Etusivu>Lastenhuone>Vauvaikä / Leikki-ikä / Koululaiset>Otteita elävästä elämästä

"Mikset sä laita sitä nukkumaan?" tivaa aviomies äidiltä jonka viisikuinen kukkuu iloisen pirteänä  kello kolme aamulla.

"Kyllä sun pitää huolehtia, että noilla lapsilla on hanskat käsissä!"  huomauttaa kuusikymppinen isäni kun murkkuikäinen poikani on kävellyt häntä vastaan paljain käsin pakkasella.

Nämä elävästä elämästä poimitut lausahdukset voivat toki olla nurinpäin käännettyä imartelua; miten suuri on miesväen usko äitien kykyihin!

*****

Harva äiti vain jaksaa tällaiset imarteluiksi tulkita. Pikemminkin ne ovat omiaan lisäämään tiiliä sen syyllisyyden ja riittämättömyyden peruspinon päälle, jota lähes jokainen äiti kantaa joka tapauksessa.

Totuus on, ettei kaikkeen ole olemassa tehokkaita poppakonsteja.

Kyllä varmaan kaksivuotiaan saa hiljaiseksi, jos kumauttaa tajun kankaalle. Paikalle kyllä saapuu sitten poliisi ja 
lastensuojeluviranomainen, eikä bussi taatusti pysy aikataulussaan - mutta onpahan äiti tehnyt kansalaisvelvollisuutensa ja hiljentänyt 
mukulan. Kaikki äidit eivät varmaan silti tähän turvautuisi.

Äiti jonka viisikuinen kukkuu hereillä aamukolmelta on varmaan tehnyt kaikkensa saadakseen vauvelin unten maille ja myisi varmaan sielunsa päästäkseen itsekin nukkumaan. 

Mutta kun vauvalla ei ole tajua kellosta. Voihan sen viedä sänkyyn mutta ei pakottaa nukkumaan ja puolison kysymys 
on uupuneesta äidistä vailla mitään mieltä ja herättää ahdistusta, ellei peräti raivoa.

Antaisinpa paljon jos joku kertoisi miten äiti pitää hanskat 
kaksitoistavuotiaan pojan käsissä! Voihan niitä hanskoja antaa lapselle kasapäin - jos rahaa riittää - mutta jos ne toistuvasti päätyvät koulun naulakkoon, lumihankeen tai paripuolina reppuun, niin ainakin tämän äidin kyvyt loppuvat. 

Olenkin miettinyt, kultaako aika miesväen muistot ja saa oman äidin tuntumaan kaikkivoivalta jumalattarelta, jonka vaikutuspiiri ulottuu yli maiden, merien ja läpi itsepäisten pikkuihmisten.

Niin tai näin, äiti joka yrittää näihin mittoihin väkisin ylettyä 
sairastuu ennen pitkää. Työuupumus voi iskeä äitiin siinä kuin virkanaiseenkin

Parhaimmankin äidin on joskus vain annettava mennä ja katsottava mitä tapahtuu. Annettava kaksivuotiaan huutaa raivonsa ilmoille turvallisessa sylissä, vaikkapa sitten bussissa. Kuljettajalla on varmaan silloin tällöin hankalampiakin asiakkaita, esimerkiksi räyhääviä humalaisia.

Vauva oppii inhimillisen unirytmin kun se on siihen kypsä. Isän kysymyksen voisi korvata esimerkiksi tällä: "Miten me vuoroteltaisiin, niin että kumpikin saataisiin nukkua edes vähän?"

Mitä tulee paljaskätiseen murkkuun, niin Siperia opettakoon jos on opettaakseen. Tämänikäisen pakottaminen johonkin johtaa yleensä vain törmäyskurssille.

Tahtoisin lahjoittaa jokaiselle äidille sellaista henkistä kanttia, että moisiin kysymyksiin voisi silmää räpäyttämättä heittää vastaukseksi :

"Näytäpä miten!"