Koikko kurkki kotikolostaan. Mitä Puistolassa puuhattiin? Puistolan äiti huuteli Millaa ja Veikkaa pesulle. Mummi oli tulossa kylään. 

Veikka kysyi Millalta huolestuneena olikohan mummin hampaat vielä tallella, sillä mummin piti muistaa pitää nauraessaan hampaistaan kiinni. Näes mummi nauroi iloisesti ja paljon ja siinä samassa hampaat olivat vaarassa tippua suusta, niinpä mummin oli aina huolehdittava nauraessaan, että hänellä oli edes yksi sormi vapaana pitelemään löysiä hampaita. 

Olipa hampaat kolahtaneet milloin mihinkin, mummi kun oli tekeväinen ihminen ja hänellä oli aina kädet täynnä työtä. Koikonkin mieleen muistui viime vierailulta tapaus, kun mummi keräsi sireeninoksia Koikon kotitalon kohdalla ja helähti iloiseen nauruun. Hampaat lensivät hengenvaarallisessa kaaressa juuri kohti kolonsa suulla tirkistelevää Koikkoa. 

Sieltä se mummi jo iloisena astelikin kohti Puistoloiden ovea. Koikolla heräsi avulias idea. 

Illalla kodikkaat valot tuikkivat Puistoloiden ikkunoista ja heittivät kauniita valolaikkuja pimeään syysiltaan. 

Koikko kurkki ikkunoista, joko mummi oli menossa nukkumaan, koska se oli idean onnistumiselle ensiarvoisen tärkeätä. Juu, siellähän se mummi jo pöyhi tyynyä ja täytti vesilasiaan, johon hän kohta pudottaisi tekohampaansa. Eikä mennyt aikaakaan kun mummi jo puhalteli untenmailla. 

Koikko luikahti raollaan olevasta ikkunasta siään ja hiipi varovaisesti kohti vierashuoneen työpöytää. Koikko oli aivan varma, että sieltä hän löytäisi välineet toteuttaakseen suuren auttamisoperaationsa. 

Aikansa etsittyään vasemmasta pöytälaatikosta se löytyi, suuri sininen pallo, sinitarraa. Kyllä Koikko tiesi tarkalleen tavaroiden paikat, olihan hän Puistoloiden oma kotipeikkotonttu. 

Seuraava vaihe suunnitelmassa oli ehkä vaarallisin. Koikko kurkotti kohti mummin hammasvesilasia ja yritti onkia hampaita lasista äänettömästi. Se olikin hankalampaa kuin kukaan arvasikaan. Mutta aikansa mietittyään Koikko keksi keinon. Koikko kankesi hampaat lasista kuulakärkikynällä ja sitten suunnitelmaan B. 

Koikko rullasi sinitarran ohueksi rullaksi ja kiinnitti sen hampaiden takaosaan. Noin oli ongelma hampaiden tippumisesta ratkaistu! Mutta eipä Koikko tiennyt ratkaiseensa erään toisenkin ongelman. 

 
Aamulla kun mummi heräsi ja mummihan heräsi aina aikaisin, hän kaivoi iloisena hampaat suuhunsa ja tassutteli Puistoloiden keittiöön aamupuuron keittoon. 

Mummi sai puuron keitettyä ja asettui pöydän ääreen kaikessa rauhassa sitä nauttimaan, koska hän halusi syödä puuronsa kuumana ja ennen lapsia, jotta hän sitten voisi vahtia, että lapset syövät lautasensa tyhjiksi. 

Siinä kuumaa puuroa syödessään ja aamua ikkunasta ihaillessan, sinitarra vellaantui mummin suussa suureksi löysäksi purukumin oloiseksi möllöksi. Kyllä mummi oli ihmeissään. 

Mummin mieleen nousi kaikki ne kerrat kun hän oli patistanut Millaa ja Veikkaa tyhjentämään puurolautasensa ja kuinka viimeiset lusikalliset olivat lasten mielestä olleet kuin purukumia, eikä puuro tahtonut enää mennä kurkusta alas. 

Voi, voi, kyllä mummia nyt kadutti! Mutta Millalle ja Veikalle se oli onnen aamu. Mummi oli ottanut opikseen ja sanoi lapsille, että ei tarvitse syödä kaikkea jos ei jaksa. Se tuntui lapsista mukavalta ja he söivät puuroa juuri sopivasti. 

Mutta ratkesiko hammasongelma mummilta? Ainakin mummi oli illalla ihmeissään löytäessään siniset möllöt ikenistään. Mutta ei mitään huonoa jos ei jotain hyvääkin. Oli se mummi sentään oppinut jotakin puuron syönnistä, tuumasi Koikko Venkula, Puistoloiden petitonttu.