Ensimmäiset
korvasienet ovat nousseet Etelä- ja Keski-Suomessa
ja satoa odotellaan myös pohjoisessa. Korvasieni
on turvallinen herkku, kunhan vain käsittelee sientä
oikein.
Korvasieni
kasvaa lähes koko maassa toukokuun alusta kesäkuun
loppuun. Harrastajilla on omat salaiset apajansa, muut
voivat etsiä tummia, kurttuisia lakkeja etenkin
paikoista, joissa maan pinta on rikkoontunut ja karikkeinen,
kuten hakkuuaukeilta sekä polkujen ja metsäteiden
reunoilta. Arktiset Aromit ry.:n mukaan korvasienten
käyttö on piristynyt parin vuoden takaisesta
lamasta. Viime vuonna korvasientä ostettiin Elintarviketieto
Oy:n keräämien tietojen mukaan kauppaan yli
50 000 kiloa.
Korvasieni
on poikkeuksellinen elintarvike, sillä sen myynti
sallitaan,
vaikka sieni sisältää gyromitriini-nimistä
myrkkyä. Myrkyn vaarat voi
kuitenkin välttää oikealla käsittelyllä
ja suomalaiset ovatkin tottuneet käyttämään
korvasientä.
Elintarvikevirasto
(EVI) edellyttää, että tuoreiden ja kuivattujen
korvasienten myyntipaikalla on oltava näkyvillä
varoitusmerkintä sienten myrkyllisyydestä
sekä sienten oikeat käsittelyohjeet. Virasto
myös suosittelee, että tuoreita korvasieniä
myytäisiin kuluttajille ainoastaan palvelumyyntinä,
jolloin voidaan paremmin varmistaa sienten käyttöturvallisuus.
Kuivatutkin
korvasienet keitettävä
EVI:n
ohjeiden mukaan sieni on keitettävä runsaassa
vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä)
kaksi kertaa vähintään viisi minuuttia
kerrallaan. Keittiötä on hyvä tuulettaa
keittämisen aikana. Keitinvesi heitetään
pois ja sienet huuhdellaan huolellisesti keittämisten
välillä sekä lopuksi.
Korvasieniä
voidaan säilöä myös kuivaamalla.
Kuivaamistilaa on tuuletettava tehokkaasti. Kuivattuja
korvasieniä on liotettava vähintään
kaksi tuntia ennen käyttöä. Liotuksen
jälkeen sienet keitetään kahteen kertaan
vähintään viisi minuuttia kerrallaan.
Keitinvesi heitetään pois ja sieniä huuhdellaan
samalla tavalla kuin tuoreita.
Korvasienten
käsittelyohje-esitettä voi tilata elintarvikevirastosta.
Lisäksi se löytyy pdf-tiedostona viraston
verkkosivuilta osoitteessa http://www.elintarvikevirasto.fi/julkaisut/esitteet.
Finfood
.