|

Etusivu>Keittiö>Reseptit>Kreetalainen
keittokirja>Herkulliset reseptit
 
KREETAN
HERKUT
Oliiviöljy
- Oliivi - Viinietikka
- Sitruuna - Hunaja
- Jugurtti - Feta
-
Leipä - Filo - Seesaminsiemenet
- Manteli ja pähkinät -
Pasta -
Yrtit, yrttiteet ja mausteet - Mezeet
- Ruokajuoma
Kreetalainen
ruokapöytä notkuu herkkujen paljoudesta: suolaisen
kirpeistä oliiveista makeisiin baklava-leivoksiin.
Herkkuja löytyy loputtomasti jokaiseen makuun tässä
vanhassa ruokakulttuurissa. Tyydyn tuomaan erikseen esiin
joitakin tärkeimpiä / yleisimpiä niistä.
Kootessani listaa ja miettiessäni, mitä niistä
kertoisin, huomasin, kuinka tiiviisti Kreetan herkut liittyvät
toisiinsa. Näistä yhteensopivista ruoka-aineista
ja ruoista oli mietittävä, minkä kohdalla toiston
välttämiseksi kerron siitä. Joten suosittelen
tämän lukemista alusta loppuun, sillä jos olisin
linkittänyt jotenkin toisiinsa liittyvät asiat,
olisin saanut linkittää melkein kaikki yhteen! (Joidenkin
erikoistapauksien kohdalla mainitsen, jos jossakin toisessa
on asiaan liittyvää tietoa.)
OLIIVIÖLJY
Oliiviöljyn kiistattomasta terveellisyydestä kerron
tarkemmin Terveellistä ruokaa-sivulla. Tässä
enemmän käyttövinkeistä.
Oliiviöljy on osana monissa hyvissä kastikkeissa,
joita käytetään esim. salaattien kanssa: oliiviöljy
maustettuna sitruunalla ja monilla kreetalaisilla yrteillä
joko yksin tai yhdessä. Yrttioliiviöljyn lisämausteena
voi olla pari valkosipulin kynttä. Mahdollisuuksia on
monia valitessa sopivaa yrttiä, sillä onhan Kreetan
saari oikea yrttitarha. Basilika tai rosmariini ovat mainioita
yksistään, ne voivat olla myös osana sekoituksessa
lisänä vaikkapa persilja ja/tai minttu. Yrttioliiviöljyä
käytetään myös vehnäleivän dippaukseen
ja uuniperunoille (ja tarjolla voi olla myös fetajuustoa!)
Hyvä suhde on 3 dl oliiviöljyä ja nippu/ruukku
yrttiä. Seos saa maustua yli viikon pimeässä,
jonka jälkeen yrtit on syytä ottaa pois pilaantumisvaaran
vuoksi. (Tuoreita yrttejä käytettäessä
niiden on oltava ehdottomasti kuivia!) Valkosipuli voi maustaa
oliiviöljyn ja siihen voi lisätä jotain muutakin
maustetta kuin yrttiä. Mitä sanotte vaikkapa kanelista
tutun pippurin sijasta tässä tapauksessa! (Jos valkosipulia
on runsaasti ja se on pääasia, riittää
kolmen-neljän päivän maustumisaika.)
Oliiviöljyä
käytetään vihannesten säilöntään.
Valkosipulinkynnet säilötään oliiviöljyyn.
Tässä saadaankin kaksi asiaa yhdellä kertaa,
sillä liemi tietysti käytetään myös,
kastikkeena. Sama pätee kaikissa näissä säilykkeissä:
liemi talteen! Aivan ihania ovat kreetalaiset kuivatut tomaatit
säilöttyinä maustettuun oliiviöljymarinaadiin.
Myös oliiveille voi tehdä maustemarinadin. Marinoitua
fetaa ei saa unohtaa tässä yhteydessä.
Sille saa uutta makua oliiviöljypohjaisesta marinadista
ja purkista suoraan sitten vaikkapa salaatin sekaan fetat
kastikkeineen.
Perusöljynä käytettävän kylmäpuristetun
kreetalaisen Knossos-oliiviöljyn maku on mieto ja pehmeä.
Sillä voi paistaa vaikka ohukaiset. Tämä oliiviöljy
sopii salaateista ruoanlaittoon. (Lisäksi on saatavissa
muita mielenkiintoisia Kreetan eri alueiden tuottamia oliiviöljyjä.)
Kreetalainen oliiviöljy sopii erityisen hyvin myös
leivontaan. Etuja on monia. Pehmeän maun lisäksi
leivonnaisen sisäosa säilyy kosteana. Koska oliiviöljy
ei härskiinny, leivonnainen säilyy pidempään.
Oliiviöljy laajenee kuumentuessaan ja näin voi rasvaa
käyttää huomattavasti vähemmän kuin
voilla/margariinilla leivottaessa.(Vähennä 1/4 osa
rasvan määrää, kun muutat ohjeen oliiviöljylle
sopivaksi.)
Oliiviöljyä käytetään myös kuivan
ihon hoidossa. Jäteoliiviöljystä valmistetaan
aivan ihanaa saippuaa, joka myös löytyy meillä
myyntipisteistä.

OLIIVI
Oliivit piristävät välipalan ja ovat osana
monissa ruoissa. Ne ovat makua antavina koristeina salaateissa.
Jos ruoka itse ei sisällä oliiveja, pitää
niitä olla erikseen lautasella pöydässä.
Kun tarjoillaan viiniä tai ouzoa, tuodaan pöytään,
jos ei muuta, niin ainakin oliivilautanen!
VIINIETIKKA
Aivan erinomaista on kreetalainen punaviinietikka, jota
saa myös meillä ostaa kreetalaisten tuotteiden
myyntipaikoista. Se ei ole tyypillisen punaviinietikan väristä,
siitä tulee paremminkin mieleen roseviini. Enää
en tarvitsekaan erikseen valko- ja punaviinietikkaa, kun
tämä tuote sopii mainiosti molempiin tarkoituksiin.
Viinietikka yhdistettynä oliiviöljyyn on monen
salaatinkastikkeen tunnettu pohja. Oliiviöljy voi olla
myös yrttioliiviöljyä.
Lisäämällä punaviinietikkaa ja hunajaa
saa mainion hapanimelämausteen kastikkeeseen tai marinadiin.
Iltasella (ei auringossa), kun hyttyset alkavat kiusata,
kannattaa kokeilla tätä luonnontuotetta niiden
karkottamiseen!

SITRUUNA
Sitruuna kuuluu olennaisesti kreetalaisen keittiön
perusraaka-aineisiin ja onhan sen käyttö Kreetalla
helppoa: sen voi usein napata omasta pihapuusta tarpeen
vaatiessa.
Sitruunaa käytetään suomalaisesta näkökulmasta
katsottuna hyvin erikoisiin yhdistelmiin. Sillä saatetaan
maustaa perunamuhennos (jossa
ei luonnollisestikaan käytetä maitoa!) ja uuniperuna:
kuuman uuniperunan päälle muutama tippa sitruunanmehua
ja oliiviöljyä, hieman suolaa ja ehkä ripaus
pippuria. Myös feta sopii erinomaisesti, mutta jätä
silloin suola pois.
Kala ui kreetalaisessa keittiössä sitruunanmehussa.
Tyypillinen salaatinkastike on oliiviöljyn ja sitruunan
yhdistelmä. Tätä terveellistä yhdistelmää
käytetään myös lämpimien kasvisten
kastikkeena siinä missä meillä voita, kuten
keitetyn kukkakaalin kanssa. Kreetalla kutsutaan salaateiksi
myös näitä kastikkeiden kera tarjottavia
keitettyjä kasviksia. Salaatteihin kastike lisätään
vasta tarjolle tuotaessa tai pöydässä. On
kuitenkin yksi poikkeus: keräkaalisalaatti. Suikaloidun
kaalin päälle lisätään öljysitruunaseos
ja hieman kuminaa ja annetaan maustua jääkaapissa
vähintään pari tuntia.
Erikoisin sitruunalla maustettu ruoka lienee muna-sitruunakeitto.

HUNAJA
Kreetalaista hunajaa voi hyvällä syyllä sanoa
voimanantajaksi, niin terveellistä se on tällä
saarella. Hunajaa on tietysti myös Kreetalla monenlaista
riippuen miltä alueelta ja mistä kukista mehiläiset
sen ovat keränneet. Parasta on lisäaineeton ja
lämpökäsittelemätön timjamihunaja,
joka sisältää yli 180 ravintoainetta!
Kreetalaiset käyttävät hunajaa hyvin paljon,
sillä hehän tuntevat sen ylivoimaisuuden. Se on
makeutusaine sokerin sijasta esim. jos yrttiteehen halutaan
makeutta. Sitä käytetään myös leivonnaisissa.
Kreetalaisten ohukaisten päälle valutetaan hunajaa
kuin myös jugurttia. Seuraavassa (jugurtti-kohdassa)
kerronkin tästä mainiosta liitosta lisää.
JUGURTTI
Matkustaessani Kreetalla osuin pieneen idylliseen Vrisses-nimiseen
kylään väsyneenä päivän helteisimpänä
hetkenä. Mikä auttaisi, että taas jaksaisi
jatkaa matkaa? Kylä tarjosi virkistyksen makuelämyksenä:
raikasta jugurttia ja sen päälle valutettuna juoksevaa
hunajaa. Tätä terveellistä ja hyvää
herkkua kreetalaiset nauttivat aamuisin antamaan puhtia
päivän toimiin. Sitä sanotaan myös jumalten
herkuksi: taru kertoo Kreikan pääjumalan Zeuksen
kasvaneen Dikti-vuoren luolassa Amaltia-vuohen maidosta
valmistetulla jugurtilla ja Melissa-mehiläisen hunajalla!
Vrisses on tunnettu nimenomaan erinomaisesta jugurtistaan.
Jugurttia käytetään Kreetalla paitsi edellä
kerrotulla tavalla myös ruoanlaitossa leivonnaisista
kasvispaistoksiin sekä kastikkeena, joista kaikkien Kreetan
kävijöiden hyvin tuntema ruokalaji on varmasti kurkku-jugurttikastike
tsatsiki. (Joistakin hyvin
varustetuista elintarvikeliikkeistä saa meillä kreikkalaista
jugurttia ja valmista tsatsikia.)

FETA
Feta ja oliivit muodostavat parivaljakon, jonka varmasti kaikki
matkailijat hyvin tuntevat; ovathan ne jo perinteisen kyläsalaatin,
horiatikin olennaiset tekijät. Mutta feta kuuluu kreetalaiseen
ruoanlaittoon ja ruokapöytään paljon muussakin.
Se on tuttu piiraiden täytteenä, moniin ruokiin
ripotellaan hieman fetaa. Sitä pitää olla aina
ruokapöydässä tarjolla, jos joku haluaa lisätä
sitä omaan annokseensa, sillä niin moneen se sopii
ja antaa säväyksen. Feta sopii erinomaisesti myös
leivän kanssa nautittavaksi (leipä-kohdassa kerron
uuden makuelämyksen käyttää fetaa).
Perinteinen feta valmistetaan vuohenmaidosta.
LEIPÄ
Ilman leipää kreetalainen ruokapöytä
ei ole katettu. Se kuuluu olennaisena osana ateria kokonaisuuteen
niin alkupalojen kuin pääruoan kanssa. Leivänpalat
ovat muhkeita. Ruuasta herunutta maukasta lientä ei
jätetä lautaselle. Se kaavitaan tarkkaan viimeisenä
herkkupalana nimenomaan juuri leivänpalalla.
Jos kreetalaisessa kylässä ei ole omaa leipomoa,
on leipä leivottava itse. Sitä tehdään
suuri määrä kerralla. Silloin leipä
kuivataan. Meillä on kreetalaisten tuotteiden myyntipaikoista
saatavissa juuri tällaista kuivattua leipää,
nimeltään paksimadi. Se on Kreetalla yleinen vaalean
kovakuorisen tuoreen leivän ohella. Oikeastaan paksimadia
voisi kutsua korpuksi, sillä se on kovaa kuin kivi.
Palat kastetaan hetkeksi veteen. Mukavan ja maukkaan välipalan
siitä saa valuttamalla kastellun palan päälle
hyvää oliiviöljyä (tietysti kreetalaista)
ja ripottamalla pinnalle yrttimaustetta maun mukaan, esim.
oreganoa tai vaikkapa yrttisekoitusta. Makeannälkää
voi torjua tiputtamalla kostutetulle leivälle hunajaa.
Jännittävän ja uuden makuelämyksen saa,
kun nauttii tällaisen hunajaisen paksimadi-leivän
kera fetajuustoa (suolaista ja makeaa!).
Herkullista, kannattaa kokeilla!
Kreetalla käytettävä vehnä on maukasta
durum-vehnää. Durum-vehnä kuuluu onneksi
jo nykyisin suomalaiseenkin valikoimaan.

FILO
Kreetan kävijät ovat ihastelleet lehtevänrapeita
suussasulavia piirakoita ja makeita baklava-leivoksia
ja epätoivoisena ehkä yrittäneet saada niitä
syntymään lehtitaikinasta. Mutta onneksi monista
elintarvikeliikkeistä meillä on jo saatavissa filo-taikinalevyjä.
Niiden käsittely vain vaatii hieman kärsivällisyyttä,
jotta ne eivät kuivu käsiin ja repeä. Älä
koskaan ryhdy kiireessä kokeilemaan filoja, vaan tee
se kaikessa rauhassa. Mutta toimi määrätietoisen
ripeästi!
SEESAMINSIEMENET
Kreetalaiset sämpylät ja rinkelit ovat usein pyöritetty
seesaminsiemenissä. Siemeniä voi ripottaa myös
kasvispatoihin ja paistosten päälle. Jauhetuista
seesaminsiemenistä tehdään makea herkku;
halva, joka sopii makeiseksi, jälkiruuaksi ja kahvipöytään
sellaisenaan tai vaikkapa keksien kera. Halvaa saa myös
maustettuna: kaakaolla, manteleilla, pistaasipähkinöillä
tai se voi olla päällystetty suklaakuorrutuksella.
Kokonaisista seesaminsiemenistä valmistetaan myös
pikkukeksejä.
Seesaminsiemenet (kuorimattomat) sisältävät
runsaasti kalsiumia, enemmän kuin mikään
muu: 980 mg / 100 g!

MANTELIT
JA PÄHKINÄT
Kreetalaiset käyttävät leivonnaisissa ja
jälkiruuissa reilusti manteleita ja pähkinöitä,
jotka sisältävät runsaasti kalsiumia. (Itse
olen todennut niiden hyvän vaikutuksen kynsissäni.)
Valitettavasti vain ne ovat Suomessa melko kalliita.
PASTA
Pasta kuuluu myös kreetalaiseen ruokaan. Makaroonilaatikko
tunnetaan nimellä pastitsio. Erittäin suosittuja
ovat pienet jyväsmakaroonit, joita lisätään
usein keittoihin. Niitä käytetään myös
pataruuissa. Tätä pastamuotoa ei juuri muualla
tapaa, kuten ei myöskään pastaneliöitä,
jotka yleensä valmistetaan itse.

Yrtit ovat olennainen osa kreetalaista ruoanlaittoa niin
mausteena kuin teejuomanakin. Yrttien tärkeä merkitys
kuvastuu jo siinäkin, että tällä Zeuz-jumalan
syntymäsaarella, jossa tarinoita riittää,
löytyy oma pieni tarinansa jopa jokaisesta yrtistäkin!
Yrtit kasvavat Kreetalla sekä luonnonvaraisina että
istutettuina. Siinä missä meillä lähdetään
luontoon marjastamaan, mennään Kreetalla kori
kädessä yrttejä poimimaan.
Tähän omaan koriini olen poiminut muutaman yleisimmän
yrtin.
BASILIKA
Omassa keittiössäni eniten käytetty yrtti
on ollut jo vuosia basilika, koska käytän paljon
tomaatteja sellaisenaan, salaateissa ja ruuissa. Basilika
sopii juuri tomaateille erityisen hyvin.
Kun migreenikohtaus tuntuu lähestyvän, kannattaa
kokeilla basilikateetä. Basilika auttaa myös moneen
muuhun: se virkistää muistia ja helpottaa myös
hermostunutta vatsaa ja on kaiken lisäksi diureettinen
eli edistää virtsaneritystä. Olen kuullut
myös mainittavan sen lisäävän maidoneritystä!
Voimakastuoksuinen basilikaruukku ikkunanpielessä estää
kärpästen sisälle tuloa!
YRTIT
|
LAAKERI
Laakerinlehtiä käytetään Kreetalla
antamaan makua keittoihin ja säilykkeisiin. Edistää
ruoansulatusta.
|
 |
MEIRAMI
Meille kaalimausteena tuttu meirami on tuttu myös kreetalaisessa
ruoanlaitossa. Siihen mihin käy sukulaisensa oregano
käy myös meirami ja tietysti myös päinvastoin.
En kuitenkaan perinteiseen kyläsalaattiin (Horiatiki)
laittaisi meiramia.
Meirami tuntuu perimätiedon mukaan auttavan lähes
kaikkiin vaivoihin (päästä vatsaan)!
OREGANO
Tämä perinteinen horiatiki-salaatin mauste sopii
moneen kuten serkkunsa meirami. Hyvä kaveri tomaatille
ja oliiville. Oregano antaa paistoksiin ja patoihin pikantin
maun.
Kuten meirami karkottaa oreganokin monet vaivat, on diureettinen
ja rauhoittava.
PERSILJA
Persilja on yleisyrtti kuten meilläkin sekä on
myös diureettinen. Jos et halua tuoksua valkosipulille,
pureskele ruokailun päätteeksi persiljanoksa!
|
(PIPAR)MINTTU
Tätä yrttiä käytetään
Kreetan keittiöissä riisiruokiin ja tsatsikiin.
Minttu auttaa ruoansulatukseen.
|
 |
YRTIT
ROSMARIINI
Tässä voisin malliksi kertoa yhden yrtteihin liittyvän
tarinan: rosmariinin kukista. Kerrotaan Neitsyt Marian levittäneen
viittansa kuivumaan rosmariinirinteelle ja siitä kukkien
saaneen kauniin taivaansinen värikseen.
Rosmariinia käytetään oliiviöljyn maustamiseen
ja se on oiva mauste kalalle. Ehkäpä pieni luraus
juuri tuota sillä maustettua oliiviöljyä
kalan kostukkeeksi!
Rosmariini sisältää andioksitantteja ja auttaa
kaikenlaisiin kipuihin ja edistää verenkiertoa
esim. jaloissa. Kupillinen siitä valmistettua teetä
vaikkapa fibromyalgiaan - ja olo paranee!
SALVIA
Salvia on oman keittiöni vähiten käytetty
yrtti, koska se on yleensä lihan ja riistan mauste.
Teenä stressilääkkeeksi ja helpottamaan yskää.
TIMJAMI
 |
Timjami
korvaa mainiosti (kuten yleensä kaikki Kreetan
yrtit) suolan käyttöä ruoanlaitossa,
vaikka yleensäkään kasvisruoka ei liiemmälti
suolaa tarvitse. Timjami on mehiläisiä houkutteleva
voimakkaasti tuoksuva kasvi. Kreetan arvostetuin hunaja
onkin juuri timjamihunaja; kyllä pysyy flunssa
loitolla! Vilustumiseen ja yskään auttaa myös
timjamitee (onhan timjami vanha yskänlääkemauste). |
YRTTISEKOITUS
Valmiina myytävä kreetalainen yrttisekoitus sisältää
basilikaa, kynteliä, minttua ja oregano. Sopii kaikkeen
ruoanlaittoon!
YRTIT
Yrttejä
voi käyttää teeksi joko tuoreina tai
kuivattuina. Malta antaa yrttiteen hautua hyvin, ainakin
8 minuuttia!
|
 |
Seuraavat
kolme yrttiä ovat puhtaita teeyrttejä. Niitä
ei käytetä ruoanvalmistuksessa. |
DIKTAMUS
Vanha kreetalainen yrtti diktamus tunnetaan benediktiini-liköörin
mausteena. Sitä käytetään myös
hajuvesissä. Luonnonvaraisena se kasvaa vaikeakulkuisessa
vuoristossa. Diktamustee rauhoittaa vatsaa (myös kuukautiskipuja)
ja on yleinen yleiskunnon ylläpitäjä, siksi
kreetalaiset alkavatkin tämän teen nauttimisen
usein jo aamusta.
KAMOMILLA
Kamomilla on tuttu yrtti meilläkin luonnonvaraisena
piharikkaruohona. Tunnemme sen myös vaaleiden hiusten
shampoon raaka-aineena.
| Kreetalaiset
käyttävät sitä antiseptisena puhdistajana
akneihoon, myös vauvan ihon ja limakalvojen hoidossa.
Sisäisesti teenä nautittuna vaikutus tehostuu.
Kamomillatee sopii vatsa- ja suolistovaivoihin (vauvoilla
koliikkiin). Se lievittää migreeniä poistamalla
siihen usein liittyvää huonovointisuutta ja
jopa särkykin helpottuu. |
 |
Jo vuosia ennen kuin tiesin kreetalaisesta ruokavaliosta,
olen käyttänyt tätä mainiota yrttiä
myös rauhoittavana iltateenä. Kamomilla lienee
monille tuttu myös rauhoittavana kylpynä.
MALOTIRA
Iltateenä tunnettu malotira on vanha kreetalainen yrtti,
joka kasvaa villinä vuoristossa. Malotira alentaa verenpainetta,
sopii niin hengitys- kuin virtsateiden tulehduksiin. Mutta
muista: malotira on iltatee!
YRTIT
MAUSTEET
Tässä tarkoitan muita kuin edellä kerrottuja
yrttimausteita. Nämä mausteet ovat kokolailla
samoja kuin suomalaisessakin keittiössä, mutta
luonnollisesti niissä on oma kreetalainen arominsa
ja uusia käyttöalueita voi kreetalaisesta keittiöstä
löytää jo tuttuihin mausteisiin. Yksi tällainen
on esim. kaneli, jota he eivät suinkaan käytä
vain leivontaan. Sillä maustetaan niin lihapullat kuin
monet kasvisruoatkin.
Meillä vähemmän käytetty muskotti antaa
uutta vivahdetta moneen kasvisruokaan, etenkin jos ruoka
sisältää munakoisoa, sekä pastaruokiin
ja juustopiiraisiin.
Kokeilemisen arvoinen on myös kumina: kaaliruoat ja
-salaatit.
Mainio mauste on myös pimentapippuri, pehmeämpänä
kuin mustapippuri, etenkin moniin kasvisruokiin.
Oma lukunsa ovat vielä kreetalaiset maustesekoitukset,
joita on tehty moniin tarkoituksiin ja niitä saa meillä
Kriti Kreetan Ruoka-tuotteita myyvistä elintarvikeliikkeistä.
Omaksi suosikikseni on noussut näistä sekoituksista
stifadomauste, jota kreetalaiset käyttävät
samannimisen liharuoan maustamiseen. Omassa keittiössäni
se löytää tiensä kesäkurpitsapaistokseen
ja haudutettuihin sipuleihin.
(Stifadomauste sisältää mustapippuria, pimentaa,
kanelia, kuminaa ja laakerinlehteä.)
Tässä mausteiden yhteydessä pitää
mainita myös valkosipuli, jota Kreetalla käytetään
siinä kuin muissakin Välimeren keittiöissä.
Valkosipulin terveellisyys on meilläkin tunnettu asia.

MEZEET
On
syytä kertoa vielä hyvin merkittävästä
ruokaryhmästä, mezedes. Ne ovat alkuruokia, lämpöisiä
tai kylmiä, siis hyvin erilaisia herkkupaloja sisältävä
joukko, joka virittää tunnelmaa varsinaiseen pääruokaan.
Jos sitä lainkaan tarvitaankaan, sillä pöytä
saattaa notkua jo alkupaloista! Ne voivat olla muutamia mainitakseni:
piiraita, salaatteja, raakoja tai keitettyjä vihanneksia,
manteleita, hedelmiä, fetaa, oliiveja, viininlehtikääryleitä,
edellisen päivän kasvispaistoksen loppu, friteerattuja
tai paistettuja pikkukaloja, omelettia, paistettua juustoa...
Monet ruoat sopivat sekä mezeiksi että pääruoiksi.

RUOKAJUOMA
Mikä on kreetalainen ruokajuoma?
Vesi ja viini. Kreetalaiset viinit ovat erinomaisia; Kreetalla
on aina hyvä viinivuosi. Meillä Suomessa on Alkossa
saatavissa laadukkaita kreetalaisia viinejä: valko-,
rose- ja punaviini.
Terveellistä
ruokaa-sivulta löydät tietoa siitä mihin
perustuu väittämä Kreetan ruoan terveellisyydestä
kuin omakohtaisista kokemuksistani.
Olen myös koonnut omaksi sivukseen muutaman reseptin,
joista toivon olevan apua retkellä kreetalaiseen makumaailmaan.
Nämä ovat vuosien varrella kokeilemiani reseptejä,
jotka ovat saaneet varmasti omia vivahteita, mutta kuitenkin
kreetalaisessa hengessä niillä periaatteilla ja
perusaineilla, joilla ruokaa Kreetalla valmistetaan.

Terveellistä ruokaa
Kreetan herkut Reseptihaku
Linkit Etusivulle
© Anna-Liisa Heleniemi 1999 
Etusivu>Keittiö>Reseptit>Kreetalainen
keittokirja >Herkulliset reseptit
|