Lastenhuone

Etusivu>Lastenhuone>Leikki-ikä>Otteita elävästä elämästä

 

Sutkautuksia lasten suusta

Arkisto

Olin minun siskoni lapsen Janinan (3v) kanssa saunassa ja katsoi minua ja sanoi"hahaa sinulla on hänta".

Pääsiäisen alla Laura 6v. oli kahden vaiheilla uskoako pääsiäiskukkoon vai ei. Lopulta hän päätti olla uskomatta ja perusteli kantaansa sanomalla:" Kukko ei voi munia, kun ei sillä ole sellaista peräreikää, josta munat mahtuu". Täytyy myöntää että pokka petti!!

Lapseni Tessa 1,9 kaatui penkiltä ja huikkasi:tittu mä en tee tota toi kerta voi jumpetikui tittu voi tittu vittu samalla hän huiskautti kätensä otsalle niinkuin hieno leidi.

Olimme saunassa 3v. Oonan kanssa. Hän katseli isäänsä ja sanoi, että "sitten ku minusta tulee iso ja kasvan mieheksi, niin mulle tulee yhtä iso pimppi kuin äidille".

3v. Oona katseli isäänsä ja setäänsä kun he olivat menossa saunaan. Setää hän mittaili päästä jalkoihin ja totesi:"Sulla on kyl toi maha aika iso, mut tuo pippeli on kyl aika pieni."

Kolmevuotias Oona katseli omia käsiään ja vertasi niitä isänsä käsiin. Totesi sitten että; " Isillä on paljon isommat kahnat kuin mulla" ( kahna= nahka).

Katselin 3-vuotiaan Oona tyttöni kanssa tv:tä, miltään kanavalta ei tullut kivaa ohjelmaa ja sanoinkin sen ääneen. Oona totesi ylimalkaisesti että. " Katso äiti sieltä teksiveeveestä" .

Nea 5v. & ensimmäinen heiluva hammas: Mä toivoisin, että nää maitohampaat lähtis äkkiä pois, ett mulle tulis kahvihampaat niinku äidillä…

Poikani 3-v saunoessa totesi: "Isona mä teen susta mummon mun taikasauvalla".

Vera, 4 v kertoi tarinaa Punahilkasta. "... Punahilkalla oli mukavaa olla kesällä ulkona punainen mekko päällään ja pelkät ihot jalassaan..."
- Virpi

Olin ystäväni luona, jolla on poika 5v. Tätikin oli kylässä ja leikkasi irokeesin pojalle, jonka jälkeen poika juoksenteli ympäri asuntoa ja huusi: "Ihana tukka,minä rakastan tätä tukkaa!"

Pojallani (4v) oli miespuolinen kaverini lapsenvahtina. Lapsenvahti sanoi "mua kakattaa" Poikani :"mistä tiiät? Onko sulla paha maku suussa?"

Olin poikieni kanssa autolla kaupungilla. Tultiin kotiin, Teppo nelivuotias alkoi leikkiä pikkuautoilla. Hän asetti autoja jonoon, töni toisella edelläolevaa ja hoki: "Taatanan kuppari, taatanan kuppari". Katsoin kyllä senjälkeen mitä päästin suustani ajon aikana.
-Tapsa

Juha 2v:n suurin idoli oli Timo-setä, jolla puolestaan ei ollut auton ratissa kaikkein pisin pinna. Kerran Juha leikki autolla ja sanoi:
"Prööm prööm, mä oon Timo, prööm prööm, vittu". Ei voinut mennä kieltämäänkään, kun toinen leikki setää.

Sami 2,5 vuotta oli kävelyllä vanhempiensa kanssa ja lauloi rattaissa kuuluvalla äänellä laulua, "kun maassa on lunta ja pakkasta". Sanat vain olivat hieman vaikeat ja laulu kuului: Koska luistellaan ihan muuten vaan, kun maassa on lunta ja paskasta..." Vanhempiensa hauskuutukseksi ja nolostukseksi poika lauloi saman kohdan uudestaan ja uudestaan. Eihän hän ymmärtänyt kiroilevansa. Sitä paitsi oli aika loskainen keli oikeastikin...

Kysyin siskon pojalta (5v) mitä haluaa syntymäpäivälahjaksi. Poika sanoi: älä osta ainakaan mitään leluja, osta vaikka johon pätkiä.

2 v Henna oli äidin ja isän kanssa saunassa ja ihmetteli:Hennalla on pylly,äidillä on pylly mutta isillä onkin töpseli pyllyssä!

Emilia 3v kaatoi vahingossa takan edessä olleen halkolaatikon ja sanoi: Voihan koiran muraus mikä munaus!

Mikael 2,5 v. oli ensimmäisiä kertoja yksin pihalla hetken. Äiti tarkkana kuunteli avoimen parvekkeen oven kautta mitä pihalla tapahtui. Hetken kuluttua naapuritalon tummaihoinen somalipoika tuli pihallemme ja Mikael huusi hädissään: "Äiti, äiti, tänne tuli kikkopää!" Useampi muukin pää oli ilmestynyt parvekkeille tilanteen kehittymistä seuraamaan....

Isäni oli isolla kuorma-autolla liikkeellä ja kyydissä oli noin 3-vuotias tuttavan poika. Isäni pysäytti suojatien eteen ja päästi vanhan miehen kävelykeppinsä kanssa ylittämään tien. Eteneminen oli tuskaisan hidasta, ainakin pikkupojan mielestä. Ennen kuin isäni ehti hätiin, oli poika veivannut sivuikkunan auki ja "kannusti" suojatiellä kulkevaa: "Alta pois taikka paremmin alle!" Setä vastasi vihaisella kepin heristyksellä ja isäni taisi toivoa voivansa muuttua näkymättömäksi.

Jesse 3v. oli ensimmäistä kertaa viikon verran mummolassa. Siellä mummo oli antanut valkosipulileipää. Kun Jesse tuli kotiin, äiti riisui eteisessä pojan kenkiä. Äiti sanoi pojalle: "Hyhhyh, haiseepas sun henki valkkarille." Johon poika topakasti: "Joo-o, ja sun henki haisee ihan paskalle." Se oli ensimmäinen kerta kun kuultiin pojan kiroilevan...

Ystäväni tyttärellä (3 v) oli kova nuha. He istuivat äitinsä kanssa autossa, ja äiti yritti ajaessaan pyyhkiä samalla tyttärensä nenää ja sanoi : "niistä hyvä lapsi." Tytär imi ilmaa nenässä sisäänpäin. Äiti tokaisi: "Ei, kun ulospäin." Tyttö kääntyi ikkunaanpäin, ja veti ilmaa edelleen sisään...

Jesse 4 v. söi lihapiirakkaa ja puhua pälpätti taukoamatta. Äiti tokaisi viidennen kerran nyt jo vähän ärhäkämmin mutta vitsailevasti että: "syöpäs nyt se pihaliirakka." "MIKÄ?" kuului pojan suusta. Äiti sanoi, että käännä se toisinpäin, niin ymmärrät.. Poika otti ja käänsi lihapiirakan ylösalaisin... eikä ymmärtänyt...

Oltiin Katjan 3v. kummitädin häissä, ja Katjapa päätti laulaa Samuli Edelmanin kappaleen... "punaisessa kesämekossa jossa kieloja
on..." Yritettiin kieltää, mutta aina vaan kovempaa lauloi, mitä enemmän komensi... Kyllä ihmisiä nauratti :)

Niina 2 v. näki kirjassa leppäkertun kuvan ja sanoi:"Tossa on peekerttu."

Niko 3 v. oli yleensä erittäin kova puhumaan. Kerranpa automatkalla olikin yllättävän hiljaista, ja tämä tuntui häiritsevän pientä Nikoakin.
Auton takapenkiltä kuului tuumailu:" Jaa, eipä mulla tässä juuri mitään sanottavaa ole."

Niina 2,5v. oli käynyt laboratoriossa verikokeessa. Sattuihan se, ja Niina oli kiukkuinen. Autoon pääsyä odotellessa hän potkiskeli hiekkaa
maasta ja tokaisi tomerasti:"Voi pittu, pittu."

Olimme Vilin 3v. kanssa menossa lääkäriin. Odotellessamme lääkärin luo pääsyä poika tutki mietteissään odotushuoneen leluja.
Kohta kajahti suurella äänellä ilmoille laulunpätkä: "Mitä mä teen, miten pelko lähtee.....Tatadadadaa.....en muista enempää......"
Hymy karehti useammassa suupielessä.....

Tyttäreni ollessa n. 3 v. hän ei osannut sanoa r-kirjainta. Tullessaan luontoretkeltä mumminsa kanssa hän ilmoitti nähneensä mm. mulkkuja ja kulleja...hetkellisen hämmentymisen jälkeen ymmärsin mistä eläimistä oli siis kyse!
-Kati-

Marja 3v oli kylvyssä nelivuotiaan Janne-serkkunsa kanssa. Yhtäkkiä Marjan naama kävi vakavaksi, ja hän huusi hädissään äidin paikalle: "äiti, minen tykkää tuosta Jannen roikkuvasta navasta!"
-Pirkko

Anni, 5v oli mummolan makuuhuoneessa leikkimässä siskonsa Marjan, 2v, kanssa. He olivat leikkineet olevansa koiria. Sitten mummo tuli huoneeseen sänkyä petaamaan ja ihmetteli, miten sänky on aivan täynnä kakunmuruja. Siihen Anni tokaisi topakasti:" Marja on hyvin pieni koira ja hän vasta opettelee nauttimaan kiinteää ravintoa. "

Nousin nelivuotiaan tyttäreni kanssa bussiin. Siellä oli myös eräs vanha mummo. Tyttäreni osoitti tätä ja huusi "Tuolla näkyy pylly!" Siinä sitten punastelit ja toruit tyttöä...

JUSSI 2,5. Oltiin ulos lähdössä, mutta Jussia ei huvittanut. Laittoi kädet puuskaan ja sanoi:"En lähde, mää en oo mikään ulkomaalainen.

Olimme laivaristeilyllä Tukholmassa, ja Ville 2,5 v halusi ehdottomasti pelata formulapelejä, joita oli leikkihuoneen/kahvilan vieressä maksuttomasti lasten käytössä. Ei tietysti osannut nappuloita itse painella mutta ala-asteikäiset muut pojat pelasivat ja Ville ihaillen mukana hommassa.
Joimme kahvilassa aamukahvia, ja muutakin väkeä istui pöydissä paljon. Meiltä aamukahvin juojilta meni aamiaiset väärään kurkkuun, kun kuului kovalla pienen pojan äänellä: Voi vittu, nyt tää auto ajoi tuota aitaa päin. Tarkkaan oli imetty isompien poikien jutut.

Villen talvihaalarissa on tarroja, jotka usein aamulla rikkovat äidin
sukkahousut. Selitin, että tuossa on silmäpako nyt. On kuulemma
silmäpakoputki.

Elina 3v. Matkalla mummulasta kotiin, kuulin yhtäkkiä takapenkiltä turvaistuimesta tokaisun: " Voi vittu, mun maitopullo jäi mummulaan." Hän ei ollut ikinä ennen sanonut kirosanaa, joten en ollut uskonut korviani. Kysyin tietysti että "mitä sanoit"? Ja sama tuli reippaasti uudelleen.

Janina 2,5 vuotta oli äitinsä kanssa postissa. Hän veti penkin tyhjän luukun eteen ja nousi siihen. Hän sanoi " Päivää mä tulin puhuu
siitä asumistuki asiasta"

Kiia 3v. Mummulla on ollut pääkipeä, ja hän on ottanut lääkettä siihen Kiia on sen "rekisteröinyt". Erään kerran leikkiessään kauppaa mummun kanssa Kiia totesi yht´äkkiä, että "kuule mummu me viedään kyllä sut kesällä Eläintarhaan, mutta ensin me kyllä mennään lääkäriin kautta."

Kiia 3v. Tokaisi kun ajoimme autolla Näsinneulan ohitse " Äiti, kato
Havunnneula".

Samainen tyttö sanoi, kun auton puhallin oli isolla, että
laita toi fööni kiinni...

Kiia 3v. oli innokkaasti keittiössä valmistamassa pannukakkutaikinaa äitinsä apuna. Kun taikina oli vihdoinkin uunissa paistumassa,
istahti Kiia uunin eteen odottamaan. Aikansa taikinan kypsymistä seurattuaan Kiia huokasi kärsimättömästi: "Joko se patalettu on
valmis?"

Inka 2v riisui itsensä alasti ja istui lattialla mietteissään, sitten sanoa paukautti: Äitii, osta mulle pyllyyn karvoja! Sittempä seliteltiin että ei niitä kaupasta osteta, vaan ne kasvaa itsestään kun olet isompi tyttö..:)

Miro 2 v oli mummansa kyydissä takapenkillä. Ajoivat Kuortaneen keskustan läpi, johon Miro tyynesti ihmetellen: KAUPPA, jumalauta. (Seinäjoella kun asuu itse)
-
Juha

Eräs veljeni sanoi elintarvikekaupassa ollessaan pienenä äitini kanssa, kun ei osannut vielä lausua s-kirjainta, seuraavan sutkautuksen ihan extemporeena:
"Huklaata lohikohken lahkuun."

Janne, 3v, sanoi isoveljelleen 20v, että "Kun minä olen yhtä vanha kuin sinä, sinä olet jo vanha ukko". Sana Janne katsoi, kun veljet 20v ja 17v korjasivat autoa ja totesi, että "Siinä ne pellet likkoo autoo". Veljen 17v tyttöystävälle Janne totesi, että "Kun olen iso kun Antti (=isoveli), meen sun kanssa naimisiin!".


Arkisto -lue lisää hauskoja sutkautuksia

Sivun alkuun

Etusivu>Lastenhuone>Leikki-ikä>Otteita elävästä elämästa