|

Etusivu>Kylpyhuone>Ihonhoito
Ihon
hyvinvointi on kokonaisvaltainen asia
Ihminen
on kokonaisuus. Ei riitä, että ihoa hoidetaan ulkoisesti
vaan myös sisäiseen puoleen tulisi kiinnittää
huomiota. Elämäntavat ja psyykkinen
puoli vaikuttavat ihon kuntoon siinä missä ihon
ulkoinen hoitaminenkin. Kosmetologit antavat
paitsi hoitoja myös opastusta ihon kotihoidossa.
Terveet
elämäntavat
Monipuolinen
ravinto on yksi niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat
ihonkin kuntoon. Vitamiinit- ja hivenaineet olisi parasta
saada suoraan ruoasta, mieluiten alusta asti itse laitetusta.
Valmisruoassa tarpeellisia ravinotaineita ei useinkaan ole
riittävästi ja ne aiheuttavat elimistöön
kuona-ainekertymiä, jotka näkyvät erilaisina
iho-ongelmina. Erityisesti hivenaineiden saantiin tulisi kiinnittää
huomiota, sillä tutkimusten mukaan juuri niiden puutosta
esiintyy eniten. Perinteinen ruokaympyrä on edelleenkin
hyvä ohjeistus, kunhan vain ottaa huomioon mahdolliset
allergiat.
Tupakointi
vanhentaa ihoa, koska se tuhoaa ihon kannalta tärkeää
C-vitamiinia. Tupakoitsijan tulisikin nauttia C-vitamiinia
tavallista enemmän. Iho kärsii myös runsaasta
alkoholinkäytöstä, vaikka sen vaikutukset näkyvätkin
vasta pidemmän ajan kuluttua.
Vedenjuonti pitää
solukon virkeänä ja aineenvaihdunnan vilkkaana.
Suositeltavinta olisi juoda mineraalivettä, koska tavallisen
johtoveden runsas juominen vähentää elimistöstä
suoloja ja mineraaleja. Ulkoilu ja liikunta sopivassa määrin
harjoitettuna tekevät myös hyvää. Riittävä
unensaanti on niin ikään tärkeää.
Psyykkiset
tekijät
Mieliala
ja elämänasenne näkyvät myös ulkonäössä.
Kevyt, iloinen ja nuorekas elämänasenne virkistää
elintoimintoja ja vaikuttaa suotuisasti myös ihoon. Hymyileviin
kasvoihin ei tule ikäviä juonteita.
Stressi
tuhoaa uutta solutuotantoa enemmän kuin mikään
muu, oli se sitten fyysistä tai psyykkistä. Rennompi
elämänasenne, kiireiden vähentäminen ja
lepohetket päiväsaikaan kohentavat ulkoista olemusta
silminnähden. Kauneusunista ei puhuta turhaan, mutta
virkistävä lepo ei vaadi välttämättä
unta. Mielen ja kehon täydellinen rentoutus ajaa saman
asian jopa tehokkaammin. Jo viisitoista minuuttia täysin
rentoutuneessa tilassa tekee ihmeitä väsyneille
kasvoille. Rentoutumishetkeen voi yhdistää rentouttavan
tai kohottavan naamion.
Ulkoinen
hoitaminen
Ihonhoidon ulkoisessa
hoidossa tärkeimpiä asioita ovat ihon puhdistus
ja kosteutus. Ankarassa pohjoisessa ilmastossamme iho vaatii
paitsi kosteutusta myös erityistä suojaa. Kosmetologilta
kannattaakin pyytää apua sopivan voiteen valinnassa.
Meikkivoidetta käytettäessä
iho vaatii hyvä puhdistuksen. Iho tulisi puhdistaa meikin
poistoon tarkoitetulla puhdistusaineella ja viimeistellä
kasvovedellä. Puhdistuksen jälkeen iho on aina kosteutettava.


Etusivu>Kylpyhuone>Ihonhoito
|