Lastenhuone

Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Isät


Tuleville isille oma opaskirja

Isän rooliin kannattaisi heittäytyä jo raskauden alkuvaiheessa. Silloin vauvantulo ei tuntuisi niin suurelta muutokselta kuin se monesti tuntuu, sanoo tuoreen Isä syntymässä-kirjan kirjoittaja Hanna Hirvonen, joka haluaa kannustaa tulevia isiä onnellisen ylpeään vastuuseen.

Vastikään ilmestynyt Isä syntymässä - vauvan odotus, syntymä ja hoito on odotusajan, synnytyksen ja vauvanhoidon tietopaketti miehelle. Isä syntymässä-kirjassa kerrotaan muun muassa sikiön ja äidin kehityksestä, synnytyksen kulusta ja siitä miten vauvantulo tulisi huomioida kotona. Kirjan tarkoitus on antaa tuleville isille tietoa, jonka pohjalta nämä voivat muodostaa omat mielipiteensä. Hanna Hirvonen sanoo halunneensa kirjallaan opastaa miehiä tulemaan juuri omanlaisikseen isiksi.

- Rohkaisen kirjassani isiä osallistumaan synnytykseen, mutta toisaalta myös jäämään siitä rohkeasti pois, jos siltä tuntuu. Isä voi ihan hyvin olla osallistumatta synnytykseen ja olla silti hyvä isä, Hirvonen sanoo.

Lastentarhanopettaja ja kuuden lapsen äiti Hanna Hirvonen sai idean kirjaansa aiemmin kirjoittamansa kirjan Vesi kannattaa - vesi raskauden ja synnytyksen helpottajana pohjalta. Vesisynnytykseen perehtyneen ja synnytysvalmennuskursseja pitävän Hirvosen kirjassa oli tukihenkilöille tarkoitettu luku, josta tullut palaute johti ajatukseen, että yhdelle tärkeälle tukihenkilöryhmälle, isille pitäisi olla olemassa myös oma kirjansa.

Isä edelleenkin sivussa

Isyyteen valmentaminen on tähän saakka ollut vähäistä. Isät kokevat usein myös, että he ovat sivuosan esittäjiä näytelmässä, jota hallitsevat nimenomaan naiset.

- Isiä velvoitetaan olemaan läsnä ja osallistumaan synnytykseen, mutta samanaikaisesti heihin suhtaudutaan siten, että he ovat kömpelöjä eivätkä voi tietää lapsen syntymään liittyvistä asioista mitään, Hirvonen toteaa.

Se miten isiin suhtaudutaan neuvoloissa vaihtelee toki paikkakunnittain. Myös isyysvalmennuskursseja ja isien keskusteluryhmiä on ollut ja on edelleenkin joissakin paikoissa. Kirjan etu on kuitenkin siinä, että se tavoittaa nekin miehet, joilla kynnys lähteä johonkin tällaiseen ryhmään on liian korkea. Kirjan kautta asioihin voi perehtyä kaikessa rauhassa kotona.

Isäksi jo odotusaikana

-Herättelen isiä esimerkiksi siihen, että äiti tarvitsee tukea niin alkuraskauden "maanalaisen vatsa-rintaliikkeen" aikana kuin raskauden loppuvaiheessakin. Raskaana oleva nainen on aika mutkikas pakkaus, tukeminen ei aina ole helppoa, Hirvonen tietää. Tulevien isien moralisointia hän tuntuukin karttavan kirjassaan viimeiseen asti.

Siitä, että isä heittäytyisi juttuun mukaan heti raskauden alusta asti, olisi etua myös isälle itselleen.
- Se olisi hyvä jo ihan oman isäksi kasvamisen kannalta. Kun lapsi olisi perheenjäsen jo raskauden alusta saakka, se pehmentäisi isälläkin sitä muutoksen töyssyä, minkä vauvantulo perheeseen aiheuttaa.


Eroon turhasta epävarmuudesta

Odottavat isät ja heidän tuntonsa ovat tulleet Hanna Hirvoselle tutuiksi lukuisilla valmennuskursseilla, joille osallistuvat äitien lisäksi myös isät.
- Pienissä ryhmissä tulee usein todella hyviä keskusteluja. Isät puhuvat avoimesti peloistaan ja epävarmuuden tunteistaan, kuten osaavatkohan olla synnytyksessä avuksi tai käsitellä vauvaa oikealla tavalla?

Hirvonen kehottaa isiä suhtautumaan asiaan rennommin ja olemaan huolehtimatta turhista asioista.
- Jos pelkää hoito-otteita, voi vauvan kanssa vain aluksi leikkiä ja pitää tätä sylissään, tutustua omaan lapseen kaikessa rauhassa Ei tarvitse ajatella, että heti pitäisi hallita vauvanhoito täydellisesti. Sitä paitsi: jos vauvat kuolisivat kömpelöihin hoito-otteisiin, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon jo ajat sitten.

Isän ilo

Hanna Hirvonen sanoo haluavansa kannustaa isiä ennen muuta onnellisen ylpeään vastuuseen. Ei ole niin tärkeää, jos vaipanlaitto ei ensimmäisille kerroilla onnistukaan aivan nappiin. Tärkeämpää on, että oppii kuuntelemaan oman lapsensa viestejä ja tarpeita.

Hirvonen haluaa muistuttaa isiä siitä, että kyse on todellakin heidän omasta lapsestaan, ei vieraasta olennosta, joka muuttaa eräänä päivänä kotiin. Vaikka kirja käsittelee myös vaikeita ja ongelmallisia asioita ja etsii niihin ratkaisuja, uuden ihmisen syntymä on myös iloinen asia, minkä vuoksi Hirvonenkaan ei ole halunnut tehdä kirjastaan kovin ongelmakeskeistä.
- Olen oikein halunnut revitellä kirjassani sitä iloa mitä isät kokevat lapsen synnyttyä ja kertoa tuleville isille miten lapsen synnyttyä voi käydä. Lapseen saattaa rakastua!


Hanna Hirvonen: Isä syntymässä. Vauvan odotus, syntymä ja hoito. Tammi 2002.

Sivun alkuun

Etusivu>Lastenhuone>Odotus, synnytys>Isät