|

Etusivu>Kuluttaja>Asuminen
1.2.2002
Kuka korvaa evakkoon joutuneen kulut?
Kuka
korvaa, kun koti muuttuu joksikin aikaa asuinkelvottomaksi
vaikkapa tulipalon tai putkivuodon takia? Maksaako talonyhtiön
evakkoasunnon vuokran?
Kuluttajien
vakuutustoimisto saa lähes päivittäin kyselyjä
asumisen keskeytymisestä johtuvien kustannusten
korvaamisesta. Toimisto on tehnyt nyt selvityksen, josta käy
ilmi mistä vakuutuksesta kuluja haetaan, mitkä kulut
ovat korvattavia ja miten eri vakuutustentarjoajat näitä
kuluja korvaavat.
Kotivakuutuksesta turvaa
Monelle kerrostaloasukkaalle on yllätys, että
kuluja joutuu hakemaan omasta kotivakuutuksesta ja että
esim. tulipalotapauksissa kotivakuutus on usein ainoa apu.
Kiinteistövakuutuksista korvataan rakennuksen vahinkoja,
mutta ei asukkaan irtaimistovahinkoja eikä asumisen keskeytymisestä
johtuvia ylimääräisiä kuluja. Jos vahinko
on taloyhtiön tai jonkun ulkopuolisen tahallisesti tai
varomattomuudellaan aiheuttama, voidaan vahingonkorvausta
vaatia vahingon aiheuttajalta.
Kotivakuutuksiin
sisältyy turvaa paitsi suoranaisten omaisuusvahinkojen
varalta myös asumisen keskeytymisen varalta. Kaikkia
lisäkuluja ei
kotivakuutuksistakaan kuitenkaan korvata. Ensimmäinen
edellytys on, että on sattunut vakuutusehtojen mukaan
korvattava vahinko. Jos vakituista asuntoa ei voida käyttää
vaan joudutaan turvautumaan tilapäismajoitukseen, korvaa
kotivakuutus kohtuulliset kulut, joita muualle muuttamisesta
aiheutuu.
Mitä
kuluja korvataan?
Asumiskustannusten lisäksi korvattavia voivat olla
kasvaneet työmatkakulut, muuttokustannukset, tilapäisvaraston
vuokra, pesulakulut tai muut vastaavat välttämättömät
menot. Korvausta maksetaan vain lisäkuluista eli siitä,
mikä ylittää normaalit asumis- ja muut menot.
Vakuutusyhtiö vähentää syntyneistä
kuluista säästyneet kustannukset.
Miten toimia?
Vahingon satuttua on syytä ottaa heti yhteys omaan
kotivakuutusyhtiöön ja sopia menettelytavoista.
Hotelliin ei kannata oitis rynnätä, sillä vakuutusyhtiöllä
on ehkä tarjottavanaan majapaikka. Heti alkuun kannattaa
myös selvittää, mitä kuluja vakuutus korvaa
ja mitä jää itselle maksettavaksi. Asumisen
keskeytymisestä johtuvista lisäkuluista tulee säilyttää
kuitit ja tositteet korvaushakemusta varten.
Vakuutusyhtiöiden
väliset erot
Siinä, miten eri vakuutusyhtiöt näitä
kuluja korvaavat, on eroja. Kuluttajien vakuutustoimiston
tekemään yksityiskohtaiseen vertailuun voi perehtyä
Kuluttajien vakuutustoimiston sivuilla osoitteessa:
http://www.vakuutusneuvonta.fi/Vakuvert/kotivert/
asualku.htm
Vertailu on saatavissa myös monisteena. Maksutonta monistetta
voi tilata Kuluttajien vakuutustoimistosta p. (09) 6850 120
Lähde:
Kuluttajien vakuutustoimisto


Etusivu>Kuluttaja>Asuminen
> Vinkit ja neuvot
|