|

Etusivu>Kylpyhuone>Hiukset
Permanentti

Permanettikäsittelyssä
on kaksi vaihetta, joissa vaikutetaan rikkisiltoihin. Ensimmäinen
aine, jota epätarkasti kutsutaan permanenttiaineeksi,
katkaisee rikkisiltoja. Permanenttiaine on huono nimi, koska
se yksinään ei riitä saamaan aikaan permanenttia,
siis hiuksen kihartumista, mutta termi on käytännöksi
vakiintunut. Rikkisilta saadaan tehokkaimmin katkaistuksi
aineella, joka luovuttaa rikkisiltaan vetyä. Koska vedyn
liittymistä sanotaan pelkistymiseksi, vetyä luovuttava
aine on pelkistin. Toiset pelkistimet voivat vapauttaa vetyä
emäksisessä liuoksessa toiset happamassa.
Hiukset
kostutetaan permanettiaineella, joko ennen kihartimille kiertämistä
tai sen jälkeen. Kun permanenttiaineen pelkistin katkaisee
riittävän monia rikkisiltoja, hiuksesta tulee muovailtava,
plastinen. Keratiiniketjut pystyvät nyt liukumaan uusiin,
kihartimien määräämiin asemiin.
Rikkisiltojen
uudelleenkiinnitys kiinnitysaineen hapettimella. Jotta pysyvä
kihara muodostuisi, katkaistut rikkisillat on kiinnitettävä
uudestaan. Permanentin toista vaihetta kutsutaan siitä
syystä kiinnitykseksi. Kemiallisena tapahtumana kyseessä
on hapettuminen, toisin sanoen pelkistymiselle päinvastainen
ilmiö. Hapettimena voi toimia joku happea vapauttava
yhdiste.
Jotta
rikkisilta voisi palautua ennalleen, vetyatomit on saatava
poistetuiksi; nehän ovat ikään kuin tulppina
estämässä siltaa kiinnittymästä.
Happiatomi siis sieppaa mukaansa kaksi vetyatomia, yhden kummastakin
katkenneen rikkisillan puoliskosta, ja niistä syntyy
vettä. Kun rikkiatomeilta vietiin vedyt, ne pariutuvat
välittömästi seuraavaksi parhaimman tarjokkaan
kanssa. Ja mikä olisikaan sopivampi kuin viereisen ketjun
myös yksinäinen rikkiatomi!
Hapettumisen
jälkeen hius on palannut melkein lähtötilanteeseensa:
sillä on taas kestävä, rikkisiltojen vakaaksi
tekemä rakenne. Oleellisena erona alkuperäiseen
tilaan on kuitenkin sen, että keratiiniketjut pakotettiin
kihartimien avulla uuteen keskinäiseen asemaan, joten
rikkisillat ovat nyt eri paikoissa kuin suorassa hiuksessa.
Uudesta rikkisiltojen järjestyksestä on syntynyt
kihara muoto.
hapanpermanentit
emäspermanentit
TOIMINTAPERIAATE
***
*** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** ***
Lisää tietoa löytyy kirjasta: VAIHTAAHAN
KAMELEONTTIKIN
VÄRIÄÄN - kosmetiikan mahdollisuudet ja rajat.
Kirjaa voit tilata Opetushallituksen
tilauspalvelusta.

KOULUTUSTA
JA JULKAISUJA
Etusivu>Kylpyhuone>Hiukset
|