Suomalaisiin
koteihin saapui joulun tunnelmaa tuomaan joulukuusi 1800-1900
lukujen taitteessa. Nopeasti se saavutti suosion ja vakiintui
osaksi joulun perinteitä. Metsän tuoksuinen kuusi kelpasi
aluksi ihan luonnollisessa asussaan, mutta pikkuhiljaa
sitä alettiin koristella perheen varallisuuden ja elämäntilanteen
mukaan. Kuuseen laitettiin sopivia jouluruokia, kuten omenoita
tai rinkeleitä tai paperista leikeltyjä kuvia, paperinauhoja
ja lippuja. Lippunauhat olivat suosittuja varsinkin
suomenkielen aseman voimistuessa ja tietenkin Suomen itsenäistymisen
aikaan.
Nykyään
ne perinteiset olkikoristeet yleistyivät 1900-luvun
alussa. Olkea oli helposti saatavilla ja sen käsittely oli
tuttua. Elävät kynttilät, nykyajan paloturvallisuuden
kauhistus, olivat siirtyneet koristamaan myös joulukuusia.
Moni muistaa ne lapsuutensa joulut, kun sisaruslauma hyöri
ja pyöri kuusen ympärillä kaikki joulunpyhät, elävien liekkien
lepattaessa kuusessa. Eikä mitään yleensä sattunut…
20-30
-luvuilla rikkaimmissa perheissä oli jo lasisia palloja
koristeina, joita tuotiin ulkomailta. Sodanaikainen
pula-aika vaikutti kuitenkin myös joulukuusen koristeisiin.
Siitä materiaalista, mitä kulloinkin oli saatavana, tehtiin
pieniä koristeita: paperipalloja tai karkkeja. Joulukuusesta
ei kuitenkaan luovuttu, joulun perinteiden noudattaminen
sota-aikanakin toi turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta
puutteen ja ahdistuksen keskelle.
Sodan
jälkeen olkikoristeet ja lasipallot yleistyivät ja niitä
saattoi helpommin hankkia vähävaraisemmatkin perheet. Sähkön
myötä tuli myös tervetullut uudistus: sähköiset joulukuusenkynttilät.
Vanhempien ei enää tarvinnut vahtia joulukuusen ympärillä
pyörivää jälkikasvua niin tiukasti kuin elävien kynttilöiden
aikaan. Sähkökynttilöitä pidettiin tosin
vähän kylminä ja etäisinä elävään
liekkiin verrattuna.
60-70
-luvulla värit ja muovituotteet valtasivat myös kuusen.
Palloja ja nauhoja, kaikissa sateenkaaren väreissä, ripoteltiin
kuusen oksille runsaammin kuin aiemmin.
Yksilöllisyyden
korostuessa myös kuusen koristelu on aikaa myöten vakiintunut
eri perheissä omaan uomaansa. Tyyli on vapaa ja kaupat
pursuavat eri koristeluvaihtoehtoja. Monissa kodeissa samat
perinteiset koristeet kaivetaan vintistä joka aatto, toisissa
perheissä seurataan trendejä tai vaihdetaan fiiliksen mukaan
siniset pallot lankatonttuihin. Amerikkalaistyylinen ylikoristelu
vilkkuvaloineen on myös yleistymässä, samoin muovikuuset.
Nämä ikivihreät muovipuut ovat löytäneet uskollisen käyttäjäkunnan
muistakin kuin allergiaperheistä; kuusi on aina täydellisen
tuuhea eikä taatusti varise.