Keittiö

Etusivu>Keittiö>Reseptikilpailu

Reseptikilpailu

- Kevyet herkut -

alkuruoat | pääruoat | jälkiruoat

ALKURUOAT / PIKKUSYÖTÄVÄT:

Lohisalaatti

Amerikansalaattia ja jääsalaattia
Lämminsavulohta
Herkkukurkkua
Kuivattua sipulia
(Paahdettuja leipäkuutioita)
Parmesan juustoa

Revi amerikansalaattia ja jääsalaattia kulhoon. Pilko pala lämminsavulohta sekä herkkukurkku ja sekoita salaatin joukkoon. Sirottele päälle kuivattua sipulia ja parmesanjuustoa viipaleina tai raasteena. Halutessasi hieman ruokaisemman vaihtoehdon lisää salaatin joukkoon myös paahdettuja leipäkuutioita.

Mikäli kaipaat kastiketta, lorauta sekaan hiven oliiviöljyä.

Tacovene

Tacoveneen sisälle savulohisalaattia ja purjosilppua, päälle piparminttulehtiä.

Kevyt kinkkusalaatti

Ilmakuivattua kinkkua paketti (ohuita siivuja) rullattuna
kirsikkatomaatteja kilo
kevytmozzarellaa sopiva määrä
pestoa tai sinappista salattikastiketta (öljy-viinietikka, dijon-sekoitettuna)

Juustoinen kasvissosekeitto

7 dl vettä
2 pss eli 500g kasvissuikaleita
1 prk ´3 juuston kermaa (rasvaa10%)

mausteita, yrttejä maun mukaan
esim. persiljaa, valkosipulia, sipulijauhetta, valkosipulijauhetta...

Keitä kasvikset vedessä kypsiksi noin 5min. ja sen jälkeen soseuta ja lisää kermaa. Sekoita kauhalla ja anna hetken olla vielä liedellä. Valmis nautittavaksi. Nam.

Herkulliset Tortillarullat

Tortillalevyjä
Creme Bonjour Ruohosipuli levitettä
Tomaatteja
Pippurisekoitusta
Tuoretta basilikaa

Voitele tortillalevy levitteellä. Levitä päälle tasaisesti ohut kerros erittäin ohuiksi viipaileksi leikattua tomaattia sekä kokonaisia basilikanlehtiä. Rouhi päälle pippuria maun mukaan. Kääräise foliopaperin sisälle tiukaksi rullaksi. Laita jääkaappiin vetäytymään ainakin tunniksi. Paloita rulla siten, että joka toinen viilto on vino, joka toinen suora. Aseta palat lautaselle siten, että vino leikkauspinta tulee ylös päin. Suurelle lautaselle koottuna on näyttävä tarjottava.

Kasviksia dippikastikkeella

2 porkkanaa
kukkakaalia
pala kurkkua
1 prk kermaviiliä
valkosipuli dippikastike

Leikkaa kasvikset ohuiksi siivuiksi. Sekoita kermaviili ja dippikastike ja anna
maustua kylmässä n. 20minuuttia. Dippaile kasviksia kastikkeeseeen.

Escin Kasvissoppa [2 annosta]

Keitetään runsaassa vedessä:

2 porkkanaa
kaalia
2 isoa sipulia
2 tomaattia
kevätsipulia
1 tl. suolaa
1 kasvisliemikuutio
ja purjoa tai muita kasviksia mistä tykkää.

Vitamiinipommi

Tehosekoittimeen kotimaisia marjoja pakkasesta, sekaan maitoa/tuoremehua/rasvatonta jogurttia, lisäksi maun mukaan hunajaa, vaniljasokeria, kanelia, sitruunamehua, kardemummaa... Pyöräytys ja nauttimaan joko jälkiruokana, aamu- tai välipalana, eväänä, miltei missä ja milloin vain.


Jogurttia
(maustettua tai maustamatonta maun mukaan), marjoja, ruisleivänpaloja ja raejuustoa. Kaikki sekaisin, niin ai että on hyvää ja kevyttä!

Kuituinen teeleipä

1dl MyllynParas sämpyläjauhoja
1dl SydänYstävä vehneäleseitä
1tl leivinjauhetta
1dl vettä
1rkl rypsiöljyä
Päälle raastettua Polar 15% juustoa
(tai muu kevyt juusto)

1. Laita uuni 225 asteeseen.
2. Sekoita kuivat jauhot haarukkavatkaimella keskenään.
3. Lisää joukkoon vesi ja rypsiöljy.
Sekoita aineet haarukkavatkaimella tasaiseksi.
4. Laita taikina pellille ja muotoile siitä n. 1-2cm paksu pyöreä leipä.
5. Ripottele raastettu juusto tasaisesti leivän päälle.
6. Paista teeleipä uunin keskikohalla n. 12- 15 min

Alkuun

PÄÄRUOAT:

 

Kesäkurpitsa-Kalkkunapannu

Raastetaan kesäkurpitsa suikaleiksi ja pannulla haudutetaan. Lisätään tuoreita tomaattiviipaleita tai tomaattimurskaa, sipulisilppua ja kalkkunasuikaleita. Maustetaan yrittimausteella.Haudutetaan kaikki n. 10 min. Lopuksi voi lorauttaa kevyttä ruokacremeä maun mukaan ja päälle lopuksi ripotellaan kevyitä feta-muruja.

Kaalimaan pata (isoon kivipataan/uunivuokaan)

1.Pilko (keskikokoinen)keräkaali pieniksi suikaleiksi.
2.Kuumenna pannu ja lisää loraus oliiviöljyä. Kuullota kaali hieman pehmeämmäksi pannulla ja lisää joukkoon hieman aromisuolaa, (kaada vuokaan).
3.Kuullotuksen aikana raasta 2 porkkanaa ja 1 vihreä omena ja kuullota pannulla kuten edellä. Lisää joukkoon noin 3 rkl. vasikanlihafondia.( Kaada vuokaan).
4.Ruskista pannulla paistijauheliha. Kaada kaikki ainekset kivipataan ja hauduta uunissa hiljaisella lämmöllä noin 150°,
3-4 tuntia. Rakkaudella tehtyä ja helppoa. Nauti raejuuston ja mustaherukkahyytelön kanssa.

Hyvää!!!

Tonnikeijun tonnikalasalaatti

200g Amerikan salaattia
2 tomaattia
100 g kurkkua
2 dl pastaa
1-2 purkkia tonnikalaa kastikkeessa
Mausteita mielen mukaan esim. basilikaa, currya

1. Keitä pasta, huuhtele se kylmän veden alla ja laita isoon kulhoon
2. Pilko salaatti, kurkku ja tomaatit sopiviksi paloiksi kulhoon.
3. Sekoita tonnikala ja mausteet joukkoon.
4. Tarjoile paahdetun leivän kanssa.

Vinkki! Salaatti on vielä parempaa kun se on hautunut muutaman tunnin jääkaapissa.
.

Tonnikalasalaatti

1/2 kerää jäävuorisalaattia
2 purkkia tonnikalahiutaleita vedessä
1 salaattisipuli
2 valkosipulinkynttä
purkki raejuustoa

Suikaloi salaatti
Pilko sipuli ja valkosipuli
Laita ainekset salaattikulhoon ja sekoita sekaan raejuusto sekä tonnikala.
Sekoita ainekset sekaisin keskenään.

Mozzarella-tomaatti-pinaattiletut

Valmiit pinaattiletut kaupasta uunin
pellille, päälle tomaattisiivu ja mozzarellaraastetta, paista 175 asteessa n 15
minuuttia.

Nuudeleita

Keitetään nuudeleita ja sekavihanneksia pakkauksen ohjeen mukaan.
liemikuutio lisätään mukaan ja mausteet nuudeli pussista. Valmista ja hyvää kevyttä.

Kevyt broilerikastike pastalle

n. 400 g hunajamarinoituja broilerin filesuikaleita
1 prk kevyt ruokakermaa (esim. 7 %)
1 prk tuorejuustoa, esim. Keiju kevyt, ruohosipuli
suolaa, pippuria

Ruskista broilerisuikaleet, lisää ruokakerma ja tuorejuusto. Lisää suolaa ja pippuria tarpeen mukaan. Halutessasi vaihtelua voit broilerisuikaleiden lisäksi lisätä herkkusienisuikaleita ja sipulia ohuina siivuina tai paprikaa pieninä kuutioina.

Tonnikalamakaroonilaatikko

Keitä pussillinen makaroonia normaalisti..(suola keitinveteen)
Lisää makaroonien sekaan
1purkki tonnikalaa
1 sipuli(voi freesata)
1 pussi herne-maissi-paprikaa
mausteita maun mukaan( aromisuolaa, sitruunapippuria, tilliä)

Laita nämät aineet uunivuokaan ja laita sekaan 1 purkki(2,5dl) ruokagremiä(Flora) ja pinnalle vähän juustoraastetta..Paista uunissa n.200/1tunti.. Hyvä ja edullinen ruoka jota meillä usein laitetaan kun tyttö on kalakasvissyöjä.. Ja aineet löytyy aina kotoa..

Lohisalaatti

marinoituja kirjolohisuikaleita
3 tomaattia
ruukkusalaatti
kurkku
säilykehedelmiä, esim ananasta tai mandariineja
2 rkl kauraleseitä/soijarouhetta tms.

Paloittele tomaatit ja kurkku, revi salaatti, paista lohisuikaleet, valuta säilykehedelmät. Yhdistä kaikki ainekset ja syö, kun lohi on vielä lämmintä.

 

Alkuun

JÄLKIRUOAT:

 

Kevyt Rahkavaahto

2,5 dl Kevytvispi
1 prk Rahkaa
4 kpl Persikoita
6 kpl 15g Liivatelehteä
3 tl Makeutusainetta

Laita liivatelehdet kylmään veteen paisumaan. Vispaa kerma vaahdoksi.
Lisää sekaan rahka, lohkotut persikat ja makeutusaine. Sekoita persikat hajalle ja seos ilmavaksi. Kiehauta tilkka vettä, purista liivatelehdista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan veteen. Sekoita liivate rahkavaahtoon ja annostele vaahto kippoihin. Laita päälle vielä ohut persikan lohko koristeeksi. Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti. Ankkuroi itsesi ja nauti.

Kevyt ja terveellinen jääjuoma

6 palaa jäitä
1/4 banaania
2rkl pakastevadelmia
2rkl pakastemansikoita
1dl appelsiinimehua
1dl vadelmakeittoa

Kaikki aineet tehosekoittimeen ja raikas juoma on valmis.
Hyvä vastine limuille.

Helppo jäädyke

Vaahtoutuvaa vanilijakastiketta (rasvaa 9%), Keksejä esim. domino kevyt.
Vatkaa kastike vaahdoksi, sekoita joukkoon murennetut keksit. Laita pakastamisen kestäviin annosmaljoihin ja pakasta. Kahdesta vanilijakastikepurkista tulee kakkuvuoallinen.

Pehmeä raparperipiirakka

3 munaa
2 dl sokeria
1 dl kermaa
100 gr voisula
1/2 dl vettä
41/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 lt raparperinpaloja
sokeria, kanelia

Vatkaa munat,sokeri kuohkeaksi vaahdoksi,lisää kerma,vesi ,voisula,sekoita
taikinaan vehnäjauho leivinjauhoseos, laita pellille uunipaperi, kaada taikina
pellille, peitä taikinan pinta raparperi paloilla ja ripottele päälle sokeria ja
kanelia. Paista piirakka 200 asteessa noin 30 -40 min.

Ruispuolukkaunelma

2 dl kiehuvaa vettä
1 dl sokeria
1dl ruisjauhoja
puolukkasurvosta 4-5 dl makusi mukaan.

Kiehauta vesi . lisää ruisjauhot koko ajan vatkaten , puolukkasose ja sokeri.
Vatkaa vaahdoksi ja tarjoa sellaisenaan.
Kevyttä hyvää.
Tämä on todellakin hyvää ja kevyttä ja terveellistä.
Aina ei hyvään jälkkäriin tarvitse laittaa kermaa.

Mansikkapiimä

Rasvatonta piimää n.1/2 l
pakastemansikoita 100-200g
hermesetas makeutusainetta tai
vaniljasokeria maun mukaan

Kaikki ainekset korkeaan astiaan
tehosekoittimella sekaisin ja
nautitaan pirtelön tapaan paksulla pillillä

PANNUKAKKU á la Jani
(neljälle)

--------------------------

Taikinaan:

- 3 munaa
- ~ (noin) 1L maitoa
- ~ (noin) 1tl suolaa
- ~ (noin) 50g sulatettua rasvaa/margariinia
- ~ (noin) 1tl vaniliinisokeria
- 6 dl vehnäjauhoja (jos haluaa, niin voi laittaa mukaan noin puoli dl
lesehiutaleita ja 1 dl kauraleseitä mukaan, mutta vain jos haluaa)


PAISTAMINEN:
--------------
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Sekoita kaikki taikina-aineet keskenään. Anna taikinan muhia n. 10 min. sekoittaen välillä (siksi ettei taikina paakkuntuisi). Paista pannukakku uunissa 225 asteessta noin 30 min ja tarjoa lämpimänä mieltymyksesi mukaan!

Ananasjälkkäri

Purkki raejuustoa
pari purkkia ananasmurskaa

Sekoita ainekset keskenään.
Syö ja nauti

Marja-hedelmämix

1. ota tehosekoitin
2. kaada sinne 2 rasvatonta jugurttia
3. jotain näistä: Mansikoita, musitkoita, omenaa, banaania, appelsiinia
4. Lisää tilkka maitoa (oman maun mukaan)
5. laita tehosekoitin päälle.
6. herkku on valmis.

Rahkapirtelö

1 prk maitorahkaa
2 dl vähäkalorista mehukeittoa (valio)
1 banaani
mansikoita, leseitä
1 tl vaniljasokeria
1tl kanelia

Kaikki sekaisin tehosekoittimeen, kaada lasiin koristele esim. kaakaojauheella.

TALVIKUKKIA

Kuumenna erilaisia mehuja, joita kaapistasi löytyy, voit lisätä marjojakin. Hyydytä liivatejauheella; annostus purkin kyljessä. kaada laakeaan astiaan hyytymään Ota piparimuoteilla esim. kukkia, voit koristella esim. vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella.

Mausteinen hedelmäherkku

Pilko sopivan kokoisiksi palasiksi säilykepersikoita, päärynöitä ja makeita mandariineja (halutessasi lisää makeutta myös banaaneja tai kirpeyden kaipuuseen esim. verigreippiä). Annostele jälkiruokakulhoon. Kaada hedelmäsalaatin päälle rasvatonta vaniljajogurttia ja ripottele päälle rouhittua kardemummaa. Kevyt intialaistyyppinen makuelämys on näin vähällä vaivalla valmis!

Paahdetut hedelmät

2 banaania
viinirypäleitä
1 päärynä
2 rkl hunajaa
margariinia
(sokeria)
(kevyt vaniljajäätelöä)

Kuori banaanit ja päärynä, halkaise viinirypäleet.
Asettele hedelmät lomittain voideltuu uuni vuokaa. Valuta päälle hunajaa ja halutessasi myös ripaus sokeria. Grillaa hedelmiä uunissa, toiseksi ylimmällä tai ylimmällä tasolla, grillavastusten alla 225'c:ssa, kunnes hedelmät alkavat aavistuksen tummua, eli noin 5-10 min.

Voi tarjoilla sellaisenaan tai kylmän vaniljajäätelöä kanssa.

Hedelmä-marjaunelma

turkkilaista jogurttia (tai bulgarian jogurttia)
omenaa
erilaisia marjoja, kuten mustaherukoita, mustikoita tai mansikoita
hunajaa

Kuori ja kuutioi omena noin 1cmx1cm paloiksi. Sekoita jogurtin joukkoon
omena ja marjat ja hunajaa.

Nauti!
Taivaallista, ennalta-arvaamattoman hyvää ja Kevyttä! :P

Herkkusekoitus

loraus maustamatonta jugurttia
liraus rasvatonta maitoa
nokare maitorahkaa
hedemiä tai marjoja maun mukaan 1-2 dl
ropsautus leseita ja hiutaleita
vanilja sokeria maun mukaan
sekoita, soseuta ja nauti kevyellä mielellä!

Hedelmä-kauraherkku

Mansikoita, banaania, appelsiinia, mandariinia. Pilko pieniksi paloiksi ja
kaada sopivaan kulhoon. Lisää karpalomehua. Kaada joukkoon hieman kaurahiutaleita ja sekoita. Tarjoile sellaisenaan, taikka kevytjäätelön kera.

Raejuustoherkku

Laita lasiin kerros raejuustoa, sen päälle pestyt ja halkaistut viinirypäleet, jälleen kerros raejuustoa ja koristele kanelilla.

Alkuun
Etusivu>Keittiö>Reseptikilpailu