8 minuutin välein, mutta jos nousin ylös alkoi supistuksia
takoa 3-4 minuutin välein.
Klo
6 aamulla herätin isän ja pyysin häntä
alkamaan valmistautumaan sairaalaan lähtöön.
Timo söi aamiaisen ja pakkasi itselleen evästä.
Sairaalassa ei isälle syömistä tarjota, joten
omat eväät mukaan. Päätimme kävellä
sairaalaan, vaikka ulkona oli yli -20C pakkasta. Matkaa ei
ollut kuin alle kilometri. Hitaasti matka eteni ja välillä
nojailin polviini. Kuitenkin jo klo 7 olimme sairaalassa.
Sisäänottotutkimuksessa
todettiin, että synnytys on käynnissä
ja avauduttu oli vasta 2 cm. Omasta toivomuksesta pääsin
ensin altaaseen lekottelemaan, koska lapsivesi ei ollut puhjennut.
Kuumassa altaassa oloni oli helpompi kun supistukset tulivat
ja menivät. Klo 10.15 siirryimme synnytyssalin puolelle,
koska kivunlievitykseen teki mieli jo lääkettä.
Aloitimme kivun lievityksen ilokaasulla. Mielestäni tämä
oli koko synnytyksen inhottavin osio. Kävely allashuoneesta
synnytyssaliin oli tuskainen, mutta tiesin saavani kohta lääkettä,
joten jatkoin eteenpäin.
Ilokaasusta
tuli pahaolo, jos en onnistunut ottamaan sitä heti
supistuksen alusta. Onneksi vatsan ympäri oli supistuksia
mittaavat anturit, joten isä pystyi sanomaan minulle
milloin supistus alkaa, vaikka en sitä itse vielä
tuntenut. Klo 11.25 kävi gynekologi puhkaisemassa lapsiveden
kalvot. Tässä vaiheessa olin erittäin pilvessä
ja ympärillä oleva maailma tuntui kaukaiselta. Olin
ikään kuin yksin.. sisälläni vielä
tuo pikkuinen olento. Kalvojen puhkaisuvaiheessa olin avautunut
vasta 3 cm eli edistyminen oli hidasta.
Klo
11.45 sain epiduraalin. Voi helpotusta! Kuulin kaukaisuudesta
kun anestesialääkäri kysyi kätilöltä
tulessaan saliin, että "eikä ilokaasu enää
riitä?" Kätilö tuntui vastaavan, että
"olisihan tuo ehkä vielä hetken mennyt, mutta
kun vauvakin alkaa olla pilvessä niin parempi laittaa
se epiduraali." Minä hihittelin vastaukselle naamariini
ja ihmettelin, että mistä se sen näkee. Anestesialääkäri
vitsaili myös luisevalle selälleni. Hän kertoi
minulle, että nikamani näkyvät selvästi
ja epiduraali tulee olemaan helppo laittaa. ”Uppoaa kuin
kuuma veitsi voihin” hän sanoi työtä tehdessään.
Minä naureskelin ilokaasu naamariini.
Sitten
olo alkoi vihdoin helpottamaan. Pikku hiljaa uskalsin päästää
irti ilokaasusta. Oloni parani jopa niin, että aloimme
opiskelija-kätilöni kanssa vaihtamaan vaihtokokemuksia.
Hän ollut vaihdossa Sveitsissä ja minä puolestani
kerroin Nicaraguasta. Niinpä minua suorastaan harmitti,
kun hän teki uuden sisätutkimuksen klo 13.25 ja
totesi kohdun avautuneen jo 9 cm. "Saa ponnistaa"
minulle neuvottiin... mutta kun minua ei olisi millään
huvittanut. Olisin halunnut nauttia siitä kivuttomasta
tilasta vielä hetken.
Varovasti
koitin ensimmäiset ponnistukset. Kätilöt kannustivat
ja minä vain leikin ponnistavani. Muutaman supistuksen
ja "tekoponnistuksen" jälkeen aloin kuitenkin
tosissaan töihin. Pakkohan se tyttö oli sieltä
ulos saada... enemmin tai myöhemmin. Työnsin ja
puskin... milli milliltä tyttö alkoi ilmestyä.
"Anna mennä... Hiukset näkyy jo" kannusti
kätilöni. Isä piti kädestä ja kannusti
mukana. Nips... vielä välilihan leikkaus ja sitten
sitä tultiin. Klo 14.27 syntyi terve tyttö.
Mittaa neidillä oli 50,5cm ja painoa 3360 g. Aluksi neiti
parkaisi muutaman kerran, mutta oli sitten rauhallisesti rintani
päällä. Hän kuulosteli aina kun isä
puhui, mutta kätilöiden puhuessa hän ei välittänyt.
Ilmeisesti isän ääni oli kuulunut mahaan ja
oli ennestään tuttu. Verta olin touhussa menettänyt
lähes litran verran, joten sain lisäravinteita/nestettä
ekstra pusseja tipan kautta. Synnytys oli ehkä kauheinta
ja ihaninta mitä olen ikinä tehnyt. Tulos oli kuitenkin
kaunein ja ihanin tyttö mitä olisi voinut toivoa.
"Nyytti" oli syntynyt!
Etusivu>Lastenhuone>Odotus,
synnytys>Synnytys>Lukijoiden
synnytyskertomuksia
|