Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Mikä lapselle nimeksi?>Näin meidän lapsemme sai nimensä

Näin meidän lapsemme sai nimensä
-perusteluja nimen valitsemisesta

Lähetä oma nimitarinasi

Meillä oli todellisia vaikeuksia keksiä pojallemme nimeä, sillä
miesvaltainen (ja laaja) mieheni suku oli käyttänyt jo lähestulkoon
kaikki kelvolliset nimet kertaalleen. Viikkoa ennen ristiäisiä näin
kuitenkin unen, jossa joku (enkeli vai mikä lie) kertoi minulle hyvin selväsanaisesti, että etkö sinä ymmärrä että pojan nimi on Ossi Alvari. Yleensä en muista uniani, mutta tämän muistin vielä aamulla kirkkaasti ja selvästi. Mieskin taipui uni-ilmoittajan tahtoon ja niin sai Ossi nimensä. 

Hieman pani miettimään, kun taas viikko sitten näin samankaltaisen unen, jossa tämä joku kertoi minulle, että teillehän muuten syntyy pieni tyttö keväällä ja sen nimi on sitten Elina...

Nimim. Montako näitä vielä tulee?
 

Olimme jo odotusaikana miettineet lapsemme nimeä, mutta ihan tosissaan sitä ei kuitenkaan silloin päätetty, koska syntymättömän lapsen sukupuoli ei ollut tiedossamme. Tosin mieheni oli aivan varma että poika se on ja minä taas löin vetoa tytöstä. Mutta nimiä pyöri mielessä. Tyttö olisi ollut Anni tai Anni-Maija. Jotenkin Anni kuulosti hellyyttävältä nimeltä.

Mutta kuten mieheni arvasi, poika tuli ja siinä sitten alettiin pohtia.

Jo vuosia aiemmin mieheni oli sanonut että pojan nimeksi tulee Jarno, Jarno Saarisen mukaan (se oli se moottoripyöräilijä  joka kuoli 70-luvulla ja oli tunnettu kautta maailman. Nykyinen formulakuski Jarno Trulli on saanut hänen mukaansa nimen). Jarno ei kuitenkaan minulle käynyt, sillä tunnen muutaman Jarnon ja he ovat mielestäni turhankin vilkkaita. Ja vähän kai outojakin...Uskon siis siihen että nimi on enne.

Aloimme seurata poikaamme. Santeri, Atte. Näitä nimiä pyöritimme. Toiseksi nimeksi tulisi joka tapauksessa Antero, sillä se oli jo mieheni isän toinen nimi kuten se on myös miehenikin toinen nimi. Nimi säilyisi siis ainakin kolme sukupolvea ja toivottavasti myös pidemmälle.

Kerran sitten luettelin miehelleni nimiä nimiluettelosta (sellaisen sain muistaakseni liberolta ("Mikä lapselle nimeksi") ikäänkuin mainoslahjana). Kirja on siitä hyvä, että siinä on lueteltuna myös sellaisia "lempinimityyppisiä" kuten Jokke, Junnu, Sakke jne. Myös ruotsinkielisille on omansa.

Sakarin kohdalla mieheni huusi HEP! Siinä se oli: Sakari Antero. Sakari on hieman vanhanoloinen nimi, mutta tarvittaessa sen pystyy muokkaamaan Sakeksi kuten onkin jo käynyt. Sakari tuo mieleeni myös jotain arvokasta. Uskottelenkin itselleni, hieman leikilläni tosin, että Sakarista tulee vielä jotain suurta. 

Kaiken lisäksi Sakari sattuu olemaan edesmenneen vaarini nimi, mitä mieheni ei tiennyt nimeä valitessaan. Äitini, jonka isä siis Sakari oli, oli aivan kyyneleissään ristiäisissä, missä nimi ensimmäisen kerran paljastettiin. Kyllä minäkin itkin, oli se sen verran juhlallinen hetki.

Nyt Sakari on kaikkien sukulaisten suosikki, eikä pelkästään nimensä takia. Näyttäisi siltä että pojasta on tulossa mahdottoman kärsivällinen ja sitkeä mies. Eli saanee vielä jotain suurta aikaiseksi...

Minna
 

Mikä lapselle nimeksi? 
Olin pähkäillyt sitä monta päivää. Halusin hyvän suomalaisen nimen, jonka kanssa uusi ihminen voisi elää koko elämänkaarensa. Mieluummin omaa vanhaa perinnettä kuin ulkomaankielistä nykymuotia. Lisäksi molemmat vanhemmat, joskin erillään asuvat, ovat innokkaita luontoretkeilijöitä. 

Makailin sohvalla televisiota katsellen. Vauva potki mahassa. Kuin pieni norppa vedessä, ajattelin. Samalla telkkarissa puhuttiin Saimaan rannoista. Tiesin etukäteen, että hän on tyttö. Pieni saimaannorppa. Saima.

Sitä paitsi Saima oli aikoinaan J.V. Snellmanin yhteiskunnallisen sanomalehden nimi, joka ilmestyi viime vuosisadalla Kuopiossa, kotikaupungissamme. Taistelevaa henkeä, sehän sopii. Tulevan lapsen äiti, isä ja ukki ovat lisäksi sanomalehtityössä. Montakin mielleyhtymää olisi.

Toista nimeä hain hetken. Selvitin että Saima-nimen juuret ovat itse
asiassa saamen kieltä. Lapin järvistä suurin on Inari.

Niin tytöstä tuli Saima Inari. 

Suomen järvet välkkyvät siinä, etelästä pohjoiseen. Isä saa ottaa hänet joskus mukaan melontaretkilleen.

Helmikuun lopulta saakka olemme ahkerasti selailleet nimikirjoja ja miettineet "Eppuliinalle" nimeä. Epuksi tätä meidän vauvaa kutsuttiin jo 
ennenkuin hän sai alkunsa. Sen on jälkeen rakkaalla lapsella ollut monia nimiä. 

"Vauva" Drufva kyllä sointuu hyvin mutta…  "Tilhi", "Pikkulintu", "Eppuliina", "Eppu", "Kiljuhanhi" ja "Ihana" eivät nekään  ole ihan sopivia nimiä koko elämäksi, joten jatkoimme pohtimista.

Tämä toinen nimi eli Eveliina tuli ensin. Itse asiassa nimi tuli jo yli kaksikymmentä vuotta sitten; Eveliina oli minun mielikuvituskaverini, jonka kanssa leikin monet liekit tuolla Levijoen rannalla. Eveliinalla oli pitkät punaiset hiukset, se oli kiva leikkikaveri ja kova juoksemaan. Nyt me sitten saimme kasvatettavaksemme oman lapsen, ihan oikean Eveliinan. 

Etunimi Virva syttyi mielessä ensimmäisen kerran kolmisen viikkoa sitten. Katselin imettäessäni Virvan kasvoja, näin niissä ihan niinkuin V-kirjaimen; pienen punaisen suppusuun, pyöreät siniset silmät ja hauskan tulitukka-pystärin. 

Nimikirjassa Virvasta kerrottiin, että vuonna 1981 Virva-nimi oli 925:llä tytöllä. Virvan nimipäivä  2.3. on otettu almanakkaan vuonna 1950, se on uusi kantanimi, joka on tullut ilmeisesti sanasta virvatuli eli aarnivalkea. 

Virva Drufva sointuu kyllä yhtä hyvin kuin Vauva Drufva..hmmm Hmmm, mutta mikäs se virvatuli nyt sitten oikein onkaan. Olimme kyllä semmoista virvatulesta kuulleet joskus puhuttavan, mutta emme oikein tienneet mitä se itseasiassa tarkoittaa. Niinpä lähdimme päiväkävelylle kirjastoon ja sieltähän se selvisi. 

"Virvatuli on itsestäänsyttyvä noin 15-20 cm korkea sinertävä melko matalalämpöinen liekki, joka syntyy orgaanisten aineiden palaessa (suolla)" 
Tietosanakirjassakin kerrottiin, että Virvatulta pidetään kätketyn aarteen merkkinä. Kansantaruissa aarteiden löytymisestä kerrotaan enemmänkin. 

Noin viikkoa ennen kastajaisia Virva leimahti niin, että mikään muu nimi ei meidän mielestämme enää tuntunut ollenkaan Virva Eveliinalle sopivalta.
Virva on varma merkki kätketystä, näkyvästä (ja toisinaan myös hyvin kuuluvasta) aarteesta ainakin onnellisen isän ja äidin mielestä. 
SD

Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Synnytys>Mikä lapselle nimeksi?>Näin meidän lapsemme sai nimensä