|
Etusivu>Lastenhuone>Odotus,
synnytys>Synnytys>Lukijoiden
synnytyskertomuksia
su 22.02. - ma 23.02.1998
klo
01.30 Pissa housussa?
klo
02 Lähteä vai eikö lähteä
-kas siinä pulma
klo
02.30 Mietteitä ennen menoa
klo
03 Saapuminen synnytyssairaalaan
klo
03-17 Odotusta ja odottelua
Päivän
aikana lapsivedet meni myös "Suurelta Kurpitsalta"
klo
20.30 Ampiaisenpistot lonkkiin
klo
21 Synnytyssaliin
klo
21-04 Rentoutusta Musiikilla
?22-01?
Mielikuvitusmatka Japaniin
klo
22-24 Lämpöpakkaukset
Suihku
(klo 13-13.30, 15-15.45, 18-18.45, 21-21.45, 24-00.30)
klo
22.30-1.30 Ilokaasua
klo
24 Kohdunsuu vasta 4 cm auki, mutta "Iik
ei anturia vauvan päähän!"
klo
01.30 Epiduraalipuudutus
klo
02.00 "Ei silitellä, vaan purista
kahdella kädellä kädestä ja kovaa"
klo
02.30 Kakattaa!!
klo
03.10 Nyt olis pakko ponnistaa
klo
03.20 Ponnistusvaihe ja kätilö
karkasi
klo
03.25 "ty-hy-ty-hy-ty-hy" ja Mauri käsien
pesulle
klo
03.30 "Anteeks nyt vaan, mutta ajattelin
tässä synnyttää!"
klo
03.35 "Ponnista, ponnista"
klo
03.45 Yääääääh!
(huutomerkki!!!!)
klo
03.47 "Kiusanhenki kiusanhenki
kiusaa vaan, eikä tuu loppua ollenkaan"
"Jokainen
äiti omistaa maailman kauneimman lapsen"
klo
01.30 Pissa housussa?
Oli lauantai ja sunnuntain välinen yö kello 01.30,
kun heräsin mennäkseni vessaan. Kävelin kaksi
askelta kunnes tunsin jotakin valuvan reisiäni pitkin:
Tuliko nyt pissa housuun, ajattelin puolen sekunnin ajan,
kunnes tajusin, että tämä on nyt sitä.
Lattialle ilmestyi nopeasti lammikko.
Klo 02 Lähteä
vai eikö lähteä -kas siinä pulma?
Seisoin hievahtamatta ja huhuilin "Maurii… Maurii… Mauriii….
Mauriii!
Vihdoin Mauri heräsi. "Nyt meni lapsivedet", tokaisin.
"Jaa-a, no niin, kiva" sanoi Mauri ja käänsi kylkeään.
"Nyt pitää lähteä laitokselle" sanoin hädissäni.
"Ee-ei,e-ei ei vielä ole mitään kiirettä.
Se vesivalmennuksen kätilö sanoin, että jos menee
lapsivedet, mutta samalla ei ole voimakkaita supistuksia, niin
ei ole mitään kiirettä." Mauri väitti ilman
huolen häivää.
"Eii, jos lapsivedet menee, niin pitää lähteä."
intin "No minä soitan Tayksin synnytysvastaanottoon ja
kysyn".
"Kuinka paljon lapsivettä tuli? Miltä se tuoksui?
Mikä väristä se oli?" synnytysvastaanoton kätilö
kysyi.
"No sitä tuli ehkä desin verran, se oli semmoista
kirkasta, tai ehkä vähän sameaa, ehkä vähän
makean tuoksuista." sanoin.
"Ahaa, niin paljon kuitenkin. Onko tullut supistuksia?"
"No eii, ei ole supistuksia."
"Onko teillä pitkä matka tänne"
"Ei, ehkä viisi-kymmenen minuuttia"
"Siinä tapauksessa voitte rauhassa syödä vähän
välipalaa, leipää ja sen sellaista ja rauhassa
pakata tavaranne ja tulla tänne, niin katsotaan tilanne."
Minulla
oli ollut laukku pakattuna jo monta viikkoa valmiina. Lisäksi
minulla oli lista muista tavaroista, jota täytyy muistaa
ottaa mukaan sekä toivelista synnytyksen kulusta..
JA ÄITIYSKORTTIHAN
on se tärkein.
Klo
02.30 Mietteitä ennen menoa
Istuimme vielä pöydän ääreen hörppäämään
hunajateetä, keskittyneesti pureskelin myös pari voileiväpää,
koska voimia tarvittaisiin vielä rutkasti ennenkuin "Eppu"
olisi maailmassa. Vaimeita supistuksiakin tuntui jo alavatsassa,
mutta harvakseltaan. Mielenkiintoista, miltähän tämä
synnytys mahtaa tuntua. Ottaakohan se niin kipeää,
kun jotkut pelottelevat? Osaankohan minä rentoutua
ja ottaa kivun luonnollisena osana synnytystä? Kauhujuttujen
lisäksi olin kuullut myös positiivisia mietteitä
synnytyksestä.
Juttelin
siskoni Sirpan (josta oli tulossa Epun kummi) kanssa
puhelimessa vielä kuusi tuntia ennen lapsivesien menoa.
Sirpa totesi, että ensi yönä sulta varmaan
menee lapsivedet - niinhän siinä sitten kävikin.
Ennustajaeukko -siis Sirpa jatkoi kertoen kannustavia
kokemuksiaan synnytyksistään "Synnyttäminen
on ihanaa, se on aivan ihmeellisen mahtava kokemus, mitä
ei missään muussa voi kokea. Voi olla niin ylpeä
itsestään, kun sitten katselee pientä lastaan
ja ajattelee, että minä tuon tein, tuo on minun
lapseni! Kun oman synnytykseni jälkeen näin
laitoksella äitejä, jotka eivät vielä
olleet synnyttäneet , minun kävi kateeksi, heillä
oli ihana kokemus edessä. " Jos Sirpa suhtautui noin
positiivisesti, niin kyllä minäkin, ajattelin samalla
muistellen toisia äitejä jotka vannoivat että
"Ei koskaan enää".
Synnytyssairaalaan saavuimme noin kello kolme aamuyöllä.
Paikka oli tuttu, olimme käyneet tutustumassa sairaalaan
ja osastoihin pari viikkoa ennen laskettua aikaa (Taysissä
oli mahdollisuus osallistua synnyttämään tuleville
tarkoitettuun ohjattuun tutustumiskierrokseen tiistaisin
ja keskiviikkoisin). Suositeltava juttu muuten, että tietää
ainakin mistä ovesta mennään, kun on synnyttämisen
aika, hyvä myös orientoitua sairaalamiljööseen
(mikä ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa viihtyisäksi).
Ympäristö tuntuu kuitenkin ainakin minusta turvalliselta
(siltä saa parhaan mahdollisen hoidon, jos jotakin ongelmia
ilmenee) ja mukavaltakin, kun asennoituu oikealla tavalla.
Ensimmäiseksi
ilmoittauduin päivystävälle kätilölle,
kerroin, että lapsivedet meni noin puolitoista tuntia
sitten ja että nyt on supistuksia ehkä 15-20minuutin
välein, samalla annoin äitiyskortin, esitäytetyt
lomakkeet ja toivelistan. Minua kehotettiin riisumaan vaatteeni
a pukemaan ylleni sairaalan pyjaman ja aamutakin, sain myös
(karmeat) tohvelit. Menin pitkäkseni ja vatsani ympärille
laitettiin remmejä, toisesta kuulin "Epun" sydänäänet
(tuntui ihanalta!). Toinen hihna mittasi supistusten kestoa
ja tiheyttä. Voimakkuutta niistä on kuulemma voinut
määritellä (myöhempi kokemus ositti, että
ne olivat erittäin vaimeita). Supistuksia tuli noin 15
minuutin välein eivätkä ne olleet kovin pitkäkestoisia.
Koko yö ja seuraava päivä oli odottelua, vaimeita
supistuksia tuli noin vartin välein. Synnytyskertomukseeni
kirjoitettiin synnytyksen alkaneen aamulla klo 6.00… (hmm miten
se nyt sitten lasketaan) Tässä pitkässä
odotteluvaiheessa oli Mauri oikein tarpeellinen juttukaveri
(siinä ainakin yksi syy, miksi mies on mukava ottaa synnytykseen
mukaan), ihanalta tuntui myös halailla ja odotella
yhdessä supistusten voimistumista. Jo pelkkä läsnäolokin
rauhoittaa.
Klo
16 lääkäri tutki minut: kohdunkaulaa oli vielä
jäljellä, supistuksia melko harvoin, vauvakin tuntuu
voivan hyvin, eivätkä tulehdusarvotkaan ole korkeat.
"Voit lähteä kotiinkin odottelemaan supistusten
tihentymistä ja voimistumista, jos haluat" hän sanoi.
Olin jo pakkaamassa tavaroitani, kun minulle vinkattiin että
3A:lla on minulle varattuna ruoka. Ruokailtuani ja käveltyäni
kolmanteen kerrokseen ja takaisin tihenivät supistukset
niin, että niitä oli jo noin 7 minuutin välein.
Niinpä kotiin huilaamaan lähtikin pelkkä Mauri.
Minä jäin suihkuttelemaan alavatsaa ja alapäätä
lämpimällä suihkulla, jotta supistukset napakoituisivat.
Liki tunnin suihkun jälkeen supistukset pistivät
jo haukkomaan henkeä. Lonkkia ja reisiä juimi vimmatusti.
Mauri ei kauaa malttanut kotona olla; ei kuulemma oikein TV:n
katselu maistunut, eikä unikaan tullut silmään,
kun mielessä pyöri se mitä toisaalla saattoi
tapahtua. Sen verran hän kuitenkin kotona pyörähti,
että huomasi kirjahyllynkoristeellemme - Suurelle Kurpitsalle
- käyneen hassusti. Olin saanut Suuren Kurpitsan siskoltani
Sailalta mielenpiristyslahjaksi, kun olin sairaslomalla ennenaikaisten
supistusten takia. Kurpitsa oli haljennut ja valuttanut metensä
lattialle aivan samoihin aikoihin, kun minulta meni lapsivedet.
Klo
20.30 Ampiaisenpistot lonkkiin
Illan edetessä osasin jo arvella, että ei tästä
hommasta ihan kivutta selvitä; lonkissa ja reisissä
kiskoi vimmatusti. Noin klo 20.30 lonkkiini pistettiin
acuarakkulat, pistäminen sattui kirpakasti, ( kuin ampiaisenpisto),
mutta mitään helpotusta ne eivät tuoneet.
Klo
21 Synnytyssaliin
Klo 21 matkasimme synnytyssaliin Kätilön kanssa kävimme
vielä läpi toivelistaa, jonka olin tuonut. Totesimme
vaan, että se meni heti uusiksi, koska en päässyt
ammeeseen ja "luomuhuoneeseen", koska synnytys alkoi lapsivesien
menolla. Sali, jossa synnytimme oli numero 13, (onneksi en huomannut).
No, se oli ainoa huone, jossa oli toivomani synnytystuoli.
Rentoutusta Musiikilla klo 21-04
Onneksi olin osannut varautua kipuun ennakkoon ja miettinyt
joitakin rentoutusmenetelmiä. Ensimmäisenä pyysin
Mauria laittamaan musiikin soimaan (minulla oli mukana
Tony O´Connorin Rainforrest Magic ja Anugaman "Jungle
of Joy") Erityisesti "Rainforrest…" auttoi rentoutumaan. Pyysin
laittamaan valot pois, suljin silmäni ja tanssin, pyöritin
lantiotani, rentoutin myös suuni ja supistusten aikana
huusin "aaaaaaaa"
(suun rentouttaminen auttaa myös kohdunsuun rentoutumista,
avautumista). Ääntely, tai ääneen hengittäminen
auttoi myös rentoa hengittämistä. Musiikki auttoi
minua unohtamaan kivun.
Vatsani
ympärillä oli lähes koko ajan supistuksia mittaava
anturi ja lapsen sydämensykettä mittaava anturi.
Pyysin laittamaan musiikin niin kovalle, että en kuule
sydämen sykettä, samalla suljin silmäni, että
en näkisi kaikkia vekottimia, jotka mittailivat eri asioita.
Mauri katselin mittareita ja asetteli piuhat uudelleen vatsani
ympärille, kun minä tanssin itseni niistä irti.
Mielikuvitusmatka
Japaniin klo ?22-01?
Tanssiessani olin mielikuvitusmatkalla Japanissa, kävelin
mutkaista tietä kohti mäenpäällä
olevaa kaislamajaa. Aina supistusten aikana jouduin väkijoukkoon,
jossa oli vaikea liikkua. Myöhemmin ihmettelin, että
mistä tämä maailma tuli mieleeni, mutta kun
odottelimme synnytyssaliin menoa tuli TV:stä Naganon
Olympialaisten päätösseremoniat, joten minä
jatkoin tapahtumia mielessäni.
Klo
22-24 Lämpöpakkaukset
Jonkin aikaa selvisin musiikilla ja tietoisella rentoutumisella.
Kätilö antoi minulle vielä lämpöpakkaukset
lonkille, nekin vähän helpottivat rajua vihlontaa.
Niitä täytyi vaihdella silloin tällöin,
kun geeli oli viilentynyt.
Suihku
(klo 13-13.30, 15-15.45, 18-18.45, 21-21.45, 24-00.30)
Avautumisvaiheen aikana olin suihkussa ehkä 4-5 noin puolen
tunnin jaksoa. Kuuma suihku lanteilla helpotti oloa ja auttoi
rentoutumaan, mutta noin puolen tunnin suihkuttelun jälkeen
suihkuhuone oli täynnä vesihöyryä ja hengittäminen
oli hankalaa, joten koko ajaksi ei suihkustakaan apu hellinnyt.
Ennen
synnytystä olin käynyt vesisynnytys valmennuksessa,
eli tarkoitukseni oli käyttää avautumisvaiheessa
ammetta, mutta koska lapsivedet menivät ensin, ei sitä
mahdollisuutta voinut käyttää. Niin hyvää
osviittaa sain kuitenkin suihkusta ja lämpimän veden
voimasta, että ensi kerralla haluan ammeeseen. (siis
ei tullut synnytyskammoa, voin hyvin tehdä tämän
kaiken vielä uudestaan, jos vaan Luoja suo)
Klo
22.30- 1.30 Ilokaasu
Noin klo 22.30 sain avukseni ilokaasun; maski naamalle aina
hetkeä ennen supistusta ja syvää sisään
hengitystä. Tuloksen oli pikkuinen hiprakka ja hiukan oksettava
olo, joka meni onneksi nopesti ohi. Lievensikö kipua? En
tiedä, mutta ehkä auttoi rentoutumaan. Vetelin ilokaasua
huiviin ja tanssin silmät kiinni puoliunessa ja ihan
muissa maailmoissa, kun Mauri sanoi, että kannattaisikohan
sun mennä suihkuun välillä, taidat olla
aika tokkurassa. Aluksi kimpaannuin, mutta sitten tajusin, että
niin olisi varmaan parasta tehdä.
Klo
24 Kohdunsuu vasta 4 cm auki, mutta "Iik ei anturia vauvan päähän!"
Ensiksi kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen: 4cm auki.
Oih, vielä pitkä matka ennenkun päästään
ponnistamaan, mietin.
"Haluaisitko
jotakin järämpää kivunlievitystä;
Parakervikaalin tai Epiduraalin?" Kyseli kätilö.
"Mitäs eroa niillä nyt onkaan?" kyselin, vaikka
moneen kertaan olin eri kivunlievitysmenetelmistä etukäteen
lukenut. (ja päättänyt, että haluaisin
olla ilman mitään, mutta nyt ajattelin, että
ehkä sittenkin…)
"Niin, no molemmissa laitetaan ensin vauvan päähän
anturi…."
"Eiiiiii, hyi, eiii mitään antureita laiteta vauvan
päähän", tiuskaisin kauhistuneena ja
kävelin puolihorroksessa suihkuun. Supistuksia tuli usein
(en mitannut kellosta mutta niitä tuli usein). Suihkuttelin
ja huusin.
Hetken
kuluttua Mauri tuli kertomaan, että hän jutteli
tuossa kätilön kanssa noista puudutuksista.
"Se anturin laittaminen vauvan päähän ei ole
mitenkään vaarallinen toimenpide, se saattaa vaan
kuulostaa pahalta. Kuulemma yli puolet ensisynnyttäjistä
saa jonkun puudutuksen", Mauri kertoi.
"Hmm, no ehkä minä en ole sitten huono, jos semmoisen
Epiduraalin ottaisin", huusin Aktiivisynnytys ry:n opit vielä
takaraivossani. "Mutta Parakervikaali -puudutusta en halua,
yhdellä tutulla se ei auttanut."
Mauri kertoi vielä, että kätilö sanoi,
että semmoinen puudutus kyllä saattaa auttaa rentoutumaankin
ja niin pystyy keräämään voimia ennen
ponnistamista.
"Niin, se vois kyllä olla hyvä" ähisin puolitokkurassa
kivusta kimurrellen.
"No pyydänkö, että nukutuslääkäri
tulee laittamaan sen Epiduraalin?" kyseli Mauri.
"Joo, pyydä se Epiduraali" sanoin. (onneksi)
Suihkun jälkeen minua pyydettiin makaamaan kyljelläni
liikkumatta, kun nukutuslääkäri pistää
Epiduraalin. Paikallaan olo tuotti hankaluuksia, kun kädet
ja varsinkin jalat tärisivät lakkaamatta, pyysin kätilöä
painamaan jalkojani kaksin käsin, jotta ne pysyisivät
paikoillaan. Ensin selkäni desinfioitiin, sitten pistettiin
jotakin, odotettiin hetki ja pistettiin uudestaan. Kivut lievenivät
heti huomattavasti.
Makailin kyljelläni ja Mauri piti minua kädestä
kiinni (toisinaan hän yritti silittää kättäni,
mutta komensin että "Ei silitellä, vaan purista kahdella
kädellä kädestä ja kovaa"). Epiduraalipuudutuksen
jälkeen pystyin juttelemaan ja makaamaan kyljelläni.
Supistukset tuntuivat, mutta ne eivät olleet sietämättömiä.
Jaloissakin onneksi säilyi tunto. Välillä pyysin
Maurilta vettä, omenamehua tai hunajaa. Tämän
vaiheen aikana voimani palautuivat ja olo oli taas hyvä;
tunsin olevani valmis ponnistamaan.
Kätilö tuli taas vaihteeksi huoneeseen ja kyseli oloa.
"Kakattaa" sanoin.
Jaha, se saattaa olla merkki, että kohdunsuu on auki ja
voitaisiin alkaa ponnistamaan, katsotaanpa.
"Kohdunsuu on noin 8 cm auki", ei saa ponnistaa vielä.
Sitten kun ponnistuttaa (tuntuu niinkuin kakattaisi),
hengitä ensin lyhyttä pintahengitystä "ty-hy-ty-hy-ty-hy"
ja sitten syvään ulos "tyyyh". No, mutta kun minua
tuntuu kakattava koko ajan, sanoin.
Kätilö meni toiseen synnytyssalin hoitelemaan toista
synnytystä.
Klo
03.10 Nyt olis pakko ponnistaa
Klo noin klo 03 sanoin Maurille, että nyt en pysty enää
olemaan ponnistamatta. Mauri painoi nappia ja kätilö
tuli paikalle (hän hoiti toistakin synnytystä samanaikaisesti
ja olimme enimmäkseen Maurin kanssa kahdestaan). Kätilö
tarkisti kohdunsuun tilanteen - täysin auki .
Klo
03.20 Ponnistusvaihe ja kätilö karkasi
Nyt voimme siirtyä synnytystuoliin (jonka olimme aiemmin
säätäneet minulle sopivaksi) ja yrittää
ponnistaa, neuvoi kätilö. Keuhkot täyteen happea
ja ponnista niinkuin kovaa kakkaa. Ehdin ponnistamaan kerran,
kun viereisestä huoneesta tuli hälytys. "Nyt kävi
niinkuin pelkäsin", sanoi kätilö, "Viereisessä
huoneessa on myös ponnistusvaihe meneillään,
siellä on toista kertaa synnyttävä ja koska ensisynnyttäjillä
kestää yleensä kauemman aikaa, niin menen nyt
ensin sinne. Yritä olla ponnistamatta." "Niin, mites sitä
pystyy olemaan ponnistamatta?" Hengitä "ty-hy-ty-hy-ty-hy"
ja sitten syvään ulos "tyyyh", neuvoi kätilö
ja lähti.
Jäin äimistyneenä istumaan synnytystuoliin jalat
levällään. Seuraava supistus tuli ja teki mieli
ponnistaa. Hengittelin "ty-hy-ty-hy-ty-hy" ja mietin että
mitäs nyt tehdään, se vauva tippuu maahan, jos
nyt ponnistan. Pyysin Maurilta hunajaa, kokosin voimani ja ajattelin
että Perkele! Kohta minun on pakko ponnistaa sanoin ja
"ty-hy-ty-hy-ty-hy" päälle. Mauri siinä
jo pesi kätensä, pakkohan se lapsi on vastaan ottaa,
jos kukaan muu ei sitä tee. Sehän tippuu muuten lattialle.
Mauri painoi nappulaa ja toinen kätilö tuli onneksi
paikalle.
"Oletko jo ponnistanut" kyseli uusi kätilö.
"Yhden kerran, mutta sitten kätilö karkasi toiseen
synnytykseen" sanoin
"Jaha, no mitäs sinä siinä sitten istut!" tokaisi
uusi kätilö.
"Anteeks nyt vaan, mutta ajattelin tässä synnyttää"
tiuskaisin kimpaantuneena.
"No, ei tarvitse anteeksi pyydellä. Kätilön olisi
pitänyt tietää, että siihen ei voi jättää
pitkäksi aikaa istumaan, alapää paksuuntuu. Tässä
voi mennä vielä monta tuntia" hän totesi.
Perkele, tosi kiva, kun kerrot nyt, ajattelin.
"No, älä nyt lähde minnekään, minä
lupaan olla tosi nopea" sanoin.
Klo 03.35 "Ponnista, ponnista"
"No,
nousepa nyt pois siitä tuolista. Ponnista muutaman kerran
pystystä. Niinkuin kovaa kakkaa työntäisit."
Ponnistin ja niinpä se aito kova kakkakin sieltä tuli.
Ponnistin toisen kerran ja kätilö kokeili, että
no tämähän rupeaa tulemaan täältä,
hyvä! Nyt voidaan mennä takaisin tuolille."
Tässä vaiheessa kätilö kävi hakemassa
paperini.
Istuin tuoliin, otin kahvoista kiinni ja ponnistin.
"Ponnista, ponnista, päälaki näkyy jo", yllytti
kätilö. "No niin, nyt minä leikkaan tämän
välilihan tai hetkinen katsotaas vielä, ei tätä
tarvitse leikata." "Ponnista ponnista"
Ponnistin vielä kerran.
"No niin, nyt on pää ulkona"
"Mitäs minä nyt teen?" kysyin.
"Et mitään, hengittele vaan rauhallisesti."
"Joko se nyt tuli", ihmettelin.
Maurin tehtävä oli painaa nappia tässä vaiheessa,
jotta lastenhoitaja tulisi paikalle. Niinpä hän tekikin.
Lastenhoitaja tuli ja vauva vedettiin maailmaan. Elokuvissa
vauva parkaisi aina heti. "Eppu" parkaisi vasta kahden sekunnin
kuluttua, kun hengitystiet oli imetty puhtaaksi. (siinä
ajassa ehdin jo huolestumaan)
Sitten se kuului, ihmeellinen parkaisu.
Kumpi se on, kysyin.
No katso, sanoi kätilö.
En minä näe, sanoin. (-6 dioptrin silmälasini
eivät olleet silmilläni, joten en nähnyt selkeäsi
kun noin 20 cm päähän)
Mauri haki silmälasini ja katsoin uudestaan. Se oli tyttö.
Ihanaa.
Pieni tyttö laskettiin rinnalleni ja hän rauhoittui
heti. Ihmeellinen, taivaallinen olo.
Mauri silitti hiuksiani. Kyllä me sinusta huolta pidetään,
sanoi pienelle, kinaiselle, rinnallani tuhisevalle tytöntyllerölle.
Klo
03.47 "Kiusanhenki kiusanhenki kiusaa vaan, eikä tuu loppua
ollenkaan"
Pikkuinen tuhiseva tyttö rinnalla tuntui ihanalta, mutta
kenkkua oli vielä edessä. Alapää, väliliha
oli hiukan revennyt, ja sinne täytyi laittaa tikkejä.
Koska puudutuksia ei laitettu ja alapäässä on
tunnetusti herkkä tuntoaisti, sattui tikkien laittaminen
vietävästi.
Kivunlievityksenä
ryhdyin laulamaan niin kovaa kun kurkusta lähti. Ensin
tuli mieleen :"Ainahan on maksettava eikös juu, mitä
tässä maailmassa velkaantuu…". Sitten lauloin samalla
sävelellä omasepittämiäni lauluja kuten:
"Kiusanhenki kiusanhenki kiusaa vaan, eikä tule loppua
ollenkaan…."
"Minulleko sinä laulat?" kyseli kätilö "minä
tässä yritän auttaa" . Juu ihan hyvä.
Jatkoin kuitenkin laulamista, että en keskittyisi kipuun.
Tämän
jälkeen Mauri kipaisi hakemaan alakerrasta kameran, joka
oli unohtunut sinne kaikessa hässäkässä.
(Ihan hyvä ettei synnytyksestä otettu valokuva,
oli siinä muutakin ajattelemista)
Lopulta kaikki kenkku oli ohi (paitsi että alapää
oli arka vielä pari viikkoa synnytyksen jälkeen).
"Jokainen
äiti omistaa maailman kauneimman lapsen"
"Eppu" kylvetettiin, punnittiin ja synnytyssalissa sain vielä
imettää hiukan. Olin kuullut että vastasyntyneet
olivat toisinaan pahan näköisiä; turvoksissa,
pienillä naarmuilla ja mustelmilla, mutta "Eppu"
oli ihanan näköinen nappisilmä suppusuu, 9+ pisteen
vauva. (minun miestäni kyllä 10+, mutta pisteitä
meni käsien sinisyydestä) Niinhän sitä sanotaan,
että "Jokainen äiti omistaa maailman kauneimman lapsen".
Niin minäkin nyt.
SD
Etusivu>Lastenhuone>Odotus,
synnytys>Synnytys>Lukijoiden
synnytyskertomuksia
|