|

Etusivu>Kylpyhuone>Hiukset
Hoito

Monet
kemialliset ja fysikaaliset käsittelyt aiheuttavat hiuksissa
muutoksia, joita täytyy ja joita myös voidaan hoitaa.
Useassa tapauksessa muutoksen syy on selvillä, joten
on voitu kehittää tarkoitukseen sopivia hoitoaineita.
Kemiallisista käsittelyistä sampoopesu, permanenttaus
ja värjäyskäsittelyt muuttavat hiusta. Hiustenpesu
turvottaa hiusta hieman, koska vesikin rikkoo suolasiltoja.
Emäksiset ja voimakkaasti happamat käsittelyt permanenttauksen
ja värjäyksen yhteydessä turvottavat hiusta
enemmän kuin hiustenpesu ja sen lisäksi ne todennäköisesti
liuottavat myös hiuksen rakenneaineita. Fysikaalisiin
hiusta vahingoittaviin tekijöihin kuuluvat UV-säteily
ja lämpö. Myös mekaaniset käsittelyt rasittavat
hiuksia kammatessa ja harjatessa varsinkin, jos siihen liittyy
lämmön käyttö esimerkiksi föönatessa.
Seuraavaan
taulukkoon on koottu hiuksista havaittavat muutokset, niiden
syyt ja hoitoaineelle asetettavat tavoitteet.
Hiustenhoitoaineiden valintoihin vaikuttavia tekijöitä
ja niillä saavutettavia muutoksia.
| SYY |
MUUTOS
HIUKSISSA |
HOITOAINEEN
TAVOITE |
| Luonnollista
talia poistunut (kaikki kemialliset käsittelyt) |
Kiilloton |
Tuoda
kiiltoa |
| Suomukerros
auki (kemialliset ja mekaaniset käsittelyt) |
Vaikeasti
kammattava, takkuuntuva,
kiilloton |
Sulkea
suomukerros
--> tuoda kiiltoa |
| Kosteutta
poistunut (lämpö, UV-säteily) |
Hiukset
lentävät, kampauksen aikaansaaminen
vaikeaa |
Tuoda
kosteutta
--> poistaa sähköisyyttä |
| Hiukset
sähköiset (sampoiden anioniset tensidit) |
Hiukset
lentävät, kampauksen aikaansaaminen
vaikeaa |
Poistaa
sähköisyyttä |
| Kuitukerroksen
rakenne heikentynyt (emäksiset käsittelyt ovat
poistaneet tai muuttaneet hiuksen rakenneaineita) |
Kestävät
kemiallisia käsittelyitä huonommin |
Rakennepaikkaajien
lisääminen |
Hiustenhoitoaineita
on hyvin monissa hiusten käsittelyaineissa, osassa tuotteista
ensisijaisena vaikuttavana aineena, mutta on niitä monissa
miuissakin tuotteissa kuten sampoissa, permanenttiaineissa
ja värikäsittelyaineissa. Pääasiassa hoitoaineita
sisältävät seuraavat:
-sampoopesun
jälkihoitoaineet, joita eri valmistajat kutsuvat esimerkiksi
hoitoaineiksi, hiusbalsameiksi, pikahoitoaineiksi ja huuhteluaineiksi
- permanentin
esikäsittelyaineet
- permanentin
ja värjäyskäsittelyiden jälkikäsittelyaineet
sekä
- haudehoitoaineet
Hiustenhoitoaineiden
tuoteselosteet ovat vaillinaisia, joten tarkka tieto siitä,
mitä nimenomaisia kemiallisia aineita tietty tuote sisältää,
ei ole vielä saatavilla kaikilta tuottajilta. Kuitenkin
voidaan esittää aineryhmiä, joita yleisesti käytetään
hiustenhoitoaineissa.
-
kosteuttaminen
-
sähköisyyden vähentäminen
- pehmittäminen
-
kalvonmuodostaminen
-
UV-suojaaminen
-
rakennepaikkaus
-
hiuspohjanhoito
TOIMINTAPERIAATE
*** *** *** *** *** *** *** *** *** ***
*** *** *** ***
Lisää tietoa löytyy kirjasta: VAIHTAAHAN
KAMELEONTTIKIN
VÄRIÄÄN - kosmetiikan mahdollisuudet ja rajat.
Kirjaa voit tilata Opetushallituksen
tilauspalvelusta.

KOULUTUSTA JA JULKAISUJA
Etusivu>Kylpyhuone>Hiukset
|